EI MITTÄÄ KIIRET OLIS!











Tiedättekö sen tunteen, kun töitä olis enemmän kuin muille jakaa ja papereita kasaantuu työpöydälle? Samaan aikaan lapset sairastelee, työmatkoja tulee ja työt kasaantuu päälle. Sitten tekis mieli heittää kaikki paperit ilmaan ja näyttää niille keskisormea. Mutta kun se työ on mielekästä, niin ei oikein viitsi. 

Tällä hetkellä voin rehellisesti sanoa, etten ole koskaan ollut näin kiireinen. Töitä on ihan joka päivälle, joskin työnkuva vaihtuu. Kaikki mielekästä ja sitä, mitä haluan tehdä. Mutta samalla voi niin hankalaa. 
Parin kuukauden sisään olen perustanut uuden yrityksen, toimin Häät -lehden blogiyhteistyöstä vastaavana ja kiertelen messuja näytteilleasettajan roolissa. Samalla teen myös kuvauskeikkoja valokuvaajana. Ihan pari juttua olen siis itselleni kerännyt. Mutta tarkoituksella. En voi valittaa, sillä nautin ihan joka hetkestä! 
Tässä kaikessa yritän olla myös paras mahdollinen äiti, puoliso ja ystävä. 

Joten blogi on nyt se, mikä viettelee hiljaiseloa. Kaikkeen ei vain rahkeet riitä. Koitan kuitenkin säännöllisesti istua alas ja kirjoitella tänne meidän menoa ja meininkiä. Säännöllisemmin pääset sitä menoa seuraamaan Instan kautta. 

Kuvat ovat viime viikonlopun Love me do -häämessuilta, joissa olin ensimmäistä kertaa koskaan näytteilleasettajana. Oli todella mielenkiintoista päästä kulisseihin kurkkaamaan miltä se messujen rakentaminen näyttää! 

Ei kommentteja