VOIKO AIKUISENA SAADA UUSIA YSTÄVIÄ?


Mitä vanhemmaksi tulen, sitä valikoivampi olen ystävyyssuhteiden kanssa. Ja sitä vaikeampi on luoda ystävyyssuhteita. 
Mulla on ollut todella monta myrkyllistä ystävyyssuhdetta ja olen valitettavasti sitä tyyppiä, joka haluaa viimeiseen saakka yrittää pitää niidenkin puolta, jotka olevat oikeasti todella huonoa seuraa. Vasta nyt muutaman 5-6 vuoden aikana olen opetellut sanomaan ei kiitos niille ystävyyssuhteille, jotka tekevät enemmän hallaa kuin antavat hyvää mieltä. 

Mulla on ollut ystävä, joka on nauranut päin naamaa, kun olen kertonut perhehaaveista. Pelkästään nauranut, ei edes kommentoinut millään tapaa. Samainen ihminen lyttäsi suunnitelmiani muutenkin säännöllisesti - hän piti kaikkia unelmiani ja toiveitani täysin absurdeina, vaikka ne olivat ihan normaaleja, kuten auton hankkiminen tms. 
Olen kuullut myös erään ystäväni kertovan minun olevan hienosteleva neiti ja ansaitsen saada turpaani. Ei edes kuvainnollisesti, vaan olin juuri saanut turpaani, kun hän oli kyseisen kommentin antanut. Samainen ihminen esitti useamman vuoden olevansa minulle läheinen ihminen, mutta todellisuudessa hän kertoi kaikki salaisuuteni eteenpäin porukalle, joka sitten puhui pelkkää paskaa selkäni takana ja mässäili yksityisillä salaisuuksillani. Koko porukka sitten levitti kaikenlaisia huhuja ja juoruja, jotka eivät pitäneet paikkaansa ja sain jatkuvasti kuulla olevani jollain tapaa kamala ihminen. Täysin tuntemattomiltakin ihmisiltä, joita en ollut koskaan edes tavannut. Mutta he olivat kuulleet minusta tämän porukan kautta. 
Olin myös pitkään erään ihmisen läheinen ystävä, vaikka hän unohti yllätysjuhlani treffien takia. Asia ei olisi ollut mitenkään paha homma, jollei tämä ihminen olisi ollut toinen niistä järjestäjistä ja juhlien olisi pitänyt olla hänen luonaan. Hän siis lähti treffeille samana päivänä ja samaan aikaan, kun juhlien piti olla. Mutta treffit menivät juhlien edelle ja juhlat piti peruuttaa minuutteja ennen niiden alkua. Tästä huolimatta olimme ystäviä vielä vuosia, mutta erään toisen tapahtuneen vuoksi päätin, etten tarvitse elämääni ihmistä, joka ei arvosta ystävyyttäni lainkaan. 

Nämä kolme esimerkkiä ovat vain kolme pientä esimerkkiä. Tapahtuneita asioita ja loukkaavia sanoja olen joutunut huomattavasti enemmän kestämään. Niin oikeasti ystäviltä - tai ainakin olen heitä ystäväksi luullut. Tai täysin tuntemattomilta ihmisiltä, joita en ole koskaan tavannut. 
Nykyään minun on todella vaikea luottaa keneenkään ja kertoa henkilökohtaisia asioita uusille tuttavuuksille. Välillä huomaan kertovani jotain pientä ja odottelen, koska saan kuulla siitä jotain toista kautta. Alitajuisesti siis testaan ihmisiä, voiko heihin luottaa. 

Halu tutustua uusiin ihmisiin on todella kova, mutta kaiken koetun jälkeen olo on todella epävarma. Mietin jatkuvasti ihmisten tarkoitusperiä ja epäilen kaikkia ja kaikkea. Haluaako joku oikeasti tutustua minuun vai haluaako joku vain hyötyä minusta jollain tapaa? Haluaako joku oikeasti olla ystäväni vai onko ystävyys yksipuolista toisen kuuntelemista ja toiselle ajan järjestämistä? Olenkin huomannut luovuttavani ennen kuin edes yritän tutustua keneenkään. 

Mä pidän ystävyyssuhteissa tärkeimpinä asioina luottamusta, rehellisyyttä ja tuomitsemattomuutta. Mulla on todella paljon erilaisia ystäviä, joilla on erilaisia elämäntilanteita. 99%:sesti täysin erilaisia elämäntilanteita kuin minulla itsellä. Jos joku heistä kertoo minulle salaisuuden, pidän sen itselläni. Jos joku heistä kysyy mielipidettäni, annan rehellisen mielipiteen. Jos joku kertoo haaveilevansa jostain täysin päättömästä, ajattelen ennen kuin tuomitsen. En muista koskaan tuominneeni yhdenkään ystäväni suunnitelmia tai haaveita. Vaikka en itse haaveile jostain, se ei tarkoita sitä, etteikö se voisi olla jonkun toisen unelma. 

Miten te siis olette tutustuneet uusiin ihmisiin? Voiko aikuisena saada uusia ystäviä?



4 kommenttia

  1. Osuin sivullesi Blogit.fi-listan kautta otsikon perusteella. Olen eläkeläismummo ja tulin kertomaan, että kyllä, kyllä aikuisena löytää hyvin ystäviä. Ystäviä saa vielä vanhuksenakin, usko pois! Sivupalkin tietojen mukaan olet kolmekymppinen. Jos ajattelen, monetko ystävistäni olen saanut yli kolmekymppisenä, niin tiedätkö, enemmistön. Olen saanut työpaikoilta monta ystävyyttä, jotka ovat säilyneet, vaikka työpaikka on vaihtunut (ja nyt siis jo töitten tekeminen kokonaan loppunutkin). Olen ystävystynyt myös parin ihmisen kanssa, jotka aikanaan olivat työasiakkaita. Ystäviä on löytynyt naapureista. Ystäviä olen saanut lasten koulukavereiden vanhemmista ja nämä ovat säilyneet, vaikka lapsemme eivät enää ole tekemisissä toistensa kanssa. Olen saanut ystäviä myös lasten harrastuskavereiden vanhemmista (vaikka lasten kuskaaminen on loppunut jo aikaa sitten) Myös omasta harrastuksesta on löytynyt ystävä. Ja lasten puolisoitten vanhemmista osasta on tullut tuttavaa enemmän ystäviä. Lisäksi olen saanut "ystävän ystävän" - eli kun tarpeeksi kauan kyläilin ystävän luona samaan aikaan hänen muiden ystäviensä kanssa, aloimme olla itsenäisestikin ystäviä.

    Yksi asia on auttanut ystävyyksien kehittymiseen: mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän odotan, että ystäväni olisivat "kokonaisvaltaisesti" ystäviä. Ystävyys on jokaisen kanssa erilainen ja painottuu eri asioihin enkä puhu samoista aihepiireistä kaikkien kanssa. Esim. yksi ystävä on puutarhaystävä: jaamme kokemuksia ja ajatuksia ja tunteita enimmäkseen puutarhaan liittyen emmekä tiedä kaikkea toistemme elämästä muuten. Sitten on ystäviä, joiden kanssa en puhu mitään puutarhasta. Yksi on kirjaystävä, toinen liikuntaystävä jne. Kun ei vaadi ystävältä, että hän olisi kiinnostunut kaikesta, mistä minä olen, niin on helpompaa. Toinen asia, mikä vanhetessa on muuttunut, on se, että ystävyys säilyy, vaikka tavataan harvemmin kuin nuorena. Kun on viisikymmentä vuotta ystävyyttä takana, niin tapaaminen pari kertaa vuodessakin pitää yllä, kunhan netissä tms. välillä pidetään kaukoyhteyksiä. Tosin hiukan järkyttävää on laskea, että jos kaksi kertaa vuodessa tapaamme ja elämme keskimääräisen iän, niin huh, ehkä pitäisi tiivistää tahtia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos kommentistasi!

      Olet täysin oikeassa! Eihän sitä voi keneltäkään odottaa, että joku olisi 24/7 tavoiteltavissa ja tavattavissa. En sitä omilta ystäviltäni odota ollenkaan - kaikilla meillä on oma elämä ja siihen kuuluvat prioriteetit ja menot.
      Totta on myös se, että joidenkin ystävien kanssa tulee puhuttua tietyistä asioista. Asioista, joista sitten taas jonkun toisen kanssa ei puhu ollenkaan.

      Ehkä tässä on vielä aikaa löytää monen monta ihanaa ystävää <3

      Poista