PÄÄKIRJOITUS

Olin meidän koulun lehden päätoimittaja tänä keväänä ja täten sain siis myös kunnian kirjoittaa pääkirjoituksen. Jouduin pohtimaan aika pitkään mistä kirjoittaisin. Mietin kiusaamista, suvaitsevaisuutta, ihmisten välisiä suhteita - aiheita, joita meidän lehtemmekin käsitteli.

Tässä minun ensimmäinen pääkirjoitukseni koskaan.
Koko lehti tulee jonkin ajan kuluttua luettavaksi issuu.comiin ja paperiversion saa itselleen Paasikivi-Opistolta.

----------


Sosiaalinen media on luonut meille täydellisen areenan nykyajan gladiaattoritaistoille. Nimettömänä - ja ihan omalla nimellään, voi huudella ihan mitä vaan, ihan kenelle tahansa, eikä koskaan tarvitse kohdata niitä ihmisiä, joita loukkaa. Areena on vapaa kaikille ja antaa meille mahdollisuudet väärin ymmärtää toisten tekstit. Ja vaikka ymmärtäisi toisen sanoman, niin silti voi pitkän, ärsyttävän päivän jälkeen purkaa oman pahan olonsa tuntemattomaan ihmiseen. Koska niin vaan voi tehdä.
Kun vihollisten ei tarvitse kohdata toisiaan oikeassa elämässä, kaikki filtterit poistuvat. Kukaan ei saa oikeita verta vuotavia haavoja, mutta ihmiset masentuvat entistä enemmän.
Onko sosiaalisesta mediasta tullut joillekin tapa purkaa paineita? Uusi tapa kiusaajille kiusata? Missä menee sosiaalisen median hyvän käytöksen raja?
Mihin meillä jäi toisten tapaaminen kasvotusten? Kahvihetket ja puistossa istumiset. Ne ovat vaihtuneen Jodeliin, erilaisiin keskustelupalstoihin ja Facebookin ryhmiin. Uskaltaisiko saman ihmisen kohdata kasvotusten ja kertoa siinä paikan päällä kuinka läski siitä entisestä lapsuuden ystävästä on nykyään tullutkaan?

Suvaitsevaisuus, ymmärtäminen ja ihan tavallinen empatia on häipymässä meidän sanavarastosta ja ennen kaikkea käytöstavoista. Ihmisten erilaisuuden ymmärtäminen ja taito kohdata ihmiset ihmisinä on katoava luonnonvara, jota ehdottomasti pitää vaalia.
Vaikka meillä on vallitsevana trendinä tuoda epäkohtia esille, samalla pinnan alla kiehuu. Se kiehunta odottaa maanantai-iltaa, tietokonetta ja turhautuneita ihmisiä päästääkseen valloilleen.
Olen itse päässyt tämän kevään aikana kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja saanut aihetta pohdinnalle - olenko minä oikeasti toiset ennakkoluulottomasti kohtaava ihminen?
En ole. Mutta pyrin kohtaamaan nekin ihmiset, joita vastaan olen luonut paljon ennakkoluuloja, jotta ne ennakkoluulot pääsevät murenemaan. Aina se ei ole helppoa. Ketään ei voi kategorisoida, jollei ihmistä ole  tavannut. Kenenkään nettipersoonaan ei voi luottaa. Ei edes hyvässä.
Kaikkia ei tarvitse rakastaa, kaikkea ei tarvitse hyväksyä, mutta olisi hyvä pyrkiä ymmärtämään erilaisia ihmisiä, tapoja ja kulttuureja. Oppia kohtaamaan itselle tuntemattomia asioita avoimesti ja olemaan valmis muuttamaan omaa mielipidettä.
On hyvä pitää mielessä Arman Alizadin neuvo “Jos joku ihminen ottaa sua pannuun sosiaalisessa mediassa, niin vie se kahville.”.

Ei kommentteja