ÄITIYS ON RASKASTA




Näin äitienpäivänä tulee aina mietittyä tietenkin omaa äitiä, mutta myös omaa äitiyttään. Minkälainen äiti mä olen, olenko siinä tarpeeksi hyvä ja mitä voisin parantaa omassa äitiydessäni?
Joskus on kuitenkin pakko antaa itselle pieni breikki ja todeta, että äitiys on ihan hemmetin raskasta. 

Ei pelkästään riitä, että kritisoi itseään ihan jatkuvasti. Pisteyttää omaa osaamistaan jollain ihan hullulla kaavalla. Niin sitä tekee myös moni muu ulkoinen taho. Päiväkoti, koulu, neuvola, terveyskeskus. Muut ihmiset aina lasten isästä isovanhempiin. Naapuri. Muut äidit. Aivan jatkuvaa tarkkailun alla olemista. 
Siitä seuraa yleensä sitä, että jos(kun) kaikki menee hyvin, niin saa olla ihan rauhassa omassa pienessä äitikuplassa, mutta jos jotain tapahtuu, niin kritiikkijoukko hyökkää päälle sata lasissa. Ei riitä, että olisit omasta mielestäsi tehnyt kaiken tarvittavan, mutta pitää tehdä aina hiukka extraa sille sivulliselle joukolle, jonka kritiikki on murskaavampaa kuin se oma. 

Äitinä oleminen on ihan hemmetin raskasta. On se ihanaa, antoisaa ja todella rakastakin. Mutta ennen kaikkea äitiys on raskasta. 24/7 huolenpitoa. Muiden tarpeiden asettamista omien edelle. Kuuntelua mihin vuorokauden aikaan tahansa. Valvomista, huolehtimista. Sydänsärkyjä ja turhautumisia. 
Kolmessa paikassa samaan aikaan olemista. Tuhannen asian muistamista. Loputonta metatyötä, joka uuvuttaa heikoimmat alleen. 
Joskus ainoa palaute päivän jälkeen on "äiti tuu pyhyhkimään" tai "sä oot niin kamala". 

Vanhemmuus on ehdottomasti ihmisen parasta aikaa, en väitä vastaan. Mutta onhan se vanhemmuus myös ihmisen kamalinta aikaa. 100%. 

Raskasta äitienpäivää! 

Ei kommentteja