SILMÄT KIINNI



Ennen koulua olin aikamoisessa lukossa. Itseni ja oman tulevaisuuteni kanssa. Päässä suhisi ideoita, joita voisi toteuttaa, mutta kroppa ei koskaan totellut. Monen vuoden henkisesti uuvuttava suhde narsistin kanssa oli jättänyt muhun todella pahat arvet, enkä sen suhteen jälkeen osannut olla oma itseni, saati toteuttaa unelmiani. 
Vuodesta 2007 aina vuoteen 2017 saakka mä elin jonain toisena. Jonain, jonka oletin muiden haluavan mun olevan. Kymmenen tuhlattua vuotta ja aikaa, jona olisin pystynyt tekemään paljon merkityksellisiä asioita. Sen sijaan elin silmät kiinni päivästä toiseen ja toivoin, ettei kukaan näe mua. Koitin vaan selviytyä päivästä toiseen ja etsiä omaa tietä ulos. 

Vaikka kyseinen suhde päättyi jo seitsemän vuotta sitten, niin silti sen jättämät traumat elää mussa hyvinkin vahvasti. Useimmiten mun ajattelutapa on todella vääristynyt, enkä osaa toimia "normaalisti", sillä totuin toimimaan vain käsketysti. Alistumaan jonkun toisen tahtoon ja mielipiteisiin siitä, mitä mun pitää tehdä. Ennen kaikkea, mitä mä saan tehdä. 
Lopetin sen suhteen aikana maalaamisen. Ystävyyssuhteet. Melkein jopa välit mun äidin kanssa meni pilalle. Lopetin itseni ilmaisemisen ja ajattelun siitä, että musta vois tulla joku, joka ottaa kantaa - mihinkään. 

Vaikka suhteen jälkeen oon räpiköiny takaisin elävien kirjoihin, niin silti tietty luovuus jäi musta kokonaan pois. Ja oon todella iloinen ja onnellinen siitä, että se luovuus on palannut pikku hiljaa takaisin. Eikä pelkästään luovuus, vaan myös yleinen tiedonjano. Mä haluan tietää, mitä maailmalla tapahtuu. Haluan ottaa selvää asioista ja avata suuni tärkeiden asioiden puolesta. 
En enää pelkää ja pidä silmiä kiinni. En enää kulje varjoissa. Uskallan astua yleisön eteen ja puhua kiistellyistä aiheista. Uskallan pitää omia puoliani ja vaatia parempaa tulevaisuutta niin itselleni kuin lapsilleni. 

Uskallan olla oma itseni.

Ei kommentteja