TYTTÖJEN MAAILMA

Musta ei koskaan pitänyt tulla tytön äitiä. Päätin jo esikoisen raskausaikana, että saan vain poikia. Olen itse tullut aina paremmin toimeen poikien kanssa, enkä kokenut olevani hyvä esikuva yhdellekään tytölle. Karma is a bitch?
Vasta Elleä odottaessa olin hyväksynyt täysin kohtaloni tyttöjen äitinä. Jokainen kerta ennen sitä pidin sormet ristissä poikaa varten. Kunnes Ennan synnyttyä olen huomannut, että minä oikeasti olen hyvä esimerkki ja vahvan naisen esikuva. Sellainen, mitä haluaisin omien tyttöjeni seuraavan.

Somessa pyörii nyt kovaa vauhtia #metoo -kampanja, joka on saanut myös minut ajattelemaan. Ei sen laajuutta, sillä #metoo -päivityksiä on tullut omallekin pienen piirin facebookseinälleni useampi, vaan se on pistänyt ajattelemaan meitä hiljaisia, jotka emme uskalla tuota hästägiä julkisesti laittaa.
Kuinka moni jättää pelon, häpeän ja huonon itsetunnon takia kirjoittamatta #metoo? Varmasti useampi, joka sen uskaltaa kirjoittaa.

Äitinä olen todella huolissani nykymaailmasta. Ei sillä, etteikö se maailma olisi ollut vaarallinen jo aikaisemmin, mutta nykymaailma antaa enemmän mahdollisuuksia pahuudelle. Sosiaalinen media on väline, mitä kautta pystyy tavoittamaan entistä enemmän nuoria ja entistä nuorempia nuoria. Enää ei namusedät houkuttele pikkutyttöjä (ja poikia) koulun nurkilla, vaan nykyään ne namusedät tulevat kännykän kautta kotiin. 
En nyt pysty puhumaan siitä kaikesta, mitä pojat kohtaavat ja joutuvat kohtaamaan somen kautta, sillä minulla ei yksinkertaisesti ole siitä minkäänlaista kokemusta. Pystyn puhumaan vain omasta ja lasteni kokemuksista ja lapseni ovat tyttöjä. 

Tytöt kohtaavat tänä päivänä todella paljon hyväksikäyttöä, ahdistelua ja itsetunto-ongelmia aiheuttavia ihmissuhteita. Suurin osa niistä kaikista tulee salakavalasti oman puhelimen kautta. Sinisilmäiset nuoret eivät osaa ajatella, ettei kaikilla ole puhtaita jauhoja pussissa tai edes jauhoja siinä pussissa, mitä he nuorille tarjoavat. On paineita olla siisti ja cool. On paineita tehdä asioita ja olla samalla tasolla muiden kavereiden kanssa. Ja kun joku tulee siihen paineeseen tarjoamaan helpotusta, se otetaan vastaan. 

Mä en henkilökohtaisesti ole koskaan ajatellut, että mun pitäisi tutkia mun lasten kännyköitä, olla perillä jokaisesta wappikeskustelusta tai snäppistriikistä. Mä kunnioitan mun lasten yksityisyyttä ja totta puhuen, en kaikkea varmasti haluaisikaan nähdä tai lukea. Jotkut jutut on vain nuorten läppiä, joita tälläinen kalkkis ei todellakaan osaisi ottaa läpällä - kiitos vain äiti, kun veit minutkin huumetesteihin luettuasi minun ja parhaan kaverini kirjoittamat läpät
Eli olen koittanut ajatella, ettei minun äitinä tarvitse i h a n kaikkea tietää. Mutta sitten on niitä joitain aiheita, jotka minunkin pitäisi tietää. Kaikkien vanhempien pitäisi tietää. 

Kuten se, että tälläkin hetkellä sosiaalisessa mediassa on henkilöitä, aikuisia henkilöitä, jotka esiintyvät teineinä ja tarjoavat teidän lapsillenne alkoholia, tupakkaa ja huumeita. "Ilmaiseksi". 
Ja koska me aikuiset osaamme ajatella, ettei mikään näistä yllämainituista ole koskaan ilmaista, niin se olisi myös hyvä kertoa sille nuorelle. Namusedät eivät enää pyytele kyytiin, ne lähettelevät instassa ja snäpissä viestejä. Niin, ettei me aikuiset edes huomata.

Ja jotta yhdenkään nuoren ei tarvitsisi osallistua #metoo -kampanjaan, meidän aikuisten pitää pitää huoli siitä, ettei mahdollisuutta siihen tule. 
Jotta mun lasten ei tarvitse kokea sosiaalisen median kautta tulevaa painetta, namusetiä ja vääränlaisia ihmisiä, mun täytyy olla perillä siitä, mitä mun lapset somessa tekevät. Mä haluan olla hyvä esimerkki, vahva esimerkki, mun omille tytöille. Naisen tarvitse olla pelkkä höynäytettävissä oleva bimbo. Vaan naiset ovat vahvoja, oman arvonsa tuntevia ja tasa-arvoisia ihmisiä. Jotka pitävät toistensa puolia. 

Ei kommentteja