ENSIMMÄINEN KERTA





Minua jännitti todella paljon. Tiesin, että tulisin tapaamaan sinut sinä päivänä, viimeistään seuraavana. Olin odottanut sitä tapaamista jo kokonaiset 38 viikkoa ja hieman päälle. Sinäkin olit varmasti odottanut, haluaisin ainakin uskoa niin.
Olin joutunut olemaan sairaalassa jo kolme päivää. Onneksi tätisi vietti kanssani lähes jokaisen päivänvalollisen hetken, sillä inhoan sairaaloita. Hän teki kaikkensa, ja vähän enemmän, että minulla olisi mukava olla.
Sitten se hetki tuli, kun tiesin, että tapaamme pian. Enää pieni hetki. Muutama minuutti. Siinä sinä olit. Pieni, kauttaaltaan valkoisen kinan peitossa, mutta silmät appoisen auki tutkimassa sinulle täysin uutta tilaa ja ihmisiä.
Minä muistan vieläkin täydellisesti miltä sinä näytit. Missä asennossa pidit huuliasi ja kuinka tuijotit minua otsa kurtussa, hieman ehkä epäillen. En enää nähnyt ympärillä pyöriviä ihmisiä. En kuullu enää mitään, mitä ympärillämme puhuttiin.
Jos ajattomuuden voisi purkittaa, siinä purkissa olisi meidän yhteinen ensimmäinen vuorokausi. Siihen ei mahtunut ketään muuta. Vain sinä ja minä. Muu maailma tuli meidän ajattomuuteemme tehden siitä arkea.

Katsot minua edelleen välillä samalla ilmeellä, otsasi on kurtussa. Mutta et enää epäile. Ilmeesi kertoo, että olet päättänyt tehdä jotain, tykkäsin minä siitä tai en. Yleensä en.
Ihanaa syntymäpäivää rakas Enna!

Ei kommentteja