MITEN PÄIVÄKODISSA MENEE



Oon nyt tän alkusyksyn keskittynyt oikeastaan vain omiin pohdintoihini ja omien unelmieni esiintuomiseen blogin puolella. Kuitenkin täällä kotona vallitsee aika tavallinen arki, johon suurimpana osana kuuluu lapset. 
Päiväkotiarki meillä alkoi rennosti elokuun alkupuolella. Ensin tytöt pääsivät alottamaan hiljalleen ja kevyemmillä päivillä/viikoilla, kun sitten loppukuusta munkin koulu alkoi ja päivät venähtivät työpäivän pituisiksi. Onni on kuitenkin, että suurin osa mun päivistä on aika lyhyitä ja mun koulu alkaa aamuisin vasta klo 9:30. Tosin matka sinne kestää sen 1,5 tuntia, joten tytöt menevät joka aamu kasiksi päiväkotiin syömään aamupalaa, kun mä juoksen bussiin. 

Alku oli tietty taas uuden oppimista ja sen ekat pari viikkoa Elle veteli jarruja, kuten olin vähän odottanutkin. 
Nykyään Ellekin on jo sopeutunut uuteen arkeen ja tää malli sopii meille tosi hyvin - kaikki tytöt tykkää mennä päiväkotiin aamupalalle ja vielä kivempaa on päästä päiväunien jälkeen jatkamaan leikkejä ja vielä toisen kerran kunnolla ulos ulkoilemaan, kun haen tyttöjä vasta kolmen ja viiden välissä. Olen pari kertaa päässyt aikaisemmin koulusta ja hakenut tytöt klo 14, eli heti päiväunien jälkeen, ja silloin meillä on ne suurimmat itkupotkuraivarit vedetty. Kotiin ei haluta ennen leikkejä.

Enna on sopeutunut päiväkotiin tosi kivasti. Mutta sitä mä osasinkin odotella, koska tyyppi on muutenkin asiat lungisti ottavaa sorttia. En epäillyt hetkeäkään, etteikö Enna pärjäsi. 
Muutamat itkut on aamuisin väännetty, osa kaverisympatiasta, osa ihan omasta äiti-ikävästä. Mutta koskaan en ole enää itkua kuullut ulko-ovella poistuessani. 
Nykyään ne itkut tulee yleensä siinä vaiheessa, kun mä yritän ottaa Ennaa iltapäivällä kotiin mukaan.... Hän haluaisi jäädä. Mä olen nykyään ihan lame.

Meillä on siis sujunut tämä päiväkodin- ja uuden arjen aloittaminen todella kivuttomasti ja sanoisinko helposti. Tietty on meilläkin niitä aamuja, kun kaikki menee enemmän tai vähemmän pieleen ja me juostaan nelistään hiki hatussa kohti päikkyä. Mutta onneksi ne aamut ovat harvassa ja pääosin tähän mennessä kaikki on sujunut aikas smoothisti.

Ehkä se johtuu myös omasta uudesta energiasta, mitä itse saan koulusta ja uusista haasteista. Olen kuin uudelleen syntynyt ja se vaikuttaa tietty positiivisesti myös lapsiin. Ei sillä, uhma asuu Ellessä varmaan ikuisesti, mutta ei anneta sen lannistaa.
Ainakaan just nyt. 

Ei kommentteja