HEI MEILLÄ KÄVELLÄÄN


Kolme viikkoa sitten sain Ennan isältä viestin, että Enna on ottanut kolme askelta ilman tukea. Pienoinen pettymys iski heti, sillä olin yrittänyt treenata kävelyä Ennan kanssa jo iät ja ajat ja sitten neiti päättää lähteä kävelemään juuri sinä isäviikonloppuna! Mutta sitten toisaalta olihan isänkin vuoro kokea jotain ensimmäistä. 
Myöhemmin samana päivänä sain vielä videon, jossa Enna haparoiden tömisteli menemään. Mun vauvasta oli tullut iso tyttö niin pienellä teolla. 

Nyt, muutama viikkoa myöhemmin, Enna vetelee kuin vanha tekijä. Hyvä, ettei juokse. Päiväkodissa kuulemma hän ei vielä ole muutamaa askelta enempää uskaltanut kävellä, mutta kotona Enna valkkaa kävelyn ensin ja sitten vasta konttaamisen. 
Elellään niitä aikoja, kun kohta tuota tyyppiä ei pysäytä mikään ja sen perässä saa juosta ihan koko ajan. Ihan kuin en tekisi sitä jo nyt tarpeeksi... Siis ei ole nopeampaa tyyppiä kuin vauva, jonka mielestä on hauskaa mennä äitiä karkuun! 

Huomenna meillä juhlitaankin jo vauvavuoden päättymistä, joten kävelyhommat olisivat muutenkin tulleet pikku hiljaa ajankohtaisiksi. Enna tosin oli kolmikosta se, joka lähti aikaisemmin kävelemään kuin Lina tai Elle. Jos näitä nyt joku laskisi.. 
Kai se täytyy vain todeta, että siinä oli mun pieni vauva. Viimeinen laatuaan. Haikeus. 

2 kommenttia