DONUT GROW UP



Kuvat: Pinterest

Tasan viikon päästä meillä juhlitaan yksivuotissyntymäpäiviä ja voin rehellisesti myöntää, että kiirettä pitää, jotta saan kaiken valmiiksi. 
Olin ensin tuttuun tapaan ajoissa liikenteessä - lähetin kutsut ja tilasin kakun. Sen jälkeen unohdin koko homman ja hokasin tuossa loppuviikosta, että perhana, ne synttärit! Onneksi vierasmäärä ei ole päätähuimaava, eikä sankari itse osaa ainakaan valittaa järjestelyiden niukkuudesta. Onni on, että syntymäpäivät voi olla juuri sellaiset kuin itse niiden haluan olevan. 

Teemaa aloin kuitenkin suunnittelemaan jo, kun lähettelin kutsuja. En halunnut taaskaan niitä perinteisimpiä, tämän hetken hittisynttäreitä, joita taitavat ainakin tytöillä olla yksisarvissyntymäpäivät ja erilaiset prinsessajuhlat. 
Astuin siis boxista ulos ja päätin, että meillä juhlitaan Ennaa donitsien merkeissä! 

Koristeet laitan törkeästi teinit tekemään - itsellä ei riitä kärsivällisyys taikka aika niiden väsäämiseen. Onneksi ajatuksissa onkin vain yksinkertaisia pahvi-donitseja, sekä niistä tehty banneri. 
Tarjoiluun tulee luonnollisesti se tilaamani kakku, donitseja ja muutama suolainen piirakka. Meitä on tosiaan tulossa ensi sunnuntaina niin pieni porukka, ettei (onneksi) tarvitse monelle kymmenelle ihmiselle väsäillä tarjottavaa. 

Mulla on ollut itsellä ihan(an) kova kiire niin koulun kuin omien valokuvausta käsittelevien kotisivujen kanssa, etten ole ehtinyt edes tänne paljoa kirjoittelemaan. Luonnoksissa kylläkin odottelee kuvia muutama juttu teitä varten. 
Mutta eiköhän tämäkin kiire tästä hellitä viimeistään, kun kotisivut ovat auki ja nämä synttärit ovat juhlittu! 

Donitsisynttäreistä siis tulossa reilu viikon päästä enemmän juttua! 

Ei kommentteja