HYPPY TUNTEMATTOMAAN

Jos joku asia tuottaa ihan järjetöntä tuskaa ja pahaa oloa, niin silloin se ei ole se, mitä sä haluat, eikö? Kun mä ehkä tuhannetta kertaa itkin tyttöjen isälle, että mä en halua palata takaisin kouluun, niin se sanoi, ettei mun silloin sitä kannata tehdä. Kuten niillä aikaisemmillakin kerroilla. Tällä kertaa se kannusti mua todella etsimään jotain, mitä ihan oikeasti haluan tehdä ja osaan tehdä. Vaikka se sitten olisi joku toinen koulu tai pelkkä kurssi, niin mun pitäis hakeutua sen pariin.

Koska oppisopimuspaikan hakeminen ei ole tuottanut mulle yhtään tulosta, niin ajattelin vanhaan kouluun palaamisen olevan mulle ainoa vaihtoehto. Työttömäksi jääminen ei ollut mun ajatuksissa ollenkaan, sillä mä en kestäis sitä kotona hengailua ja koneen äärellä työhakemusten laittelua kuukaudesta toiseen. Oonhan sitä nyt ehtinyt jo maaliskuusta saakka tekemään. 
Vaikka koulu on aina koulu, niin pitää se koulukin valita niin, että siitä on elämässä hyötyä. Vaikka varmasti hyötyisin myös parturi-kampaajan papereista, niin enemmän hyötyisin tekemällä jotain, mihin tässä elämäntilanteessa enemmän kykenen - ja haluan. Motivaatio on kaiken a ja o. 

Joten mä tein sen. Hyppäsin tuntemattomaan ja hain toiseen kouluun. Olin tätä koulua ja koulutusta katsellut jo keväällä, mutta ajattelin, että ehtisin saamaan oppisopimuspaikan aikaisemmin. 
Kun sain hakupaperin lähetettyä, huulille nousi hymy ja kyynelkanavat lähes muurautuivat umpeen. Tää on vaan se mun juttu. 

Pitäkää siis mulle peukkuja!

Ei kommentteja