DREAMS DO COME TRUE


Ne, jotka on seuraillu mun matkaa edes tämän vuoden ajan, tietävät, että oon todella kriiseilly mun tulevaisuuden kanssa. 
Kaikki alkoi jo keväällä, kun kävin juttelemassa mun hiusalan koulun jatkosta. Luulin itse, että mulla on vain noin 6 kk jäljellä, mutta kummasti se kasvoi ensin vuoteen ja kun opo kuuli, että mä en pysty tekemään kello 16 jälkeen töitä, niin valmistuminen olisi saattanut venyä kesään. Eniten ehkä ahdisti hukata kokonainen vuosi tehden jotain, mitä en voisi työkseni kuitenkaan tässä elämäntilanteessa koskaan tehdä. 
Hiusala on mulle edelleen lähellä sydäntä ja teen enemmänkin kuin mielelläni kavereille kampauksia ja kaikkea kivaa jatkossakin, jos ne vain haluavat. Mutta parturi-kampaajaksi musta ei viiden lapsen yksinhuoltajana ole. Ei vain ole. 

Mä aloin heti maaliskuussa etsimään oppisopimuspaikkaa media-alalta. Kymmeniä hakemuksia, muutama vastaus, yksi työhaastettalu. Pari todella outoa tapausta, muttei yhtäkään osumaa. 
Oppisopimus on sana, joka pistää kaikki työnantajat varpailleen. Vieläkin. Vaikka kyseessähän olisi todella hieno tilaisuus muokata työntekijä täysin yrityksen tarpeisiin sopivaksi. 
Lähes kaikki mahdolliset työpaikat Turusta - ja muutaman Helsingistä, läpikäyneenä tulos oli pelkkä nolla

Kesän päätin yrittää ottaa rennosti ja olla murehtimatta tulevaa syksyä liikaa. Tietty se oli hankalaa ja koko ajan takaraivossa jyskytti elokuu ja alkava hiusalan koulutus. Mä yritin koittaa miettiä, miten saisin hiusalan toimimaan ja miten saisin sumplittua työharjottelunkin niin, että kaikki voittais, mutta se tuntui todella työläältä. 
Mitä enemmän stressasin, sitä vähemmän edes halusin koko hiusalalle. Heinäkuussa kuitenkin oli pakko pysähtyä ja todeta, ettei mitään muuta ole vastaan tullut ja pakko se on kouluun palata.  

Mä kuitenkin tirautin vielä pari viimeistä kyyneltä heinäkuun viimeinen päivä pikkutyttöjen isälle, joka käski etsimään jotain muuta. 
Onni on ihminen, joka uskaltaa sanoa ihan suoraan, ettei tosta sun touhusta tule mitään. Siis ihan oikeasti on. Koska mä olisin varmasti sinnitelly ja stressannu itseni burn outin partaalle ja lopulta jäänyt kesken koulun taas sairaslomalle, jollei joku olis mua kannustanu etsimään vielä kerran jotain muuta. Joten niin mä tein - etsin, tutkin ja löysin. Täytin hakupaperit ja sain perjantaina kuulla, että mut on hyväksytty opiskelemaan Mediajournalismia. 

Mä olen niin onnellinen. Kaikki se stressi, huoli ja murheet on pois harteilta ja mä pääsen vihdoin ja viimein tekemään sellasta työtä, jota mä oon jo lukioaikana haaveillut tekeväni. Ja jota tässä nyt on osittain jo 4,5 vuotta tullut tehtyä... 
Media-ala on mulle täysin oikea ala. Sillä mun takaraivossa on viimeiset 16 vuotta kummitellut mun äidin kertoma "ennustaja kertoi mulle, että yhdestä mun lapsesta tulee toimittaja", kun aloitin mediapainoitteisen lukion.

Mulla on olo, että musta voi tulla vielä ihan mitä vaan!

6 kommenttia

  1. Onnea <3 vielä säihkyt kirkkaammin kuin milloinkaan.

    VastaaPoista
  2. Hienoa, onneksi olkoon! Onko kyseessä amk-tutkinto vai 2. Asteen? Siksi kysyn kun olen itse kiinnostunut kyseistä alasta Turun puolella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kyseessä on Paasikivi-Opiston järjestämät opinnot, jotka eivät varsinaisesti tähtää tutkintoon. Opinnot kestävät vain vuoden ja ovat maksulliset.
      Näiden jälkeen haen ammattikorkeaan :)

      Poista