STRESSIVAPAA KESÄLOMA








Koska mä en ole vieläkään päässyt aloittamaan työntekoa, niin päätin viettää tänä kesänä stressivapaan kesäloman. 
Mikä se sellainen sitten onkaan, sen päättäköön jokainen itse, mutta mulle se tarkoittaa sitä, etten suunnittele oikeastaan mitään sen erikoisempaa etukäteen. En ota stressiä siitä, että meidän pitäisi tyttöjen kanssa ehtiä tekemään sitä, tätä ja tota. En stressaa, jollei me tehdä yhtään mitään, enkä stressaa, jos päätetäänkin tehdä jotain. Otan iha chillisti. 

Muutama sovittu juttu tietenkin aina kesään kuuluu. Yksi on tämän kuun lopussa olevat grillibileet, joista kirjoittelen hiukka myöhemmin. Samaan ajankohtaan kuuluu myös isompien lasten jokavuotinen reissu Tampereelle Papan ja Iso-Mummun kurinpitoon. Oikeasti se on ainoa lomareissu, jota tytöt oikeasti odottavat ja vaativat saada. Toinen taasen on mun, Linan ja Ellen kolmistaan tekemä reissu samaiseen kohteeseen, eli Tampereelle. Tosin tarkoituksena on käydä uudessa Muumimuseossa, joka on kesän alussa avattu Tampereelle. Reissuun kuuluu olennaisena osana junamatka, joka taitaa olla se juttu koko matkassa. Tätä ei kuitenkaan olla vielä päivämäärällisesi lyöty lukkoon, joten saatetaan lähteä extempore sellaisena päivänä, jolloin aurinko paistaa ja Ennalla on hoitaja. 

Muuten me aiotaan olla tekemättä tai tehdään paljonkin. Vietetään aikaa omalla uudella takapihalla ja mä opettelen grillaamaan. 
Mennään fiiliksen ja ilmojen mukaan. Stressivapaasti. Koska who knows - tää saattaa olla mun ja tyttöjen vika kesä, kun saadaan ottaa rennosti kaksi ja puoli kuukautta. 

Onko teillä kesälomasuunnitelmia vai meettekö rennolla otteella?

Ei kommentteja