TÄÄLTÄ SINNE

Raskausaika lähenee loppuaan ja itselle on jäänyt kokonaisuudesta aika hyvä fiilis. Vaikka ehdottomasti rankin raskauaika tämä kyllä on ollut, koska olen kokenut kaiken yksin. Mutta uskon myös yksinolemisen kasvattaneen minua äitinä ja ihmisenä - erityisesti luoneen minun ja vauvan lähelle erityisen siteen. 

Ajattelinkin, että olisi kiva muistella hieman vauvamahan kasvua. Muistan ajatelleeni jo joskus rv 16 tienoilla, että maha on ihan järkyttävän iso, mutta näin jälkeen päin katsottuna sehän on ollut aika pieni. Tai iso ehkä viikkoihin verrattuna, mutta todella pieni nykytilanteeseen katsottuna. Surkean pieni siihen oloon nähden, mikä mulla oli!
Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun olen todella halunnut mahaa kuvattavan. Ehkä sen vuoksi, että tämä on viimeinen raskaus? En tiedä, mutta olen huomannut olevani ison mahan kanssa enemmän sujut kuin aikaisemmin. 













Mulla tulee niin iso ikävä tota mahaa <3

1 kommentti

  1. Niin ihania masukuvia, olet kaunis odottaja.♥
    Nauti nyt niin paljon masusta kuin voit. Täällä ollaan jo pitkään ikävöity vauvamasua.♥

    VastaaPoista