MITÄ VAUVA TARVITSEE - ÄIDILLE

Pakko oli vielä kirjoittaa ja eritellä ne hyödylliseksi kokemani tarvikkeet, joita äidin kannattaa hankkia itselleen. 
Osaa käytetään vauvan kanssa, osaa taas ihan vain äidin mukavuuden vuoksi. 

Pahoittelu, että näin alkuun iso osa liittyy imettämiseen. Joten jollet aikonut imettää, niin kannattaa skipata loppuun. 


Rintakumit, lanolinvoide ja imetysliivit. 
Tästä kolmikosta on hyvä lähteä. Rintakumit kannattaa olla ihan varmuuden vuoksi, sillä suurimalla osalla äideistä se imettäminen nyt vaan sattuu alkuun ja nännit menevät ihan oikeasti rikki. Rintakumi ei vain helpota äidin oloa, mutta se saattaa auttaa myös vauvaa löytämään oikean imuotteen. Näin olen kuullut. Rintakumejakin on erilaisia - muodoltaan ja kooltaan. Minulla on kaapissa kahdet erilaiset, joista nämä kuvassa näkyvät ovat mielestäni paremmat. Nämä ovat Ainu Medelan rintakumit ja toiset kaapista löytyvät ovat Aventin. Näissä on "enemmän kumia", eikä vauvan suuhun pääse ilmaa, kun kumiosa loppuu kesken. Aventit ovat huomattavasti pienemmät ja omituisesti muotoillut, joten niistä pääsee hieman ilmaa mukana..
Lanolinvoide taas on taivas maan päällä, mitä tulee rikkinäisiin nänneihin. Tai rohtuneisiin huuliin. Tai lähes mihin tahansa, mikä on rikki. Kuvittele bepanthen kertaa tuhat. Vahvaa kamaa. Jokaisen imettäjän must have. Saa ihan päivittäistavarakaupoista kuin apteekeistakin.
Imetysliivit on taas helppouden huippu. Kannattaa hankkia muutamat ja varmaan helpoin olisi hankkia ne heti alkuun jostain muualta kuin H&M:stä, sillä laatu korvaa tässäkin varmasti määrää. Nyt löysin itse, tosin juurikin Hennesistä, pehmeät, lähes saumattomat ja urheilutoppimaiset liivit, joiden kuvittelen olevan ihanat öisin. Koska kyllä, yölläkin niitä on pakko käyttää ja kivointa olisi, etteivät liivit painaisi kaaritukineen joka  hetkessä. Vielä ne "paremmat", päivällä käytettävät liivit ovat hakusessa.. Niitä en aio tällä kertaa ostaa H&M:stä. Edelliset menivät rikki parissa päivässä.

Liivinsuojat. Näitä on joko pestäviä, kestomalleja tai sitten kertakäyttöisiä. Kannattaa löytää ne omat sieltä kaikkien seasta ja pidättäytyä niissä, sillä näissäkin on ihan oikeasti eroja! Jotkut ovat vain epämukavia, toiset eivät pysy paikoillaan ja kolmannet täyttyvät kahdesta maitotipasta. Ne neljännet taas ovat täydellisiä.

Maidonkerääjä. Kätevä varsinkin, jos kerää maitoa pulloon. Maidonkerääjä laitetaan toisen rinnan "päälle", kun imetetään (tai pumpataan) toisesta rinnasta. Maitoa kun tuppaa tulemaan molemmista yhtä aikaa.. Näin kaikki tipat menevät säästöön.

Geelityynyt. Ostin ihka ensimmäistä kertaa nyt Dermosilin Breast Nurse Geelityynyt, koska päätin onnistua imetyksessä ja kokeilla ihan kaikkea. Geelityynyt auttavat maidonnousussa ja sitten vaihtoehtoisesti, jos maito pakkautuu rintaan. Kuulemma myös ehkäisee rintatulehdusta yms. Kokeillaan siis, mihin nämä geelityynyt pystyvät!
Toimii hieman samaan tapaan kuin vanhankansan kaalinlehdet. 


Rintapumppu. Mieluiten sähkökäyttöinen, sillä se käsin pumpattava on ainakin allekirjoittaneen mielestä yksi h******n kapistus. 
Rintapumppu tosin ei ole mikään pakollinen, mutta voi joskus pelastaa päivän. Tai kuukauden, kuten Ellen kanssa kävi. Oman rintapumppuni olen saanut yhteistyön merkeissä aikoinaan Berneriltä, kun bloggasin Blogiringillä.
Täytyy kehua myös Ainu-neuvojan palveluja - minulla on tuo ilmaletku jostain syystä täyttynyt maidolla ja sain Ainu-neuvojan kautta todella pian vastauksen ja uuden letkun! Jos tarvitset omaasi Ainu Medelan rintapumppuun jonkin yksittäisen osan, niin kannattaa ottaa yhteyttä Ainu-neuvojaan!

Imetystyyny. En ole  k o s k a a a n  ennen käyttänyt imetystyynyä, mutta nyt näin vanhana ja raihnaisena päätin sellaisen ostaa ja kokeilla, josko hartiat kiittäisivät. Ja vauva, kun sen ei tarvitse keikkua tavallisilla sohvatyynyillä... Moni on imetystyynyä kehunut, joten onhan sekin pakko kokeilla!
Imetystyyny sopii myös hyvin raskausaikana nukkumiseen! Kun tekee mieli tunkea kymmenen sohvatyynyä polvien väliin, pari selän taakse ja ainakin yksi kainaloon... Niin on vähän helpopmpaa, kun yhden tyynyn saa jommalle kummalle puolelle kroppaa.  


Terveyssiteitä. Paljon. Isoja, niitä yökokoja. Ettei tartte heti kotiutumismatkalla pysähtyä kaupassa. Jälkivuoto on asia, josta harvoin puhutaan, eikä siitä missään oikeastaan mainita. Mutta sitä saattaa tulla todella runsaasti ja sitä varten kannattaa varautua. 
Joskus sitä sitten tulee todella niukasti, mutta se saattaa kestää kauan. Itselläni jälkivuodon määrä ja pituus on vaihdellut todella paljon. Mutta koskaan ei voi olla liian varautunut. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin juosta kauppaan vuodon takia.

Särkylääkettä. Panadol on parasta, burana saattaa lisätä vuotoa. Tietty särkylääkkeitäkin pitää syödä vain, jos sattuu (jälkisupistukset), eikä niitä kannata popsia turhaan.  


Synnytyksen jälkeen käytettävä tukivyö. Ostin nyt ensimmäistä kertaa itselleni Ipanaisen antamalla lahjakortilla synnytyksen jälkeen käytettävän tukivyön - Belly binderin. Tukivyön pitäisi auttaa kroppaa palautumaan synnytyksestä ja odotankin innolla, mitä se voi saada aikaan. Vai saako ollenkaan. 
Tukivyötä ei suositella käytettäväksi kuin vasta noin kuutisen viikkoa synnytyksestä, joten maltti on valttia.

Hyvä tyyny. Tulet nukkumaan aika todennäköisesti huonosti. Älä anna sen johtua tyynystä. 

Kärsivällisyyttä ja itseluottamusta. Vanhemmuus on aina todella iso asia. Oli se sitten ensimmäinen tai viides kerta, kun kotiin saapuu uuden elämän kanssa - se tulee mullistamaan elämän. Niin hyvässä kuin huonossa. 
Jollei sitä tiedosta heti alkuun, että kaikki voi ihan oikeasti ensin tuntua siltä, kun homma vain pissii, niin joutuu isoon pulaan. Totta kai kaikki voi mennä myös loistavasti, mutta kannattaa antaa itselleen anteeksi, jos väsyttää, kiukuttaa tai tuntee olonsa hetkellisesti riittämättömäksi. Olen aika varma, että 99% äideistä (ja isistä) on läpikäynyt ne samat fiilikset. 
Sinä olet paras vanhempi lapsellesi <3 

Olisko sulla lisättävää?

Aikaisemmat osiot voit käydä lukemassa linkkien takaa: 



5 kommenttia

  1. Hyvä vesipullo (tai vaikka parikin, on sitten aina käsillä)! Sitä nestettä kun pitää ja haluaa juoda. Varsinkin imettäessä tulee kauhea jano, vaikka olisit juuri juonut sen litran :D -Maria

    VastaaPoista
  2. tykkään aivan hirveesti sun blogista, vaikkei omia lapsia ookaaan ainakaan vielä :) tsemppiä ja voimia loppuraskauteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla <3
      Nyt on viime viikot menty aika raskaus- ja vauvapainoitteisella linjalla, mutta pian on raskausaika ohi, niin voi kirjotella vähän muustakin taas ;)

      Poista
  3. http://pisaroita.fi/faq/kumi.php

    Tässä vähän infoa rintakumista 😀☺

    VastaaPoista