JOTAIN PIENTÄ VAUVALLE

Kävin siskoni kanssa viime lauantaina Helsingissä ja sain lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä käväisin äkkiä Ipanaisen liikkeessä Hakaniemessä samalla kuin siskoni kahvitteli vaihtarikaverinsa kanssa Stockalla. 
En ollut ajatellut shoppailevani mitään kenellekään muulle kuin itselleni koko Hesan reissun aikana, mutta eihän yhteistyön merkeissä toteutettua käyntiä ja niitä vauvantarvikkeita lasketa ollenkaan, eihän




Ipanainen on ainakin minulle entuudestaankin tuttu paikka, ainakin nimenä ja konseptina, vaikka turkulainen olenkin. Ipanaisen maine on siis kiirinyt kehä kolmosen ulkopuolellekin, eikä syyttä. Mutta jollei Ipanainen ole sinulle tuttu, niin nyt viimeistään kannattaa tutustua vähintäänkin netin kautta - mieluiten käymällä paikan päällä!




Ipanainen on lastentarvikeliike, jossa toimii myös täyden palvelun kirppis! Saman katon alta saa siis uutta ja vanhaa. Itseäni jäi harmittamaan, etten käynyt tarkemmin kirppisrekkejä läpi, sillä tarjolla olisi ollut vaikka kuinka paljon erikokoisia ja hyväkuntoisia lastenvaatteita ja ihan oikeasti kirppishintaan. Lauantaipäivä vaan sattui olemaan ennakkotiedoista poiketen ihan j ä r k y t t ä v ä n  kuuma ja meikämamma hikoili Ipanaisen lattialle uuden kiiltopinnan, pardonne moi. Joten oman (ja kanssashoppailijoiden) mukavuuden vuoksi jätin kirppistelyt siltä kertaa ohi ja keskityin Ipanaisen toiseen puoleen paremmin. 



Olin jo etukäteen hieman tutustunut Ipanaisen nettikauppaan ja miettinyt hankintojani etukäteen. Vaikka itse olen myös nettishoppaaja, niin mikään ei voita sitä, kun pääsee liikkeeseen itse paikan päälle ja hypistelemään tavaroita ihan oikeasti. Ja tälläkin kertaa paikan päälle meneminen kannatti, sillä sain kuulla haluamastani tuotteesta jotain, mitä en olisi nettikaupan kautta oppinut ja siten toiminut tuotteen kanssa täysin väärin! 
Kyseessä on monen monta vuotta himoitsemani Belly Binder, jota käytetään synnytyksen jälkeen muotoilemaan vyötäröä ja tukemaan vatsaa ja selkää. Olisin ottanut innoissani Belly Binderin varmaan mukaan jo synnärille (hyvä, etten synnytyssaliin), mutta myyjä kertoi, että suositeltavaa olisi alkaa käyttämään tukea vasta noin kuutisen viikkoa synnytyksen jälkeen, ettei vyö purista lantionpohjanlihaksia liikaa. Joten paikan päällä opin jotain täysin uutta. 



Ipanaisesta löytää kaikkea, mitä voi kuvitella vauva- ja lapsiarkena tarvitsevansa. Suurin tuoteryhmä kuitenkin on erilaiset kantovälineet, joihin kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa paikan päällä, jollei kantaminen ole ollenkaan tuttua entuudestaan. Myyjät auttavat mielellään ja kertovat varmasti asioita, joita ei itse ole tullut ajatelleeksikaan! Ipanainen tarjoaa myös erilaisia kursseja liittyen kantamiseen. Ja jos kukkaro ei anna periksi heti ostaa omaa kantovälinettä, niin Ipanaiselta saa myös sellaisen vuokrattua!
Ipanaisesta saa myös paljon ruokailuun liittyviä apureita, kuten uudelleentäytettävät välipalapussit, Lifefactoryn lasipullot ja suositut Mehujehut. Ja näin itselle ajankohtaisena odotus- ja vauva-arkeen liittyviä ihanuuksia, By Pinjan imetyskorut, Lilith loves Henryn suloiset purulelut ja tietty kaikkien vauvojen must have - Sophie the Giraffe



Omaan ostoskassiini sujahti tällä reissulla Carriwellin Belly Binder, Hevean luonnonkumitutti ja Sophie - daa a. Ostin myös näitä käteviä vaunuverhoihin tarkoitettuja renkaita, sillä sain reilu vuosi sitten Lumoblogien lanseeraustilaisuudessa ihanan silikonisen purulelun Ipanaiselta, joten päätin tällä reissulla lisätä lelun käytettävyyttä näppärästi noilla renkailla! Kätsy, eikö!?






Kokonaisuudessaan, armottomasta helteestä huolimatta, olin yhtä hymyä koko loppureissun ja esittelin saamiani tuotteita siskolleni lounaspaikassamme. Eikä edes haitannut, ettei toista voinut vähempää kiinnostaa... 
Kotona esittelin tuotteet vielä sunnuntaina kertaalleen Linalle ja Ellelle ja voi sitä huudon määrää, mitä neiti kaksvee nostatti nähdessään vauvalle tarkoitetun tutin ja Sophien - kaikki kuului Ellelle ja jopa kehtokin laitettiin vauvalta kielletyjen paikkojen listalle. Meille siis muutti neiti mustasukkainen. Ihan jees, jos toinen vetää äksää jo nyt lattialla, kun kiellän Elleltä vauvan tavarat. Kattellaan mitä se meno on, kun vauva ihan oikeasti pitää tuota tuttia suussa ja leikkii leluillaan....


*Postaus toteutettu yhteistyössä Ipanaisen kanssa.
En hyödy linkkien klikkailusta*

2 kommenttia

  1. Ihania juttuja. :) Meillä tuo Sophie oli pitkään Hugon suosikki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vielä Linan vanha Sophie, joskin se on niin kärsinyt, ettei raukalla ole kohta enää pilkkujakaan :D
      Sillä Lina ja Elle leikkivät vieläkin, joten oli "pakko" ostaa vauvalle ihan oma ;)

      Poista