KUN TYTÄR HALUAA NÄYTTELIJÄKSI


Meillä on aina isompien kanssa juteltu siitä, mitä he haluaisivat olla "isona". Ammatit tietenkin muuttuvat mielialojen mukaan ja joku päivä meille on tulossa lääkäreitä, kun toisena parturi-kampaajia. 
Yksi ammatti on nyt kuitenkin jäänyt A:lle mieleen ja siitä hän on pitänyt kiinni jo useamman vuoden. Joka kerta kysyessäni sitä unelma-ammattia, A tuhahtaa, ettenkö muka muista sitä. No muistan. Ehkä toivoin vain, että siitä oltaisiin päästy eteenpäin. 

A haluaa tulla näyttelijäksi. 

Näyttelijän ammatissa ei ole mitään vikaa, se täytyy todeta näin heti kättelyyn. Ehkä kuitenkin äitinä toivoisin omalle tyttärelleni jotain hieman helpompaa ammattitoivetta. Ammattia, jossa ei tarvitse käyttää kyynärpäätaktiikkaa päästäkseen läpi. Ammattia, jossa olisi inhimillisemmät työajat ja varmuus ensi kuun palkasta. 
Ja kotona ujo, hiljainen (tämäkin on kyllä vain vieraiden läsnäollessa) tyttö haluaa olla näyttelijä. Ei ne lapset tietenkään pidä kotona yllä samaa persoonaa, kuten esimerkiksi kaveriporukassa ja näen kyllä hieman A:ssakin sitä esiintymishalua ja osaamista. Kunhan hän vain sille päälle sattuu... A on myös aika pitkälle mielialojen mukaan mielipidettään vaihtelevaa tyyppiä, kuten vähän kaikki naiset? Joten olen olettanut näyttelijähaaveiden menevän ohi yhtä äkkiä kuin ihastuksen Justin Bieberiin. 

Eipä haaveilu ole ohi mennyt ja vieläkin joka kerta A kertoo unelma-ammatikseen näyttelijän. 

Asia selvä siis. Minun tyttäreni haluaa olla näyttelijä - asialle pitää tehdä jotain. 
Olen aina puhunut koulutuksen tärkeydestä, harrastuksista ja siitä, ettei tässä elämässä valitettavasti kukaan tule ovelta meitä hakemaan, jos jotain haluaa. Joten näyttelijäksi ei tulla istumalla kotisohvalla ja katsomalla Netflixiä. 
Olemmekin A:n kanssa keskustelleen opinnoista ja siitä, mihin hänen kannattaa peruskoulun jälkeen suunnata. Haaveina hänellä on tällä hetkellä Tampereen yhteiskoulun lukio, jossa on mahdollisuus opiskella kattavasti eri ilmaisutaidon kursseja. Turussakin meillä olisi ilmaisutaidon lukio, mutta katselimme yhdessä kurssitarjontaa ja muutenkin mietimme jo hieman tulevaisuutta ja valitettavasti Turku häviää Tampereelle teatteri- ja näytelmäkaupunkina 6-0. Pohdimme myös Helsingin Kallion lukiota, mutta jostain syystä A ei itse pitänyt sitä ensisijaisena vaihtoehtona. Ehkä hänelle kuitenkin Tampere on niin paljon tutumpi kaupunki etukäteen, ettei sinne muuttaminen pelota yhtään? 
A tietää, ettei lukioon päästä alle 8,0 keskiarvolla, joten hänen tehtäväkseen jää panostaa yläkouluun täysillä, jotta omat haaveet toteutuisivat. 

Näyttelijäksi ei myöskään tulla yhdessä yössä, kun ollaan päästy lukioon, joten olen katsonut A:lle sopivia harrastuksia. 
A on harrastanut nyt tanssia (hip-hop) puolisen vuotta, sitä ennen hän harrasti voimistelua. Tanssi tukee hyvin näyttelijäntyötä, joten päätimme, että hän saa jatkaa nyt syksyllä tanssia, mutta siihen rinnalle hän ottaa harrastuksen, joka liittyy näyttelemiseen. 
Löysinkin Turusta Taiteen perusopetus -kurssin, jolle ilmoitan A:n heti kesälomien päätyttyä. Sitä kautta hän saa tuntumaa näyttelemiseen ja vinkkejä, mihin kannattaa jatkaa. Kurssi on maksullinen, joten tanssin kanssa itselleni tulee hieman tiukkaa rahallisesti syksyllä, mutta onneksi A:lla on myös kannustavia isovanhempia, jotka toivottavasti osallistuvat sponssaamiseen harrastusten lukukausimaksujen saralla. 

A:lla on siis kolme vuotta aikaa tehdä itse duunia omien haaveidensa eteen ja minä olen päättänyt tukea häntä tässä asiassa 110%:sesti. Jos näytteleminen on oikeasti sitä, mitä hän haluaa, niin sitä hän tulee tekemään siitä huolimatta, mitä mieltä minä olen. Joten voin yrittää edes hieman helpottaa kivistä tietä ja olla tukena. 
Kolmen vuoden päästä me istumme alas ja mietimme yhdessä, mikä se jatkokoulutus peruskoulun jälkeen on. Minne hän haluaa edetä. Ja jos se tarkoittaa koko perheen muuttamista Tampereelle tai Helsinkiin, niin sitä se sitten tarkoittaa. 

....sitten odotellaan, mitä muut lapset haluavat isoina tehdä. R haluaa tällä hetkellä poliisiksi, joten sekin menee siellä Tampereella sitten siinä samassa ;)

7 kommenttia

  1. Ei kai koko perheen tarvitse muuttaa nuoren opiskelun takia? 16-vuotias pärjää jo mainiosti itsenäiseen elämään.
    Varsinkin kun ei ole ainokainen. Jokainen muksu vaatii sitten samaa aikanaan.
    Muuten hienoa että kannustat noinkin haasteelliseen ammattiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on varmaan ihan perhe- ja lapsikohtaista kuka muuttaa ja millä kokoonpanolla? Ei kaikki 16-vuotiaat todellakaan ole valmiita asumaan yksin 160-200km päästä perheestään.

      Tampereelle voisin antaakin A:n muuttaa "omilleen", koska siellä on meidän suku. Mutta Helsinkiin en todellakaan 16-vuotiasta päästäisi yksin.
      Epäilen kovin, että jokainen mun lapsista haluaisi vartavasten opiskella jotain tiettyä ja jollain tietyllä paikkakunnalla.

      Itse olen ollut 17, kun muutin pois kotoa, mutta olin siihen asti elänyt hyvinkin "itsenäistä" elämää jo monta vuotta - osasin kokata, maksaa laskut, pyykätä yms. Nykypäivänä kovinkaan moni ei osaa.

      Mä yritän olla kannustamatta(tyrkyttämättä), mutta olen tukena. Jokainen tarttee sen jonkun, joka uskoo niihin ja mä uskon mun lapsiin.

      Poista
  2. Tämä postaus kettoi niin paljon nillanen sä olet. Moni saisi ottaa mallia. P

    VastaaPoista
  3. Hei, eksyin blogiisi vain tämän otsikon kautta jonka näin Facebookissa. Aihe kiinnosti sen takia, että itsen olen 16 - vuotias, joka juuri sai soluasunnon Helsingistä ja muutan siis yksinäni sinne, jotta pääsen Kallion lukioon. Unelma-ammattinani on aina ollut näyttelijä, toki siinä sivussa on ollut ja on edelleen muitakin ammatteja, joihin haluaisin kouluttautua. Asun aivan Tampereen vieressä (tai siis en viikon päästä enää asu :D) joten mietin TYKiä tietysti itsekin ensin, mutta loppujen lopuksi päätin ottaa riskin ja hakea Kallioon, enkä sitten ollenkaan TYKkiin, koska koulu vaan ei tuntunut just mulle sopivalta. Kallioon pääsy oli yksi mun elämäni mahtavimmista tapahtumista totta kai, vaikka on se tuonut paljon vastuuta ja stressiä mukanaan. En tiedä vielä mitä syksystä tulee ja miten kaikki sujuu uudella paikkakunnalla ns. yksin ja eniten pelottaa tietysti se koulu, miten viihdyn siellä ja saanko kavereita jne. Halusin kuitenkin lähteä sinne, koska siellä saan kokeilla ja nähdä itse, haluanko oikeasti näyttelijäksi vai haluanko pitää teatterin vain harrastuksena. Hienoa, että kannustat tytärtäsi niinkuin omakin äitini on tehnyt, vaikka hänkään ei ihan ensimmäisenä toivoisi minusta näyttelijää, kun kuulemma fiksuja aivojani voisi käyttää paremminkin :D Mutta siis mahtava kuulla että ootte niitä harrastuksiakin kattonut, niitähän Tampereen Yhteiskoulun lukioon tarvii aika paljon olla, että sisään pääsee! Kannattaa siis jatkaa harrastuksia niin kauan kun intoa ja mahdollisuuksia riittää :) Pääpointtini taisi olla se, että jopa näin teinin näkökulmasta vaikutat erittäin mahtavalta vanhemmalta, kun tuet lastasi ja jaksat kannustaa ja suunnitella tulevaisuutta, vaikka siihenkin vielä pari vuotta on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi - kiva kuulla sun fiiliksiä!

      Me ollaan katsottu kaikki harrastustoiminta tuutoroinnista isostoimintaan ja näytelmäkerhoista kaikenlaiseen ohjaamiseen. Onneksi on iso määrä kaikkia harrastuksia, joista voi niitä pisteitä kerätä! Mutta toivon myös, etteivät ne rasita tai ala ahdistaa tytärtäni..
      Hänellä on myös "onneksi" se kolmisen vuotta aikaa päättää, minne sitten lukioon(tai ammatilliseen koulutukseen) haluaakaan ja jos mieli ehtii kolmessa vuodessa muuttua, eikä se näytteleminen olekaan se juttu, niin sitten se ei ole - mieltä saa muuttaa aina! Hyvä se on kokeilla mahdollisimman montaa asiaa ja alaa, kun siihen on hyvin vielä aikaa :)

      Kovasti tsemppiä sulle syksyyn ja onnea hienosta koulupaikasta! Onnea on myös se, että yleensä tuollaiset lukiot(koulut), joissa on erikoislinjoja, keräävät samanhenkisiä ihmisiä kasaan, joten löydät varmasti helposti kavereita! :)

      Poista
  4. Hei, eksyin blogiisi vain tämän otsikon kautta jonka näin Facebookissa. Aihe kiinnosti sen takia, että itsen olen 16 - vuotias, joka juuri sai soluasunnon Helsingistä ja muutan siis yksinäni sinne, jotta pääsen Kallion lukioon. Unelma-ammattinani on aina ollut näyttelijä, toki siinä sivussa on ollut ja on edelleen muitakin ammatteja, joihin haluaisin kouluttautua. Asun aivan Tampereen vieressä (tai siis en viikon päästä enää asu :D) joten mietin TYKiä tietysti itsekin ensin, mutta loppujen lopuksi päätin ottaa riskin ja hakea Kallioon, enkä sitten ollenkaan TYKkiin, koska koulu vaan ei tuntunut just mulle sopivalta. Kallioon pääsy oli yksi mun elämäni mahtavimmista tapahtumista totta kai, vaikka on se tuonut paljon vastuuta ja stressiä mukanaan. En tiedä vielä mitä syksystä tulee ja miten kaikki sujuu uudella paikkakunnalla ns. yksin ja eniten pelottaa tietysti se koulu, miten viihdyn siellä ja saanko kavereita jne. Halusin kuitenkin lähteä sinne, koska siellä saan kokeilla ja nähdä itse, haluanko oikeasti näyttelijäksi vai haluanko pitää teatterin vain harrastuksena. Hienoa, että kannustat tytärtäsi niinkuin omakin äitini on tehnyt, vaikka hänkään ei ihan ensimmäisenä toivoisi minusta näyttelijää, kun kuulemma fiksuja aivojani voisi käyttää paremminkin :D Mutta siis mahtava kuulla että ootte niitä harrastuksiakin kattonut, niitähän Tampereen Yhteiskoulun lukioon tarvii aika paljon olla, että sisään pääsee! Kannattaa siis jatkaa harrastuksia niin kauan kun intoa ja mahdollisuuksia riittää :) Pääpointtini taisi olla se, että jopa näin teinin näkökulmasta vaikutat erittäin mahtavalta vanhemmalta, kun tuet lastasi ja jaksat kannustaa ja suunnitella tulevaisuutta, vaikka siihenkin vielä pari vuotta on :)

    VastaaPoista