MITEN MENEE NOIN NIINKU OMASTA MIELESTÄ?

Oon ihan tietoisesti vältelly sellaisia syväluotaavia "mulla on paskaa" tai "mulla on superihanaa" postauksia. Koska a) raskaushormonit muuttaa mun mielipidettä viiden minuutin välein ja b) olen vasta pikku hiljaa alkanut käsittelemään pelkästään omia fiiliksiäni niin eron kuin muunkin suhteen. 
I need a man. oli ehkä henkilökohtaisin teksti pitkiin aikoihin, vaikka sekin kyllä oli pilke silmäkulmassa kirjoitettu. Vaikkakin todellisista tunteista. 

Mulla meni hyvät kolmisen kuukautta edes tajuta, että mä oon eronnu. Kolme kokonaista kuukautta vetelin jollain ihmeellisellä lisäenergialla, kunnes todellisuus iski vasten kasvoja yks kaunis päivä. Tässä sitä ollaan, ihan yksin. All by myself. Solo.
Ens viikolla mulla on edessä jotain, mitä en kuvitellut tekeväni raskausaikana - avioeron hakeminen. Sen tuomia fiiliksiä on varmaan pakko kirjotella ylös, mutta en tiedä koska siiden ryhdyn. 

Tällä hetkellä meillä kuitenkin perheenä tyttöjen kanssa menee todella hyvin. Arki rullaa, jokainen tietää omat tehtävänsä tässä perheessä ja kaikilla menee omilla suunnillaan mainiosti. Koulut loppuu ihan pian ja pientä jännitystä on havaittavissa, sillä molemmilla isoilla tulee uuden oppiminen syksyllä eteen - A menee yläkouluun ja R vaihtaa kokonaan koulua. Ja äidille on vaikeita hyväksyä, että esikoinen on oikeasti jo yläkouluikäinen... 
Pienet taasen rakastavat päiväkotiaan ja äiti sitä niiden mukana. En voisi toivoa parempaa päiväkotia! Molempien omat päiväkodintädit ovat kuin unelma. Ensi viikolla mulla onkin tyttöjen ihka ensimmäiset vasu-keskustelut, joiden olemassaolon olin jo ehtinyt R:n päiväkotiajoilta unohtaa.. 

Jotain kuitenkin on, mitä toivon itselleni enemmän on vapaa aika. Tällä hetkellä paahdan päivät menoissa ja illat lasten kanssa. Isommat eivät ole tänä vuonna olleet isänsä luona kertaakaan ja pienemmätkin tekevät sitä todella epäsäännöllisesti. 
Olen siis aina kotona jonkun lapsen kanssa. Aina on joku, josta pitää huolta. Ei sillä, siinä ei ole mitään väärää, mutta joskus olisi kiva antaa itselleen lupa vetää itkupotkuraivareita, eikä niitä olisi kukaan näkemässä.. 

Mutta noin niinku omasta mielestä - mulla menee hyvin! Ei nyt mitenkään unelmaihanasti, mutta hyvin. Kaikki on elossa, kun lamput sammuu ;) 

Ja jottei tunnelma olis liian vakava, niin tässä piristettä viikonloppuun:



Ihanaa viikonloppua <3

11 kommenttia

  1. miksi tapaamiset ovat noin epäsäännöllisiä? ja miksi olet yksinhuoltaja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isompien kohdalla tapaamiset on epäsäännöllisiä, koska isä ei asu samalla paikkakunnalla kuin me ja pienempien kohdalla syyt ovat järjestelykysymyksiä, joihin ei olla vielä saatu ratkaisua.

      Yksinhuoltaja olen, koska huollan lapset yksin? En ole parisuhteessa? Olen eronnut lasten isästä?
      Jos halusit syyn eroon, niin sitä en anna. Se on kahden ihmisen välinen asia, eikä ole minun asiani sitä julkisesti kertoa :)

      Poista
  2. Minulla kävin juuri samanlain eron jälkeen. Itseasiassa sain jonkun ylimääräisen energiapommin ja ylisuoritin.. oli pakko tehdäkkin kokoajan ettei ajatukset vaivu synkkyyteen. Myöhemmin se vasta iskin vasten kasvoja, mutta edellisistä suhteista olen sen oppinut, että vaikka kuinka luulee ettei ikinä pääse yli niin kyllä muuten pääsee. Tää toki on eri tilanne kun on lapsen isä kyseessä.. muitakin tekijöitä siis. Edelleen tulee tältä isältä niitä pommeja kuten viimeisimpänä eilen sanoi että haki töitä Ruotsista poikansa tähden, siellä kun on parempi palkka. :( Mutta kuinka usein se sieltä ruotsista tulis katsomaan lastansa? Nytkin asuu 3-4 kilsan päässä ja käy kerran kuukaudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kaikesta pääsee yli - ajan kanssa! :)

      Tsemppiä sullekin kovasti! On varmasti ikävä tilanne, kun isä suunnittelee muuttavansa toiseen maahan :/

      Poista
  3. Tsemppiä sinne. Ei ole varmasti helppoa raskaushormonien tuomassa extratunnemyrskyssä käsitellä avioeroa. ♡

    VastaaPoista
  4. Hei, ensikertaa vierailen blogissasi, täytyypäs laittaa seurantaa ja lukea muitakin tekstejäsi ajan kanssa. :D

    Voin vain kuvitella fiiliksesi... :/ Kaikesta arjen tohinasta huolimatta yritä mahduttaa päiviisi sellaista aikaa ja tekemistä, joista nautit. :)

    Mulla lapset 9v. ja 1v. joiden yksinhuoltaja (ja aikoinaan yksinodottaja) olen. Käy kurkkaamassa meidän blogi: Lempipäiväni -tänään

    http://lempipaivanitanaan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ihanaa, että olet tänne eksynyt! :)

      Tulen kurkkimaan :)

      Poista
  5. Ei kun olen minäkin eronnut, mutta yhteishuoltaja. Sitä hain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteishuoltajuus on meilläkin kaikkien lasten kohdalla papereissa. Se ei kyllä vain aina valitettavasti tarkoita sitä, että se toteutuisi myös muualla kuin pelkällä paperilla ;)
      Ja kyllä mä ainakin miellän kaikki yksin lapsensa hoitavat yksinhuoltajiksi, vaikka yhteishuoltajuus olisikin papereissa. Koska ei se toinen huoltaja asu saman katon alla ja hoida lapsia samalla tavalla kuin lähivanhempi.

      Poista