MITÄ ODOTTAA, KUN ODOTTAA YKSIN?

Yksin raskaana oleminen voi olla joillekin odotettua, mutta joillekin se on taas sattumaa, eikä aina välttämättä positiivinen sattuma. Itselle raskaus on enemmänkin kuin positiivinen asia, mutta yksin odottaminen ei ollut lähtökohtaisesti suunnitelmissa. 
Jokaisella on varmaan omat ajatukset siitä, mitä yksin odottaminen on ja jokainen tuntee sen oman tunneskaalan odotuksen aikana. Nämä ovat minun tunnelmiani ja fiiliksiäni.. 


Yksin odottaminen on joskus todella raskasta. Vaikkakin se, että kaikki tunteet saa pitää täysin ominaan ja vauvaakin pitää ehkä täysin omanaan (tietysti), niin itseäni harmittaa myös paljon se, ettei minulla ole ketään, kenen kanssa jakaa niitä ilon hetkiä. 
Kuten: 
...ensimmäiset liikkeet
...ensimmäiset sydänäänet
...ensimmäiset liikkeet, jotka tuntuivat vatsan päältä
...ensimmäinen neuvola ja neuvolat yleensäkin

Tämä lista kasvaa tietenkin, mitä pidemmälle raskaus etenee ja vastaan tulee paljon ensimmäisiä asioita. 
Kenelle niistä kerron? Kenen kanssa niitä hehkutan? Kuka jaksaa niitä innostua yhtä paljon kuin minä? En kenellekään. Ei kukaan. 

Mietin myös paljon sitä, ettei vauva syntyessään tule tunnistamaan isänsä ääntä. Itse juttelen vauvalle ääneen aika paljonkin. Kyllä, ihan ääneen. Niin juttelevat myös isosiskotkin. Tietty vauva tunnistaa muutenkin äidin äänen, sillä puhunhan minä muillekin kuin vain vauvalle ja vauva silti rekisteröi ääntäni. Mutta isän ääni ei ole läsnä meidän jokapäiväisessä elämässä. 
Joten itselle tulee hieman sellainen olo, ettei vauva tule tuntemaan isäänsä kuin vasta sitten pitkän ajan kuluttua. Sillä enhän voi vauvaa antaa yökylään isälle heti synnytyksen jälkeen, enkä pitkään aikaan siitä eteenpäinkään. 
M kuunteli Linan ja Ellen touhuja usein vatsani päältä. Ehkä enemmän pakotettuna kuin vapaaehtoisena, mutta hän teki sen kuitenkin. Kaipaan sitä. Kaipaan sitä, että joku on yhtä kiinnostunut masuasukista kuin minä itse. 


Kun odottaa yksin, niin myös ostaa kaiken yksin. Hankintoja on p a l j o n. 
Huomasin parisen viikkoa sitten, että pinnasänky on hypitty rikki, siitä on yksi poikkipuu katki. Korjasin sen hetkellisesti odottamaan sitä, että saan ostettua Ellelle junnusängyn, mutta sen jälkeen pinnis joutaa roskiin tai johonkin muuhun tehtävään. Joten hankintalistalla on kehto. Oletan nukkuvani Milfridinkin kanssa enimäkseen perhepedissä, mutta oma sänky ei ole pahitteeksi. 
Hankintalistalla on myös paljon vaatteita. Kuten olen sanonut aikaisemminkin, niin olen suurimman osan Linan ja Ellen vaatteista ehtinyt jo luovuttamaan eteenpäin, joten tällä kertaa ollaan lähtöruudussa myös vaatteiden kanssa. Ensimmäisen vuoden aikana vaatteita menee paljon ja yhtä äkkiä ne myös menevät pieneksi.
Rattaat meillä jo on, mutta niihin pitää syksyllä hankkia vaunukoppa
Listalla on myös kaikki tuteista tuttipulloihin. Haaveilen myös Sophie la Giraffe -tuoteperheen leluista ja kosmetiikkatuotteista. En tiedä mikä niissä viehättää, mutta Lina sai aikoinaan kummitädiltään sen perintesen Sophien ja olin siitä hetkestä saakka myyty. Meille on myös kosmetiikkaa kantautunut eri blogitilaisuuksista ja olen ollut niihin todella tyytyväinen!
Harsotkin olen jo luovuttanut pois, joten niitäkin pitää hamstrata taas uudelleen. 
Hankintoja tulee eteen aina enemmän ja enemmän, eikä niitä osaa kaikkea edes ajatella etukäteen. Ei edes jo valmiiksi neljän lapsen äiti. Raha niihin kuitenkin tulee vain ja ainoastaan yhdestä lompakosta, joka sattuu olemaan allekirjoittaneen käsilaukussa. 

Kun odottaa yksin, niin murheetkin kantaa yksin. Kaikki epävarmuudet, itkut ja paniikit siitä, onko vauvalla kaikki hyvin. Ne tunteet, kun ei ole tuntenut liikkeitä päivän aikana ollenkaan. 
Kaikesta en kehtaa panikoida ystävilleni, joten pyörittelen paljon pelkojani oman pään sisällä. 


Raskausaika on täynnä iloja ja suruja. Niitä haluaisin mielellään jakaa jonkun kanssa, varsinkin, kun on alunperin hommaan lähtenyt mukaan sillä ajatuksella, että odotuksessa ollaan lapsen isän kanssa kimpassa. 
Mutta olen päättänyt olla maailman paras äiti Millellekin, joten uskon pärjääväni loppuraskaudenkin hienosti yksin. Synnytys onkin sitten ihan kokonaan oma lukunsa, jota en ole halunnut vielä edes ajatella... 


*Kuvien mekko: 9kk.fi - saatu. Kaulakoru: For Minis And Mommies - saatu*

6 kommenttia

  1. Hurjasti tsemppiä meidän tyttötiimiltä täältä <3 Mä uskon siihen, että kaikesta saa jollain tavalla käännettyä positiivista, jos vaan ite tarpeeks pitkään ajattelee niin. Mä odotin tavallaan yksin (en oo kertonu tätä vielä missään). Tai se odotusaika oli tosi vaikeeta ja erottiin, palattiin ja erottiin, varmaan kymmeniä kertoja. En voi edes sanoin kuvailla kuinka rankkaa se oli. Ensimmäinen lapsi ja kaikki uus vielä pelottaa. Jotenkin kuitenkin siitäkin selvittiin. Tsemppiä vielä <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! <3

      Tunneskaalat raskaana on niin paljon laajemmat kuin normaalisti, mikä tekee tästä vielä haastavampaa :D
      Uskon, että mulla ja vauvalla tulee olemaan (ja varmaan jo onkin) erityinen side. Tää on "kokonaan mun vauva", vaikka tietenkin isä tulee lastaan näkemään. Mutta hän ei kuitenkaan elä meidän arjessa.
      Vauva on jo nyt mulle itselle todella tärkeä ja huomaan tunteen olevan jollain tapaa erilainen kuin aikaisemmissa raskauksissa. En osaa sitä oikein selittää..

      Mutta tässä jos missä on erittäin hyvä tilaisuus opettaa omille tytöilleen vahvan naisen mallia ;)

      Poista
  2. Valtavasti tsemppiä sinne.♥ Tulette varmasti pärjäämään oikein hyvin.♥
    Nämä sun kuvat on niin ihania ja niistä oikein huokuu rakkaus tuota pientä masuasukkia kohtaan (minulle sen kertoo se kuinka kauniisti pidät masusta kiinni).♥

    VastaaPoista
  3. Oot kyl finksu nainen.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista