KESÄ YHTÄ JUHLAA (sis. PAEZ -alekoodin)



 Linan asu: 
Hattu - H&M
T-paita - Zara
Hame - Zara
Kengät - Paez (saatu)
 
Pikkutytöillä oli kevätjuhla tällä viikolla ja sää suosi meitä ihanalla auringolla ja lämmöllä! Kevätjuhla oli tyttöjen ensimmäinen, eikä kumpikaan oikeastaan tiennyt mitä tulevan pitää. Elleä jännitti esiintyminen niin paljon, että isin piti mennä viereen istumaan, mutta Lina oli omassa elementissään ja pisti jalalla koreaksi muidenkin edestä!







Tyttöjen päiväkoti on ihanan pieni, joten aikaa siihen, että pitäisi odotella oman lapsen esiintymistä, ei kulu ollenkaan. Joskus R oli aivan valtavassa päiväkodissa ja siellä istuttiin 1,5h odotelemassa sitä oman lapsen esitystä, joka sitten olikin joku minuutin pätkä. Kolmen lauluesityksen jälkeen seurasikin vapaa aikaa ja jokainen sai käydä omassa tahdissa erilaisia rasteja läpi.
Itse henkilökohtaisesti tykkäsin tästä enemmän kuin siitä, että tuijotetaan laulu- ja näytelmäesityksiä pari tuntia ihan hiljaa. Nyt lapset saivat tehdä sitä, mitä parhaiten osasaavat - leikkiä. Ja aikuiset pääsivät mukaan toimintaan.

Nyt onkin siis kesä virallisesti alkanut!!
Me ei muuten viety vielä tänään päiväkodintädeille lahjoja, vaan ajattelin viedä ne vasta, kun tytöt jäävät kesälomalle. Miten teillä on toimittu? Rikoinko jonkun päiväkotietiketin :D






Ellen asu: 
Hattu - Zara
T-paita - Zara
Shortsit - Zara
Kengät - Zara

Kuvissa muuten näkyy meidän perheen ihan ykkössuosikkikengät kesään eli Paezit. Niitä jalassaan pitää Lina, R ja minä. A:lle on harkinnassa ostaa omat, mutta Ellen jalka ei ole vielä tarpeeksi iso omia Paezeja varten.
Rakastuin Paezeihin jo viime vuonna ja tänä vuonna Suomen Paez kasvatti valikoimaansa myös lasten kengillä! Ihan mahtavaa! Valitettavasti lasten koot alkavat koosta 27, mutta pidetään sormet ristissä, josko pienempiäkin kokoja saataisiin joskus kokoelmaan. 

Myös Lina on enemmänkin kuin rakastunut uusiin kenkiinsä, eikä niihin saisi kukaan muu edes koskea.  Joten ensi kesänä on ehdottomasti tiedossa uudet Paez-ostokset, jolloin saadaan Ellellekin oma pari unelmakenkiä.





 
Jos mieli halajaa omia Paezeja, niin nyt kannattaa tarttua tilaisuuteen ja koodiin PAEZ&ANNUKESÄ2016 ja saat tilattua itsellesi vaikkapa parin kenkiä -10% alennuksella Paezin verkkokaupasta
Koodi on voimassa 31.8.2016 saakka.

Kannattaa myös odotella vielä parisen viikkoa, niin Instagramiin tulee teille jotain muutakin kivaa yllätystä Paezien osalta! Wink, wink...

*Postauksen Paezit ovat saatu blogiyhteistyön kautta*

Ei kommentteja