AVIOERO - 1. VAIHE

Mulla on todella paljon ristiriitaisia fiiliksiä eron suhteen. Ja kuten oon jo aikasemmin kirjotellu, niin tajusin vasta huhtikuun puolivälin tienoilla, että missä tilanteessa oikeasti olen. 
Huhti- ja toukokuu on sisältänyt paljon itkuisia iltoja ja aamuja. Paljon vihaa ja pettymyksen tunteita, joita on ollut vaikea käsitellä, kun kuitenkin samaan aikaan on pitänyt hymyillä ja olla lapsille läsnä. 

Mä oon yksin. Ihan yksin. Hoidan arjen yksin, enkä voi koskaan luottaa toisen aikuisen apuun. Mulla ei ole toista aikuista auttamassa, ei valvomassa öitä, ei heräämässä aamulla klo 6 mun sijaan. Ei ole ketään toista, joka ottaisi ohjat tämän perheen arjesta, juhlasta ja kaikesta siltä väliltä. Oon ihan yksin raskaana, täysin yksin vastuussa tulevasta pienestä ihmisestä. Kukaan ei kysele vointeja, ei riemuitse potkuista.

Välillä oon totaalisen pettynyt - ei tän näin pitäny mennä. Mun piti antaa mun lapsille normaalin perheen malli, mun lasten piti saada kasvaa perheessä, jossa on kaksi vanhempaa. Kaksi vanhempaa, joihin pystyy luottamaan, joihin tukeudutaan ja jotka antavat kaikkensa lasten eteen. Meidän piti odottaa yhdessä, olla raskaana yhdessä.
Tunnen paljon syyllisyyttä siitä, etten sitä kykene tytöille antamaan. Mutta myös osaan ajatella, ettei se ole kokonaan mun vikaa, mä en olis itse kyennyt tekemään yhtään mitään toisin, enkä olis pystyny jatkamaan siinä, missä parisuhteessa mentiin. Mulla on parempi näin ja lapsilla on parempi näin. Vaikkei sen tietäminen poista kaikkea pettymystä ja syyllisyyttä, niin ainakin tiedän sen itse. 

Välillä tunnen ihan kamalaa vihaa - vihaa sitä toista ihmistä kohtaan ja välillä ihan koko universumia kohtaan. Tunteita maustaa raskaushormonit, jotka saa mun veren kiehumaan nollasta sataan sekunneissa. Joskus se ihminen on kamalinta, mitä maa päällään kantaa. Ja kamalaa on myös ajatella, että saan ihan oikeasti niin tuntea. Viha kun on tunne, joka on verrattavissa rakkauteen. Ne kaksi pirulaista pitävät välillä liikaakin yhtä.. 


Välillä oon taas ihan järkyttävän peloissani - mihin tää johtaa? Mihin kaikki menee? Miten homma tulee sujumaan? Pilaanko lasteni tulevaisuuden? Miten tulen koskaan pärjäämään? 
Tulevaisuus on todella iso kysymysmerkki, joka kummittelee mielessä. Tosin osaan myös ajatella todella positiivisesti - tähänkin asti on pärjätty, tulevaisuuskin menee hienosti. 

Välillä taas tunnen suurta helpotusta - kaikki ne parisuhteen tuomat ongelmat, stressit ja vaikeudet ovat nyt poissa. Saan hengittää ihan vapaasti ja ajatella kerrankin vain yhtä aikuista - minua. Nyt voin antaa kaikki energiani niille, joille se kuuluu eli lapsille. 
Vaikka täysi vastuu on pelottavaa, on se myös jollain tapaa vapauttavaa. Mun ei tartte miettiä kenenkään toisen mielipidettä ihan jokaisen asian kohdalla, mun ei tartte kysyä kenenkään toisen mielipidettä, jollen itse halua. Mä rakennan meidän arjen meidän näköiseksi, mun näköiseksi. 

Mutta loppujen lopuks tuun aina siihen toteamaan takaisin, ettei tän näin pitäny mennä. Mun ei pitäny olla tässä tilanteessa, olla raskaana ja eroamassa. Mun ei pitäny jäädä yksinhuoltajaksi ja mun lasten ei kuulunu asua kahdessa kodissa. 
Elämä kuitenkin tapahtuu, eikä sille voi mitään. Kaiken kieltämisen ja ylisuorittamisen jälkeen on jopa hieman vapauttavaa tajuta se, että tämä on ihan oikeasti täysin oikea ratkaisu. Voisin ruoskia itseäni vaikka kuinka kauan, mutta aina tulisin siihen tulokseen, etten olis voinu tän avioliiton eteen tehdä yhtään sen enempää kuin tein. Tein enemmänkin, mihin pystyin ja silti ollaan tässä. Mä annoin kaikkeni. 

Tällä viikolla kävin jättämässä avioerohakemuksen AC:n tukemana. Luulin pärjääväni ihan hyvin yksin, mutta aamun paniikkikohtausoireiden jälkeen päätin, etten halua mennä käräjäoikeuteen yksin itkemään.
Kuuden kuukauden harkinta-aika on käynnissä. Avioeron toinen vaihe on vasta marraskuussa. Sitä ennen ehtii varmasti tapahtumaan paljon ja ehdin tuntemaan paljon tämän ajan sisällä. 
Suurin muutos ennen virallista eroa tulee olemaan Milfridin syntymä, joka varmasti tuo täysin erilaisia tunteita esiin.
Olo on ennen kaikkea haikea. Mutta tän jälkeen keskityn täällä bloginkin puolella huomattavasti positiivisimpiin aiheisiin ja tiedossa on teillekin vaikka mitä ihanaa - malttakaa hetki!

"If you are brave enough to say goodbye, life will reward you with a new hello."

12 kommenttia

  1. hyvin kirjoitettu teksti taasen, vaikka aihe ei oo varmastikaan helppo tai kiva.. elämä ei vaan mee aina niin kuin suunnittelee tai haluais ja pitää vaan päästää irti, varsinkin jos on kaikkensa yrittänyt ja antanut vaikkei se irtipäästäminen helppoo oiskaan :( tsemppihali! <3
    mä uskon että tuut pärjäämään hyvin, oot varmasti paras äiti sun tytöille. :) vaikka en sua tunne niin blogista aistii sen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Helppohan se olisi, jos aina saisi mitä haluaa ja elämä olisi pelkkiä hyviä aikoja täynnä ;)

      Poista
  2. Ristiriitaiset tunteet kuuluu asiaan. Hirveästi tsemppiä uuteen arkeen. Ei elämäänsä voi kukaan ennustaa, itse tiedät, mikä on sinulle ja lapsille parhaaksi. ❤👍

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä teksti vaikka aihe on vähän ikävä :/ Halauksia ja tsemppiä sulle!
    Kaikki loppuu hyvin ♥

    ❀ Cinderella Days ❀

    VastaaPoista
  4. tiedän tunteen. oon käyny 9kk psykologilla, ja helpottaa. Suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käyn terapiassa jo valmiiks muiden asioiden tiimoilta, joten ero on ollu luonnollinen osa myös niitä käyntejä. Puhuminen ja purkaminen auttaa kyllä! :)

      Poista
  5. Heippa! Löysin blogisi jokin aika sitten, ja nyt itku silmässä luin tätä postaustasi. Ihailen sitkeyttäsi ja asennettasi ja ennenkaikkea touhukuasta arkeasi noin pienten lasten ja raskauden kanssa!

    Minulla on tällä hetkellä sama tilanne kuin Sinulla. Mies muuttaa ensi viikolla yhteisestä kodistamme pois ja jään lasten kanssa yksin. Kaikki mainitsemasi tunteet ja tekstisi ylipäänsä ovat todella tuttuja. Jos tahdot juttuseuraa, niin minulle voit kirjoitella milloin vain :)

    -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että olet löytänyt tänne!

      Isosti tsemppiä myös sinne päin! Voimia ja jaksamista <3

      Poista