ISOJEN TYTTÖJEN TALO






Meillä on viime viikolla luovuttu parista asiasta. Välillä mietin, että jopa hieman liian helposti, mutta annan itselleni myös oikeuden ajatella, että näin asioiden kuuluukin mennä.

"Mä haluan olla ilman vaippaa" sanoi tällä viikolla kolme täyttävä Lina. Sitten me yhdessä pottakäynnin jälkeen jätettiin laittamatta uutta vaippaa ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Muutama vahinko tietty on käynyt, muttei niiltä pysy välttymään. Yö- ja päiväuniaikaan meillä on käytössä "univaippa", kuten Lina sitä itse kutsuu, mutta vaippa on pysynyt kuivana.

Kuivaksi opettelemista olen aloittanut ekan kerran jo vuosi sitten ostamalla potan lisäksi myös ihan supersöpöjä pikkuhousuja. Lina ei ole vain ollut tätä ennen valmis.
Nyt meillä rakastetaan niitä omia pikkuhousuja, joita isot tytöt käyttävät ja potan on syrjäyttänyt ihka oikea pytty. Koska "mä osaan", sanoo Lina. Ja Linahan osaa.

Suurin kunnia ehkä kuitenkin menee Linan päiväkodin ohjaajalle, joka on tsempannut ja kannustanut Linaa vaipattomuuteen. Tsempannut niin paljon, että Lina opettaa jo muita lapsia pysymään kuivana - Elle hyvänä harjoituskappaleena kotona.
Itse en pystyisi ylpeämpi olemaan, kun toinen niin tohkeissaan kertoo kaikille meillä käyville vieraille kuinka hän on jättänyt vaipat vauvoille ja esittelee ylpeänä Minni Hiiri-pikkuhousujaan.
Tätä on odotettu ja nyt se tapahtui. Lina oppi käymään potalla ja pysyy hienosti kuivana, yhden käden sormin laskettavien vahinkojen kanssa.

Toinen, mistä meillä luovuttiin viime viikonloppuna on tutti. Elle kadotti perjantai-iltana tuttinsa. Käänsin koko kämpän kolme kertaa ympäri hirveässä paniikkihiessä, eikä tuttia löytynyt mistään. Meillä on yleensä kaksi tuttia, mutta toinen teki samanlaisen katoamistempun noin parisen kuukautta sitten, enkä ole raaskinut ostaa enää uusia tutteja, koska meillä oli tarkoituksena viedä tutit Muumimaailmaan kesäkuussa. 
Noh, tuttia ei sitten löytynyt. Nukkumaanmenoaika oli ylitetty jo 45 minuutilla ja Elle oli kärttyinen. Hengittelin syvään, laskin tuhanteen, kävelin Ellen kanssa yläkertaan ja asettelin neidin sänkyyn. Otin istumatyynyn Ellen sängyn viereen ja selitin kuinka oravaäiti oli käynyt hakemassa Ellen tutin ja vienyt sen oravavauvalle. Elle puristi unikaverina toimivaa Niiskuneitiä tiukasti ja sanoi "okei". Hetken päästä sängystä kuului hiljainen kysymys "tutti alhaalla?". Ei, tutti on oravalla. 
Sitten tapahtui jotain, mitä en olisi koskaan kuvitellut - Elle nukkui ilman tuttia. Tuijotteli nukkuvaa vauvaani silmät pyöreänä ja epäusko selkärangassa. Se nukkuu? Ilman tuttia? 

Ensimmäisenä yönä Elle heräsi itkuisena "olava takaisin", "Elle uusi tutti". Mutta kun otin Ellen viereeni nukkumaan, loppuyö sujui hyvin. Aamulla Elle heräsi, katsoi ikkunasta ja kysyi koska orava tulee takaisin. Selitin uudelleen, että tutti on nyt oravavauvalla, eikä iso tyttö, kuten Elle, enää tarvitse tuttia. Asia selvä, "mennään syömään"

En olisi koskaan uskonut, että tutista luopuminen kävisi näin helposti. Ellellä on viimeinen 4-5kk ollut todella kova tuttiriippuvuus, koska poskihampaat ovat tehneet tuloaan. Sitä ennen Elleä ei koko tutti ole nukkumaanmenoa lukuunottamatta kiinnostanut oikeastaan ollenkaan. 
Olen todella ylpeä Ellestäkin. Hienosti neiti on tämän ottanut. Toivotaan vaan, ettei tutti ilmesty jostain tai ettei Elle vihaa oravia koko loppu elämäänsä... 

Nyt enää ennen vauvan syntymää mulla on tarkoituksena opettaa Elle kuivaksi. Mutten ota siitä paniikkia, sillä senkin aika tulee, kun Elle on valmis. Tällä hetkellä Elle ei suostu menemään potalle, vaan vetää hirveät raivarit, jos sitä edes ehdotan. Siis kotona. Päiväkodissa neiti kyllä kuulemma suostuu potalla istumaan kavereiden kanssa...

Ei kommentteja