4D ULTRA

Kävin taas tutulla yksityisellä ultraajalla, jolla olin käynyt alkuraskaudestakin. Niskaturvotusultra oli niin sisään ja ulos -meiningillä toteutettu, että halusin ehdottomasti hieman tarkemman ja paremman selostuksen vauvasta. 
Tässä raskaudessa oon nähny niin paljon painajaisia siitä, että vauvalla on jokin vialla, että halusin nukkua yöni loppuajan hyvin. 

Nyt on meneillään 17. raskausviikko ja ultraaja kertoikin, että ennen vanhaan rakenneultrat tehtiin poikkeuksetta aina 16.-19. raskausviikoilla, eikä muita ultria odottajille suotu. 
Aloittaessaan hän myös kysyi, pitääkö sukupuolta piilotella vai onko se asia, jonka haluamme mahdollisesti tietää. Arvaattekin, että halusimme tietää vauvan sukupuolen. 

Oli aivan ihanaa, kun osaava lääkäri kävi elin kerrallaan vauvan läpi ja kertoi yksityiskohtaisesti kaikki. Milfrid-Herbertillä ei ollut missään mitään näkyvää vikaa ja kaikki näkyvät elimet olivat juuri siellä, missä kuuluikin olla. 
Kun lääkäri kertoi sukupuolen, huomasin, että poskeani pitkin vieri onnenkyyneleitä. Oli jotenkin todella hienoa kuulla kaiken positiivisen päätteeksi myös sukupuoli. 

Suurin osa ultrasta oli sitä normaalia 2D-ultrakuvaa, mutta lääkäri otti myös käyttöön 4D:n, jolla saimme ensimmäistä kertaa nähdä vauvan "ihan oikeasti". Huikeaa! 
En ollut koskaan aikasemmin kokenut omissa raskauksissa 4D ultraa, joten kokemus oli todella hieno. Vauva oli ihan oikea vauva, joka leikki napanuorallaan ja ujosteli kameraa (joten emme saaneet kunnollista kasvokuvaa). Hyvää kannattaakin odottaa. 
Tyyppi oli hoikka ja pieni, kuulemma syntymäpaino tulisi näillä tiedoilla olemaan 3200g tienoilla. Saatoin ehkä naurahtaa....

Kokonaisuudessaan istuimme lapsen isän kanssa 40 minuuttia lääkärin vastaanotolla, josta ultraukseen meni 38 minuuttia. Joten todella kattava ja laaja ultraus oli kyseessä! Enkä voisi enempää olla tyytyväinen ultraavaan lääkäriin - niin ammattitaitoinen ja asiakaslähtöinen ihminen! 
Kokemuksena myös niin ihana, että aloin jo ehkä hormonieni kanssa miettimään vielä yhtä ultraa loppuraskaudessa kyseisessä paikassa. Ehkä se olisi jo liikaa.. Vai? 

Ps. Facebookissa on pieni videonpätkä ultrasta!



6 kommenttia

  1. 3,2 kg on kyllä normaali syntymäpaino eikä pieni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kerroinkin vain, että vauva on tällä kyseisellä hetkellä hoikka :D

      Poista
  2. Tuo kuva on niin ihana, etten vaan kestä.♥ Siellä pieni ihmisenalku köllii masussa. Ihana että ultra kesti kauan ja näite tuolla 4D kuvalla, siinä näkee pienen niin selvästi.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on <3
      Oli ihan uskomattoman hieno käynti! Jokaisen sentin arvoista. Olen todella tyytyväinen, että käytiin!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tähän pitäis saada se apina-emoji, joka pitelee käsiä silmillä :D

      Poista