KUMMIT RY

Ei sitten niin mitään tekemistä Lastenklinikoiden kummien kanssa, vaan meidän ihanien lasten vähintään yhtä ihanien kummien yhteinen whatsapp-ryhmä. 


Voin sanoa, että meillä ollaan onnistuttu ja epäonnistuttu kummien valinnoissa. Isommilla on vähemmän kummeja kuin pienemmillä, syystä. Tai pienemmillä on syystä enemmän kummeja. Mulle kummin kriteereiden ykkösprioriteeteissä ei ole raha ja lahjat, vaan aika ja muistaminen - soittelu, vierailut ja yhdessä tekeminen.

A:lla on vain kaksi kummia, joista kummitäti hoitaa kaiken kummeilun tällä hetkellä. Kummisedästään A ei ole kuullut moneen vuoteen, mikä on sinänsä ymmärrettävää, sillä kummisetä on A:n isän kaveri ja silloinhan ei enää pidetä mitään yhteyttä omaan kummilapseensa, kun ero napsahtaa. Eikö? 
R:llä on kolme kummia, joista kaksi on miehiä. Joten tälläkin kertaa kummin roolin on hoitanut vain ja ainoastaan R:n ainoa kummitäti. Toinen kummisedistä on mun isoveli, joka suomalaiselle miehelle tyypilliseen tapaan muistaa, jos muistuttaa. Ja toinen kummisetä kuuluu samaiseen kastiin kuin yllä oleva A:n kummisetä. 
Ei sillä, olen enemmänkin kuin onnellinen kummastakin isompien kummitädeistä. Molemmille voi aina soittaa, molemmat ovat aina enemmän kuin mielellään kummilapsensa kanssa ja molemmat lapset ihannoivat kummitätejään suuresti. 


Linalla onkin sitten viisi kummia. Niitä piti olla neljä, mutta M halusi pyytää viime hetkellä vielä siskonsa jonon jatkeeksi. Lähes kaikki Linan kummit muistavat omaa kummilastaan niin synttäreillä kuin joulunakin, käyvät meillä kylässä moikkailemassa muuten vaan ja haluavat viettää Linan kanssa aikaa. Olen erittäin tyytyväinen Linan kummeihin ja uskonkin, että kun Lina hieman kasvaa, niin pääsee neiti kummien kanssa enemmänkin reissailemaan ja viettämään aikaa! 
Ellellä kummeja on neljä. Alunperin kaksi neljästä asui kaukana, joten tiesin jo etukäteen, ettei näkeminen useampaan otteeseen vuodessa oikein onnistu. Nykyään toinen kaukokummaista on muuttanut lähes meidän naapuriin, joten olen todella iloinen, että Ellelläkin on kummi lähellä. 
Lina ja Elle ovat vielä niin pieniä, ettei heidän kanssaan leffaillat tai -reissut vielä oikein onnistu. Shopppailuseuraakaan tytöistä ei vielä saa, mutta varmasti ajan kuluessa molemmat pääsevät viettämään aikaa omien kummiensa kanssa reilustikin. 
Eniten ehkä odotan, että Elle pääsisi joskus vanhempana oman Vaasankumminsa kanssa Vaasaan! Vaasa on niin ihana kesäkaupunki, että tahdon ehdottomasti tutustuttaa vähintään Ellen Vaasaan. Enkä usko, että kummi ottaisi yhtään nokkiinsa, jos joskus Elle kylään tulisi ;) 


Miksi mietin näitä nyt? Ensinnäkin, meillä on taas kummikeskustelu meneillään aika kuumana. Tai on ollut viimeisen vuoden.. Aikaa on ollut miettiä. Omalta puoleltani kummit olen jo aikoja sitten päättänyt, mutta M vielä miettii.
Toisekseen, A:lla on kahden vuoden päästä rippijuhlat!! Kahden vuoden päästä! Rippijuhlat! Ja kaikki äiti-ihmiset tietävät kuinka lyhyt aika kaksi vuotta on. Niitä pitäisi jo melkein alkaa järkkäämään..... Vitsi vitsi. Melkein.


Rippijuhlat ovat kuitenkin syy, miksi meillä pienemmillä on enemmän kummeja - toivomme, että edes yksi kummeista "säilyy matkan varrella" ja on vielä tuttu kummi rippijuhlissakin. Minusta itsestä on tärkeää, että rippijuhlassa vierellä oleva kummi on lapselle tuttu ja turvallinen, eikä mikään long lost godfather, josta lapsi ei ole viimeiseen 10 vuoteen kuullut mitään. Tuskin se kauhean mukava tilanne sille aikuisellekaan on yhtäkkiä esittää kummia, jota ei ole oikeastaan koskaan ollut.. 

Eniten tietty mitetityttää, että miten hitossa mä voin olla lähes rippijuhlaikäisen lapsen äiti..........

10 kommenttia

  1. Kaikilla lapsilla ei ole edes kummeja eikä
    samalla isovanhempiakaan....joillekin ainoat läheiset aikuiset lasten elämässä on vaan ne vanhemmat.Jos yksinkin kummi on niin se on mielestäni jopa enemmän kuin tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olekaan! Se on todella harmillista.

      Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos minulla on mahdollisuus haalia lasteni elämään ihania aikuisia, niin sen myös teen! Teen kaikkeni, että lasteni tukiverkostoon kuuluu mahdollisimman monta ihmistä ja varsinkin aikuista, joihin lapseni voivat luottaa.
      Yksikin varmasti olisi tarpeeksi, mutten koe, että yksi on enemmän kuin tarpeeksi...

      Mutta jokaisella on oma mielipiteensä. Tämä on minun :)

      Poista
  2. Miksei A:n kummi tapaa lasta A:n isän kanssa? Minäkin halusin 4 kummia, 1 miehen puolelta. En myöskään enää hänen kanssaan tekemisissä, mutta tapaa kyllä lasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A (ja R) ei tapaa tällä hetkellä isäänsäkään kovinkaan usein. Isä ei asu samalla paikkakunnalla kuin me ja oman käsitykseni mukaan A:n kummisetä ei asu myöskään täällä.. Eikä siellä, missä isä asuu.
      Nykyään kuitenkin on niin paljon erilaisia tapoja olla yhteyksissä, joten itse koen asian niin, että jos haluaisi yhteydessä olla, niin sen pystyy tekemään helpostikin ja muullakin tapaa kuin näkemällä :)

      Ihanaa, että teillä on kuitenkin säilynyt kummisetä lapsella :)

      Poista
  3. Kyllä meidän lasten miespuoliset kummit huolehtii muistamisista ilman muistutusta ja hyvin huolehtivatkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa!

      Niin meilläkin homma toimii pienempien lasten kummisetien kanssa. He jopa tapaavat kummilastaan enemmän kuin naispuoliset kummit ^_^

      Poista
  4. Meidän lasten kummeista osa hoitaa kummiuden niin älyttömnän hyvin ja osa on taas toisesta ääripäästä, kun ei edes synttäreitä muista tai saavu paikalle. Jos monta kertaa tekee oharit tai on aina joku syy miksi estyy, niin ei tekis mieli enää edes kutsua.
    Iidalla on neljä kummia, Lumilla kolme, Matiaksella, Ainolla ja Hugolla kaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkien kanssa omat odotukset ja kummien käsitykset eivät ihan kohtaa.. Itselle kuin juurikin se läsnäolo ja vaikkapa edes synttärikortti (jollei paikalle pääse) olisi lapselle niin tärkeitä asioita.
      Kaikki ei ilmeisesti mieti näitä asioita, kun kummiksi suostuvat. :/

      Mietin paljon myös, että miten itse voisin edesauttaa kummien ja heidän kummilastensa yhteyttä, mutta sitten tulee se vastaan, etten halua väkisin tuputtaa aikuiselle ihmiselle omaa lastani :D

      Poista
  5. Minulla on lapsellani kaksi kummia, minun siskoni. Ajattelin juurikin niin, että he ainakin pysyvät matkassa mukana ihan aina ja ovat läsnä ja haluavat olla tekemisissä siskonpoikansa kanssa, vaikka olisi mikä tilanne. Nykyisin, 3½ vuotta myöhemmin, pikkusiskoni ei ole enää elämässämme mukana ollenkaan, eikä ole nähnyt kummipoikaansa yli puoleen vuoteen.

    Eli pieleen voi emnnä, vaikka miten etukäteen suunnittelisi ja yrittäisi ottaa kaikki mahdolliset asiat huomioon. Onneksi elämässä on kuitenkin aina niitä muita tärkeitä aikuisia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella harmillista! Mutta niin se valitettavasti on, ettei etukäteen voi ennustaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. :/

      Onneksi on olemassa muita aikuisia!

      Poista