PAKKOAIKUISUUS

Tämä on aihe, mitä olen tässä reilun viikon verran pyöritellyt mielessäni. Kaikki lähti kommentista, minkä sain #Kouluhommia -kirjoitukseen:

"Ei varmaan kannaittaisi valittaa täänne, sulla on ihan hyvä blogi,mutta välillä valitat asioista jotka meidän aikuisten on vain tehtävä.
Minäkin heräsin 2 vuotta 5 aamulla menin linkalla kouluun 70km, ei kannata valittaa asiosta jotka on vain tehtävä."

Kommentti ei missään nimessä kauhistuttanut, suututtanut tai saanut minua varpailleni. Pahoittelen, jos sen oli tarkoitus. Kommentti sai minut miettimään ja hieman ehkä säälimään sen antajaa. 
Meitä aikuisiakin kun on kovin erilaisia ja kovin eri elämäntilanteissa olevia. Koskaan ei pidä olettaa, että toisella olisi asiat täysin samalla tolalla kuin itsellä. Eikä aikuisillakaan aina ole helppoa, vaikka elämisen vaikeus näyttää kovin kuuluvan aikuisuuteen ja arkeen. Jotkut kuitenkin sietävät arjen tuomia haasteita paremmin kuin toiset. Se ei tarkoita sitä, etteivätkö he käyttätytyisi aikuismaisesti tai he olisivat jotenkin laiskoja, heikkoja tai muuten vajaavaisia. Hekin ovat aikuisia. Normaaleja aikuisia, joilla on erilaiset voimavarat. 

Kukaan oikeastaan ei ulkopuolelta voi kertoa kuinka paljon esimerkiksi minä tällä hetkellä työskentelen ja kuinka paljon voimavaroja minulla on jäljellä kaiken arjen pyörittämiseen. Itse kuulun siihen sakkiin, jolta saattaa ne paukut jossain kohti loppua. En ole mikään superäiti, supervaimo tai supernainen. Olen todella tavallinen tallaaja, joka saattaa joskus palaa loppuun yrittäessään hoitaa kymmenen asiaa kerrallaan. Olen hyvinkin avoimesti mm. kertonut sosiaalisten tilanteiden pelostani ja paniikkihäiriöstä.
Toiset taas pärjäävät kaiken stressin keskellä erinomaisesti, jopa paremmin kuin normaalissa elämäntilanteessa. Jotkut saavat voimansa kiireestä ja stressistä. Minä en todellakaan ole sellainen ihminen. 
Joillain meistä on tukena perhe, suku ja laaja ystäväpiiri. Toisilla taas ei ole mahdollisuutta mihinkään niistä. 

Aikuisuuteen kuuluu erityisesti toisten ihmisten huomioon ottaminen ja kunnioittaminen. Koskaan ei kannata alkaa heittelemään kiviä tai huutelemaan rumia, jollei todella tiedä mitä toinen käy elämässään läpi. Mielellään silloinkin pitää omat mielipiteensä ominaan.
Toisen ihmisen perhetilanteista, elämäntilanteista, voimavaroista tai jaksamisesta ei lue selostusta jokaisen etuovella. Hirvittävän usein juurikin ne, jotka meille eniten hymyilevät ovatkin niitä, jotka eniten apuamme kaipaisivat ja ne, jotka eniten valittavat elävät yllättävän usein elämää, jossa ei vastoinkäymisiä usein kohtaa. 

Itse saan hirveästi voimaa bloggaamisesta. Bloggaaminen antaa itselleni madollisuuden antaa vertaistukea niille, jotka miettivät samoja asioita kuin minä tai elävät suhteellisen samoissa elämäntilanteissa. Saan hurjasti voimaa siitä, että joku sanoo taistelevansa ihan samojen asioiden kanssa. Eikä se ole valittamista, se on omien voimavarojensa tietämistä ja itsensä tuntemista. Se jos mikä on aikuismaista - tuntea oman voimavaransa ja tuntea itsensä. 
Joten jatkossakin blogissani saatte/joudutte kuuntelemaan "valitustani". (Itse en kokenut valittavani kommentin saaneessa postauksessa.) Aion olla tulevaisuudessakin rehellinen omien voimavarojeni vähäisyydestä tai toimivuudesta.  

En aio istua pakkoaiukuisuuden raameihin ja väittää yhdessä massassa, että kaikkien aikuisten tulee tehdä tiettyjä asioita ja käyttäytyä tietyllä tavalla. Kaikkien tulee nieleskellä monta vuotta aamuherätyksiä ja hymyillä kaikelle, mikä ketuttaa. Noup. 
Täällä saa myöntää vihaavansa maanantaiaamuja tai aamuja yleensäkin. Saa valittaa vesisateesta tai liian kuumista kesistä. Saa kertoa vihaavansa jakkupukuja ja viihtyvänsä paljon paremmin collarit jalassa. Tämä ei ole pakkoaikuisuuden tyyssija. Täällä saa olla ihan oma itsensä. Ikään katsomatta. 

 

4 kommenttia

  1. Meitä ihmisiä on monenlaisia ja hyvä niin. Tsemppiä jatkoon ja olemaan oma itsesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kamalaa, jos kaikki olisivat täysin samanlaisia :)

      Poista
  2. "Hirvittävän usein juurikin ne, jotka meille eniten hymyilevät ovatkin niitä, jotka eniten apuamme kaipaisivat" lause aiheutti muutamat kyyneleet silmäkulmaan, olen juurikin tuossa tilanteessa, juuri tällä hetkellä. Halusin myös sanoa, että tykkään blogistasi vaikkein näin pian aikuisuutta lähestyvänä nuorena ehkä ihan kohdeyleisöä olekaan :) Mukavaa joulun aikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3

      Ihanaa joulua sinulle Heli ja isosti tsemppiä <3

      Poista