Olenko opettanut tarpeeksi




Viikko sitten meille kävi ikävä tapahtuma, kun A:n ja R:n isoäiti jätti hakematta tytöt sovitusti jumpasta ja lapset jäivät keskenään pimeään iltaan miettimään, mitä pitäisi tehdä.
Olin itse järkyttynyt ja todella huolissani lapsista, joita ei alkanut kuulumaan kotiin, enkä saanut lasten isoäitiä kiinni. Onneksi piinani kessti "vain" 45min, kunnes A soitti minulle ja kertoi kävelleensä R:n kanssa isoisän luokse, koska isoäitiä ei koskaan näkynyt.
Tytöt pääsivät turvallisesti kotiin, mutta kumpikin, varsinkin R, olivat järkyttyneitä tapahtuneesta ja peloissaan. Vähemmästäkin. 

Tapaus sai kaiken sen ärsyyntymisen, pelon, vihan ja tietämättömyyden tunteiden sekamelskan keskellä minut pohtimaan, että olenko opettanut tytöille tarpeeksi. Olenko opettanut miten toimitaan näissä tilanteissa? Olenko kertonut mihin mennä ja keneltä kysyä apua? Olenko valmistanut heitä tarpeeksi näihin tilanteisiin?
Ajatukset siitä, että tytöt hädissään nousisivat kenen tahansa kyytiin olivat kamalia. Vaikkakin meillä on puhuttu siitä, ettei tuntemattomien kyytiin mennä ja kuinka aina pitää varoa kaikenlaisia "namusetiä", niin namusetä voikin oll namutäti, eikä lapsi välttämättä tunnista pahaa. Meillä on turvasana, jonka avulla tytöt tietävät ketä uskoa, jos joku väittää äidin pyytäneen tulemaan hakemaan, mutta muistavatko tytöt sitä hädän keskellä?

Molemmat isot tytöt ovat rikkoneet puhelimensa, eikä puhelinta muutenkaan pukukaapittomaan jumppaan oltaisi otettukaan mukaan. Toisella ei ollut mukana bussirahaa, sillä isoäiti oli minulle vakuuttanut, ettei sellaista tarvita. Muuten uskonkin, että tytöt olisivat vain tulleet bussilla kotiin.
Olenkin todella onnellinen, että 30 minuutin pimeässä odottelun jälkeen tytöt olivat keksineet lähteä kävelemään isoisänsä luokse, joka nyt ei vasinaisesti ihan jumppapaikan vieressä asu, mutta suht lähellä kuitenkin. Isoisä sitten toi tytöt turvallisesti autolla kotiin.

On aina kamalaa kokea se tunne, ettei kaikki ole kunnossa. M aina vähättelee tunnettani, mutta olin tässäkin asiassa täysin oikeassa. Itse asiassa aloin panikoimaan jo 10 ennen kuin tyttöjen olisi pitänyt olla kotona. Äidinvaisto?

Kokemus sai taas kerran kertaamaan opitut asiat ja kertomaan tytöille muutama muukin uusi asia, miten vastaanvanlaisissa tilanteissa tulee toimia. Olenkohan nyt opettanut tarpeeksi?

Mitä teillä opetetaan lapsille tilanteista, jotka ovat yllättäviä? Tilanteista, joita ei välttämättä koskaan tapahdu, mutta niitä, joihin on hyvä varautua?

6 kommenttia

  1. Hui kamala! Miksi ihmeessä isoäiti jätti tytöt hakematta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaisempi meno oli venähtänyt.
      Tilaisuus siitä ilmoittaa varmasti oli.. Mutta syytä siihen, miksei hän ollut niin tehnyt, en tiedä.

      Poista
  2. Huh olipas kauhea tilanne niin lasten kun teidän vanhempienkin kannalta! Mutta onneksi tytöt hoitivat pelottavan tilanteen noin hienosti!

    Mä itse olen miettinyt tosi paljon, mitä meidän kolme ja puolivuotias tekisi jos esimerkiksi joku hänen isovanhemmistaan tytön ollessa siellä hoidossa kaatuisi ja pökertyisi lattialle. Siis todella kaukaa haettu ajatus, mutta toisaalta eihän sitä koskaan tiedä.. Sen olen sanonut, että jos joskus tulee joku hätä eikä äiti/hoitaja herää yms niin postilaatikon voi avata ja huutaa APUA rappuun. Mutta en todellakaan tiedä, muistaisiko tai pystyisikö tyttö tekemään mitään tuollaista jos olisi pelottava tilanne..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu! Itsekin pelkäsin tuota varsinkin, kun olin raskaana ja todella huonossa kunnossa - osaisiko lapset hankkia apua tarvittaessa.

      Onneksi lapset ovat hädänkin keskellä aika kekseliäitä!

      Poista