Erikoiset vatsakivut

Mulla on ollu vatsakipuja niin kauan, kunnes muistan. Varsinaista syytä ei olla koskaa löydetty, mutta paljon vaihtoehtoja niille on annettu kuukautiskierrosta aina allergioihin saakka. 
Välillä kivut katoavat pitkiksi aikaa ja sitten on taas niitä kausia, kun kipu salpaa hengen, enkä pääse edes ylös sängystä. Kuten viimeisen kaksi viikkoa on ollut. 

Vatsa on siis kipuillut nyt parisen viikkoa ja kaikki tekeminen on hieman hankalaa. Hieman on todella lievä ilmaisu, mutta annetaan mennä. 
Istuminen sattuu, seisominen sattuu, käveleminen sattuu ja paikoillaan oleminen sattuu. Mitenkäs siinä sitten ollaan? 
Terveyskeskuksessa ramppaaminen on taas kerran osoittautunut tyhjäksi arvaksi, sillä siellä minulle tarjottiin eitiietää ja vatsan ultraääntä. En usko vatsan ultraäänestä löytyvän hölkäsen pöläystä, tai toivottavasti sisäelimet löytyy, mutta kipu on niin alhaalla vatsassa, etten usko sen olevan varsinaisesti gastropuolen hommia. Kunhan nyt käydään sielläkin, jotta voidaan todeta kymmenennen kerran, ettei sieltä mitään erikoista löydy. Paitsi poikkeuksellisen suuri perna. 

Vatsakipu on kyllä todellinen pain in the ass. Kipu hankaloittaa ajatuksenkulkua, tekemisia ja lähestulkoon kaikkea. En ole pystynyt käymään koulussa jokaisena päivänä ja kun kouluun pääsen, niin koen, etten pysty tekemään kaikkea täysillä, kun ajatukset pysyvät kivussa. 
Valittaa en jaksa, sillä sitten siihen kyllästyisi kaikki. Muutenkin koen jatkuvat "nyt sattuu, nyt sattuu, nyt sattuu" -mantran hokemisen turhana. 

Toisinaan turhaudun kipuun - lähinnä sen vuoksi ettei sen syytä näytetä koskaan löytyvän. Välillä tuntuu, etteivät lääkärit edes usko minun olevan kivuissani, sillä olen kipuun jo itse niin tottunut, että voin kyllä nauraa kakkavitseille samalla, vaikka vatsa olisi tulessa. 
Joka tapauksessa kipu saisi jo loppua. 

Onko siellä kenelläkään mysteerivatsakipua? Tai kokemusta vatsakivuista? Mistä se on teillä johtunut?

18 kommenttia

  1. Mä sain lähetteen just endometriasta Jorviin kunnon tutkimuksiin. Sen daignosointiaika on 6-9 vuotta, mulla kesti puoli vuotta, että lääkäri ehdotti sitä. Oon 95% varma, että tää mun kipu on endometriaa. Ens kuussa se sitten varmaan selviää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai! Itsellä ei oo koskaan ollu kuukautiskipuja, eikä varsinaisesti mitenkään superrunsaita kuukautisia, jotka on vissiin ne endometrioosin pääoireet? Vai onko? :D

      Poista
    2. Ei oo mullakaan ollut kuukautiskipuja, mutta nyt toi endo ilmottaa itsestään aina menkkojen aikoihin. Eikä oo runsaat. :D

      Poista
    3. Okei! Ehkä mun pitää pyytää lähetettä TYKSiin, kun ei tollasia terveyskeskuksesta kyllä saa tietää :D

      Poista
    4. Oli pakko tulla vielä kommentoimaan, et kipu selvis ja se oli tota mitä epäilinkin. :(

      Poista
    5. Voi ei :/ Mulle sanottiin, että on mun kohdalla todella epätodennäköinen, koska mulle on tehty 2 vatsanalueen leikkausta ja se oltaisiin kuulemma niissä havaittu..

      Tsemppiä!

      Poista
  2. Endoa mäkn olisin ehdottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiko se olla, vaikkei tuo kuukautisoire päde?

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Menisin, jos opintotuki olis, sanotaanko nyt tuplaten, enemmän :)

      Poista
  4. Itellä todettiin ärtyvän suolen oireyhtymä muutama kuukausi sitten. Kivut ja muut vaivat lakkasivat oikealla ruokavaliolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on kuulemani mukaan todella ikävä ja hankala vaiva :/ Onneksi sulla hoituu ruokavaliolla!

      Poista
  5. Gynen puolen vaivalta kuulostaa oireesi, endometrioosi on mahdollinen hyvinkin. Isohkot simplex cystatkin voivat oireita aiheuttaa kierron mukana vaihdellen. Suolen puoli kannattaa myös tutkia ehdottimasti jos ei gynen puolelta vastausta löydy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kystia mulle tulee helposti ja niitä mulla onkin pokshdellut useamppi, leikkaussalissakin on piipahdettu. Joten sen kivun tunnistan ja tämä ei valitettavasti ole sitä.. Kesällä oon viimeks käyny gynellä kystatilanteen tsekkaamassa ja niitä ei ollut.

      Poista
  6. Huoh i feel you :( mulla liittyy kyllä jotenkin kiertoon ja kivut on järjettömiä kaks viikkoa kuusta. Ei se yksityiselläkään mitään osannut asialle tehdä ja terveyskeskuksessa määrättiin puikkoja tulehdukseen jota ei ollut edes. Arvauskeskus hiphei. Endoa mäkin oon itelleni manannut kun ei raskauskaan onnistu... jos sit joskus selviäis..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :(((
      Terveyskeskuksessa käynti on kyllä aina ihan yhtä turhan kanssa.. Mun käynnillä se luetteli koneelta mulle määrättyjä lääkkeitä ja kyseli, että käytänkö niitä. Silleen se kivun alkuperä löytyy? :D

      Toivottavasti sunkin kivuille löytyis joku alkuperä! <3

      Poista
  7. Oletko kokeillut ruokavaliomuutoksia? Kahdella läheiselläni nuorella naisella on vastaaviin oireisiin auttanut luontaisesti gluteeniton sekä sokeriton ruokavalio. Heillä ja monilla muilla lukemillani tapauksilla ei testeissä ole näkynyt keliakiaa eikä allergioita, mutta silti raaka-aineiden karsiminen on auttanut. Toivottavasti sinäkin löydät avun kipuihin, sillä tuo ei kyllä kuulosta yhtään kivalta! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon joo! Ja tiedän, mille olen allerginen ja mitkä niitä allergisoivista tuottaa mulle vatsavaivoja.. Joten osaan niitä välttää. :/

      Poista