Käy Muumilaaksoon


























Taivas oli lähes kirkas ja aurinko valaisi Muumilaakson. Laineet liplattelivat rannassa, pienet ötökät surrasivat ilmassa.
Malttamaton pieni käveli määrätietoisin askelein mäkeä ylös, mukanaan Toinen pieni, joka ei vielä ymmärtänyt, minne he olivat matkalla. Kipin kapin mäen yli, kohti ääntä ja elämää. 

Malttamaton pieni pysähtyi mäen päälle. Sieltä se näkyi. Siellä se oli. Iso sininen, pyöreä talo. Malttamaton pieni, mukanaan Toinen pieni, oli löytänyt Muumilaakson, Muumitalon. 

Malttamaton pieni antoi Toiselle pienelle pusun poskelle. "Tule", sanoi hän ja lähti eteenpäin. 

Sisällä talossa oli lämmintä. Kaikki hämmästyttivät Malttamatonta pientä paljon. Tutin hän oli päättänyt antaa Muumimammalle ja talosta hän löysikin Mamman tuttikattilan. Varmoin liikkein Malttamaton pieni tiputti tuttinsa kattilaan saatesanoin "Noin". 

Malttamaton pieni tapasi pihalla paljon uusia ystäviä. Niiskuneidin, Muumipeikon, Niiskun ja oman idolinsa Muumimamman. Malttamaton pieni oli hieman pelokas ja tutki uusia ystäviään vielä pienen matkan päästä, samalla kuin Toinen pieni heilutteli uusille ystävilleen innokkaana.
Siellä hän oli. Muumilaaksossa. 
Muumilaaksossa, jonne hän oli odottanut pienen ikuisuuden pääsevänsä. Kolme päivää voi olla Malttamattomalle pienelle pieni ikuisuus. Toinen pieni nautti saamastaan huomiosta, kun Malttamaton pieni oli häkellyksissä kaikesta kokemastaan ja näkemästään. 

Malttamaton pieni oli aina ollut hieman arempi uusissa tilanteissa kuin Toinen pieni. Vaikka malttamaton pieni rakasti Muumilaaksoa, pelkäsi hän hieman uusia ystäviään. 
Malttamaton pieni kiersi Toisen pienen kanssa läpi Muumilaakson ihmeellisempiä paikkoja. He tekivät matkasta jännittävän ja ikimuistoise. Yhteisen. 
Päivän päätteeksi Malttamaton pieni ei olisi millään halunnut lähteä uudesta taikamaasta pois, vaan hän pyysi päästä vielä kerta kerran jälkeen hyvästelemään uudet ystävänsä uudelleen. 

"Mamma, Muumipappa, Muumipekko, Pikkunen Myy, Nippus" toisteli Malttamaton pieni kotimatkan ajan. 
Vielä illalla hän muisteli kuinka rohkea hän oli ollut jättäessää tuttinsa Muumimamman kattilaan. Hän kertoi Toiselle pienelle olevansa jo iso tyttö.

Iso tyttö, jolla oli ollut paras päivä koko pienen malttamattoman elämänsä varrella. Muumilaaksoon Malttamaton pieni päätti haluta aina uudelleen ja uudelleen. Ja sinne hän tulisi pääsemään niin monta kertaa kuin itse haluaisi.
Tai ainakin kerran vuodessa, kertoi Malttamattoman pienen äiti.

*Yhteistyössä Muumimaailma*

4 kommenttia

  1. hei, me ollaan elokuussa matkaamassa myös muumimaailmaan, niin kysyisin että menittekö ihan omalla autolla? katselin muumibussin hintoja ja mieluummin mentäis hotellista omalla autolla sinne jonnekkin muumi parkkiin? ja siitä vissiin 8€:lla pääsee edestakaisin kyydillä siihen muumimaailmaan vievälle sillalle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, että vastaus on kestänyt. En ole ollut koneella viikkoon, joten vastailen vasta nyt kommentteihin.

      Me mentiin bussilla. Me päästään kotoa Naantaliin yhdellä bussilla, joten katsottiin se kaikista kätevimmäksi tavaksi matkustaa. Joten mulla ei valitettavasti ole mitää hajua noista parkkien hinnoista. Muumiparkista kyllä pääsee sillä "muumijunalla" suoraan Muumimaailmaan :)
      Turun ja Naantalin bussilinjat sen sijaan kustantavat aikuisilta 3€/matka (2h vaihtoaika) ja lapsilta (7-16v) 1,5€ matka. Rattaissa lapsi ja rattaiden kanssa tuleva aikuinen matkustavat ilmaiseksi. Naantaliin pääsee bussilla nro 7 ja kävelymatka päätepysäkiltä Muumimaailmaan on sellanen 300m.

      Poista
  2. Ihania kuvia ja tuonne on kyllä pakko joku kesä viedä omatkin lapset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi <3

      Kannattaa kyllä käydä! Ehdottomasti pienempien suosikkikohde :)

      Poista