Teini vs. uhmis


Meillä on talossa samaan aikaan teini-ikäinen ja uhmaikäinen. Voin kertoa, ettei se nyt ihan pelkkää juhlaa ja halipusuja joka päivä ole.. 
On ollut kuitenkin jollain tapaa huvittavaa seurata kuinka samanlaista näiden kahden käyttäytyminen on - raivareita, kiukuttelua ja kieltäytymistä perusasioista harvasen sekunti. 

A:lla ja Linalla on ikäeroa 10 vuotta. Vanhempi osaa pitää itsestään huolta, ainakin niin halutessaan ja nuorempi vaatii vielä paljon ohjaamista, auttamista ja läsnäoloa. 
A:n teini-ikä ei onneksi vielä ole sitä pahinta teini-ikää, minkä tiedän olevan vielä edessä. En sitä pahinta odota ollenkaan innolla. Mutta kyllä A nytkin saa hiukset harmaantumaan itse kullakin. Lisämaustetta lisää A:n aika hankala luonne, jota ilman pääsisimme huomattavasti helpommalla. 
Samalla tavalla taas Lina on nuorimmaisista ehkä luonteeltaan se "hankalampi". Hyvin itsevarma ja tietää mitä haluaa. Molemmilla on myös huono tapa ottaa se haluamansa jopa ihan ilman lupaa. 

Kun nämä kaksi päättävät pitää sen huonoimman päivänsä samaan aikaan meillä riittää talossa meteliä ja kiukusta punaisia naamoja. 
Eikös sitä kuitenkin sanota, että ensimmäisen teini-ikä olisi se vaikein? Todellakin toivon niin... Näitä olisi tässä vielä kolme jonossa. Uhmajonossa on vain yksi. Thank god.

Ei kommentteja