Paniikissa!



Takana on enemmänkin kuin raskas vuosi - vuoteen mahtuu ero, synnytys, vauva-aika, paluu yhteen, uusi opiskelupaikka ja opettelu opiskeluiden yhdistämiseen kotielämän kanssa. Vuoteen mahtuu myös paljon muutakin, joista en itse välitä julkisesti puhua, mutta kyseessä on kuitenkin paljon asioita, jotka kasautuessaan aiheuttavat ison taakan hartioille, liian ison yksin kannettavaksi.

Olen aiemminkin kertonut, että minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Se oli pahimmillaan raskausaikana ja lieveni aina synnytyksen jälkeen. Ellen synnyttyä olen opetellut mielestäni aika hyvin sietämään uusia tilanteita ja ihmisiä.
Vielä uudet tilanteet ja tapaamiset eivät suinkaan ole minulle mitään peruspentin iltapäiväpuuhia, mutten stressaa niitä etukäteen viikkoja. Jopa mielelläni nykyään tunnen nokkani erilaisiin tapahtumiin ja opettelen uusia toimintatapoja!

Parturi-kampaajan opinnot ovat olleet minulle henkireikä viime syksystä saakka. Jos kotona on ollut liian hektistä, olen päässyt nollaamaan opiskelun avulla. Opinnot ovat sujuneet todella hyvin ja olen oppinut nopeasti mm. leikkaamaan, värjäämään, ehostamaan ja tekemään kampauksia.
Ala on minun alani. Mitään muuta ammattia tehdessäni en ole koskaan tuntenut samalla tavalla kuin parturi-kampaajan ammattia kohtaan tunnen - tunnen olevani elementissäni, opin ja ennen kaikkea osaan!

Tämä kevät on kuitenkin ollut itselle henkisesti todella rankka. Yksityiselämässä on tapahtunut asioita, jotka väkisinkin ovat rasittaneet pientä mieltäni. 
Olen tänä keväänä saanut entistä enemmän paniikkikohtauksia ja sosiaalisten tilanteiden pelkoni on pahentunut huomattavasti.

Kaikki on varmasti seuraamusta enemmänkin kuin viidestä eri ulkopuolisesta aiheuttajasta.
Olen viettänyt lukuisia unettomia öitä, halaillut pönttöä, kun pitäisi lähteä jonnekin, itkenyt suihkun lattialla kykenemättömyyttäni hoitaa yksinkertaisia asioita ja pelännyt eniten menettäväni kaiken.

Tänä keväänä sosiaalisten tilanteiden pelko on ilmennyt kyvyttömyytenä lähteä kouluun - paikkaan, jossa ennen latasin akkuni, henkireikäni. Kyvyttömyytenä hoitaa niitä kaikista helpoimpia arkisia asioita. Oksentelua, kun tiedän, että jotain on pakko hoitaa. Unettomuutena. Kylmänhikisenä tärinänä paikoissa, joissa en pysty olemaan. Pyörryttämisenä. Bussipelkona. Yliherkkyytenä ja itkuisuutena. Jäädyn tilanteissa, joissa pitäisi toimia ja sitten jälkeenpäin ahdistun, kun en tehnyt tai sanonut mitään. Uusimpana oireena raajani ja kasvoni ovat alkaneet puutumaan, kun stressi tehtävästä asiasta iskee päälle. 
Sosiaalisten tilanteiden pelkoni muistuttaa päivä päivä enemmän paniikkihäiriötä kuin pelkkää osisaalisten tilanteiden pelkoa. 

Pelkoa on vaikea ymmärtää, jollei sitä itsellä ole. Jopa itse pidän paniikkia aiheuttavia tilanteita välillä todella naurettavina ja tiedän toimivani aivan järjettömällä tavalla, mutta silti teen mitä teen. Enkä voi sille mitään. Sekös ahdistaa ja turhauttaa vielä enemmän. 
Ihmisen mieli ei ole kone, eikä sitä pysty ohjelmoimaan toimimaan sillä tavalla kuin itse toivoisi. Ei vaikka kuinka yrittäisi - ja uskokaa pois, yritetty on! 
Olen juuri aloittanut hoidon sosiaalisten tilanteiden pelon voittamiseksi. Lääkärini mukaan 95% potilaista ovat kärsineet samoja asioita kuin minä olen elämäni aikana kärsinyt, joten olen erittäin tyypillinen asiakas heille.
Uskon myös, että kesä kotosalla tekee minulle pelkkää hyvää - ei ylimääräisiä paineita suoriutua yhtään mistään. 

Pelkoni saattaa näkyä välillä blogin puolella, joten senkin vuoksi tästä teillekin kerron. Saattaa olla, etten pysty istumaan koneen ääreen, kommentoimaan kommentteihin tai ottamaan kotona kuvia. 
Tällä hetkellä sosiaalisten tilanteiden pelko valtaa lähestulkoon koko elämäni, joten se ulottuu myös tänne. Muuten olen täysin kunnossa, vieressä vain istuu iso mörkö.

Onko kenelläkään muulla kokemusta sosiaalisten tilanteiden pelosta tai paniikkihäiriöstä?


18 kommenttia

  1. Tsemppihalaus. Rohkeaa kirjoittaa tällaisesta aiheesta, mutta kirjoittaa sinä kyllä osaatkin. Nautihan kiireettömästä kesästä niin mörölle tulee tylsää seurassasi ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora <3
      Kyllä tänä kesänä on suunnitelmissa nauttia ja paljon! :)

      Poista
  2. Ei ihan noin rankkana, mutta jotain kokemusta on. Tsemppiä, toivottavasti hoito ja kesä helpottaa! <3

    VastaaPoista
  3. Hirveesti tsemppiä ja hienoa, että oot hakenut apua! Mulla ei ole sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ainakaan en käyttäisi siitä sitä nimitystä, mutta paniikki on tuttu kaveri. Lasten jälkeen mä oon saanut hillittyä sitä enemmän kun on vain ollut pakko opetella, mutta kyllä se häissä silti tuli seuraksi ja pelkäsin pyörtyväni sinne jorpakkoon kun valokuvia otettiin. Ei se kivaa ole ja rajoittaa todella paljon sitä mitä uskaltaa tehdä. Ihanaa kesää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara <3

      Kyllä sillon, jos ei pysty enää edes kaupassa käymään yksin, niin tulee sellanen fiilis, että jotain asialle täytyy tehdä :D Ja pakko olikin tehdä!

      Ihanaa kesää teidän koko porukalle!

      Poista
  4. Voimia <3 mä tiiän hyvin pitkälti mistä puhut kun mulla on itellä samaa, vaikkei moni sitä uskotaan kun jännittäessä alan vaan ouhumaan ja siks vaikutan tosi sosiaaliselta monen silmään. Mulla oireet ei oo ollu noin voimakkaita, mutta just kouluunmeneminen ja yksin syöminen on vetäny kropan ihan sekasin, ahisti niin paljon se.

    Kuulostaa hyvältä toi hoito ja hei mahtavaa, että oot päässy jo hoitoon asti ja uskalsit alottaa sen! Oot vahva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuu <3

      Mullakin saattaa mennä se jännitys "yli" - näytän ulospäin todella sosiaaliselta ja aikaansaavalta, kunnes pääsen kotiin ja romahdan.
      Yksin syöminen on mulle kans sellanen ehdoton ei. Oon yrittäny sitä harjotella, mutta se on kyllä yks pahimmista asioista :D

      Poista
  5. Miehellä samaa, nykyään paljon parempi. Voi tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että hän voi nykyään paremmin!
      Uskon myös voivani sanoa samoin syksyllä :)

      Poista
  6. Tsemppiä! Upeaa, että olet hakenut apua! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula <3

      On se jossain vaiheessa pakko itselle myöntää, ettei auta enää kotikonstit :)

      Poista
  7. Liikuttavasti kirjoitit raskaasta ajasta johon on mahtunut paljon vastoinkäymisiä. Keho reagoi se on selvä. Hienosti olet kuitenkin jaksanut jatkaa eteenpäin. Sinussa on varmasti paljon sisäistä voimaa. Luota siihen. Ihanaa kesää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mira-Marie kauniista kommentistasi!

      Oikein aurinkoista ja mukavaa kesää myös teille!

      Poista
  8. Jep, täällä! Toinen lapseni syntyi viime marraskuussa ja sen jälkeen tuli ihan kauhea menettämisen pelko ja pelko oman terveyden huonontumisesta. Aloin miettiä joka päänsäryn yhteydessä, että on aivokasvain ja jos imusolmukkeet turposi nuhan yhteydessä niin on syöpää yms. Lopulta alkoi tulla hengenahdistusta ja naama/raajat alkoi puutua. Ramppasin lääkärissä ja lopulta mukava hoitaka kysyi, että mitenkä elämässä menee. Ja kertoi itsekin olevansa äiti ja ymmärtää kyllä. Sen jälkeen olen vaan lopettanut stressaamisen pikkuhiljaa ja ruennut nauttimaan elämästä. En tiedä miksi tämä tuli vasta toisen lapsen kohdalla. Tsemppiä ! -miljama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kiva" kuulla, etten ole ainoa! Tuota menettämisen pelkoa mullakin on jonkin verran, muttei vielä onneksi noin pahana, kun sulla on ollut.. Ihan kamala tunne on varmaan ollut ajatella kaikkia worst case scenarioita!

      Onneksi olet päässyt takaisin nauttimaan elämästä! Ihanaa kesää <3

      Poista
  9. En ole ennen kommentoinut blogiisi, mutta nyt on ihan pakko :) Minulla diagnosoitiin keskivaikea paniikkihäiriö maaliskuussa 2014. Pahimpina aikoina en uskaltanut käydä suihkussa, poistua asunnosta, käydä kaupassa (varsinkaan yksin) tai kävelyllä ilman valtavaa pelkoa, ahdistusta ja paniikkioireita. Nykyään minulla on lääkitys ja käyn myös keskustelemassa asioista mielenterveystoimistolla, muutenkin tilanne on paljon parempi kuin viime vuonna. Olet todella rohkea kun kirjoitit aiheesta ja olet hakenut apua. :) Et taatusti ole yksin asian kanssa, samojen ongelmien kanssa kamppailevia on todella paljon. Jos haluat jakaa kanssani kokemuksia paniikkihäiriöstä, ota yhteyttä s-postilla: elamaapaniikkihairionkanssa@gmail.com

    Valtavasti tsemppiä ja hyvää kesän jatkoa! :)
    - Ellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että uskaltauduit nyt kommentoimaan! :)

      Mullekin kauppareissut on yhtä helvettiä.. Sekin auttaa, että ottaa yhden lapsista mukaan. Ainakin mua. Ei tarvitse olla yksin.

      Onneksi myös sinä olet saanut apua! Mulla tämä on vasta alkutaipaleella, mutta uskon, että tästä selvitään kyllä.

      Ihanaa kesää sinulle! :)

      Poista