Hääkellot soivat



Mehän ollaan menty naimisiin reilu 2 vuotta sitten. kyllä, siitä on jo niin kauan. M ei vieläkään muista meidän hääpäivää, saati sitä kuinka kauan olemme olleet yhdessä... Meidän on ollut tarkoitus viettää häitä useampaankin eri ajankohtaan ja kirkko on peruttu kolme kertaa. Ajan ja rahan puutteessa. 
Keväällä päätimme, että häät pidetään vuonna 2017 ja nyt juhannuksen kunniaksi päätimme hääpäivän ja aloimme suunnittelemaan (lue: minä aloin)häitä kyseisen vuoden elokuulle. Emme halunneet mitään randomia päivää, vaan valkkasimme meille tärkeän päivän. 

Koska häitä on lykätty moneen otteeseen ja hääpäivän aikoihin olemme olleet jo 4,5 vuotta oikeasti naimisissa, niin kyseeseen tulee vain ja ainoastaan kunnon juhlat! 
En ole mikään girly girl tai tykkää kaikesta vaaleanpunaisesta ja kimaltavasta, mutta näistä häistä ei glamour, kimalle ja prinsessat puutu! Pinterest onkin käynyt kuumana viimeisenä parina päivänä ja unelmahäät alkavat muodostua. 
Kaasot ja bestmanit ovat melkein värvätty tehtäviinsä ja meillä tulee olemaan aivan huippusakki järkkäämässä meille meidän päivää.  Itse koitin keksiä jonkun hauskemman tavan kysästä kaasoja, mutta M veti ehkä paremman korren. "Haluuks tulla mun morsiusneidoks" oli vieläkin hauskempi kuin oma kuvaviestini, missä on morsiuspuku, vessanpönttö ja kysymys help tekstillä Will You Be My Maid of Honor. 

Itselläni tulee olemaan kolme kaasoa ja M värvää itselleen kaksi bestmania. Näin kenenkään ei tarvitse pyöritellä yksinään silmiä meikäläisen ideoille tai kukaan ei joudu yksin vastuuseen isosta määrästä tehtävää. Delegointia. 
En usko saavuttavani missään kohtaa kamalaa bridezillamoodia, mutta jos huomaatte AC:n pinnan olevan jossain kohti kireällä, niin otan siitä täyden vastuun!

Tämä tarkoittaa siis sitä, että blogi tulee seuraavat pari vuotta täyttymään ällöromanttisista prinsessahääunelmista ja hulluakin hullummista ideoista. Are you ready?

Ja tarkoitan todellakin kaikkea ruusukullanpunaisesta vaaleanpunaiseen...


5 kommenttia

  1. Eikä! Ihanaa! Meidät on vihitty tammikuussa 2014, puoliskoni vanhempien kotona perheiden läsnäollessa ja mie niin haaveilen niistä hääjuhlista! Kiva etten ole ainut joka haluaa toteuttaa tälleen viiveellä juhlat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että niitä on monia! Harva varmaan vaan enää tekee asialle mitään.

      Meillä oli alunperinkin suunnitelmissa mennä kaikessa hiljaisuudessa naimisiin ja sitten pitää kirkkohäät ja isot juhlat myöhemmin :)
      ..se vaan vähän venähti :'D

      Poista
  2. Ihanaa! <3 Ootteko te menneet siis maistraatissa naimisiin? :) Itsekin unelmoin kunnon hääbileistä, me kyllä mentiin ihan kirkossa naimisiin kolme vuotta sitten mutta samalla kastettiin esikoinen ja vieraitakin oli vain 20, ja alettiin suunnittelemaan niitä vasta ehkä pari kuukautta ennen itse juhlapäivää, eli olivat aika pikaiset ja pienet, mikä mua on jälkeenpäin vähän harmittanut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ollaan! "Salaa".

      Meillä oli tarkoituksena pitää kirkkohäät ja juhlat sitten Linan ristiäisten kanssa samaan aikaan, mutta raskausaika olikin niin vaikea, ettei siinä paljoa juhlia suunniteltu.. :/

      Uskon, että muakin jäis harmittamaan, jollei niitä "oikeita häitä" koskaan tulis pidettyä! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan? :)

      Poista
  3. Ihana juttu päästä lukemaan hääjuttuja.♥
    Me mentiin 2010 elokuussa maistraatissa naimisiin ja hääjuhlaa vietettiin siitä parin viikon päästä. Ite olisin halunnut oikein kirkkohäät, mutta J ei halunnut.

    VastaaPoista