Elle Alessandra Pauliina - the taapero




Elle syntyi vuosi sitten. Synnytyskertomuksen voit käydä lukemassa täältä ja vollottaa yhtä paljon kuin allekirjoittanut. 
Vuoteen mahtuu niin paljon kaikkea vaikka se tuntuu siltä, ettei aikaa ole kulunut kuin muutama kuukausi.

Meillä ei ole enää kotona vauvoja - vain pari teiniä ja pari taaperoa. Täällä on aina aika-ajoin vauvakuumetta liikkeellä. Kenelläpä ei olisi, kun katsoo omia lapsiaan ja sitä kuinka täydellisiä niistä on tullut. Ainakin melkein.

Ellestä on kasvanut mitä hurmaavin taapero. 
Ensimmäinen sana oli itseoikeutetusti "äiti", vaikka koti-isyyden vuoksi olin aika varma, että se isi tulisi sieltä ennen. Isiä ei muuten vieläkään kuuluteta kovin montaa kertaa.. Iskä on niin nähty. Vielä Elle ei kävele muuten kuin tasoja pitkin. Varpistaminen on vielä in ja itsenäisesti seisoskellaan aika harvoin. Mutta Elle onkin perheen rauhallisin ja seesteisin tyyppi, eikä kiire ole minnekään. 
Elle rakastaa siskojaan. Leikkii mielellään ruokaleikkejä Linan kanssa ja piilosta isompien kanssa. Ellen herkkua ovat banaanit ja ruoan jälkeen saatava pastilli on ihan must. 

Elle on meidän perheen aurinko, joka hymyilee pienistä iloista ja nauraa sydämensä kyllyydestä. 
Mulla on edelleen täysin nää samat fiilikset pinnalla. 

Rakkauden määrää ei voi kuvailla.

2 kommenttia