Ei meidän

Tiedättekö ne vanhemmat, joilla on täydelliset lapset? Ne, joiden lapset eivät koskaan tee mitään pahaa, eivät kiusaa ketään, eivät edes katso koskaan ilkeästi. Ne, joiden lapset tottelevat vanhempiaan ihan kaikessa, hymyilevät heti herättyään ja vielä yöllä nukkuessakin. Ne, joiden lapsia ei koskaan kenenkään muun tarvitse ojentaa - koska ne lapset eivät koskaan tee mitään väärin. 
Tiedättekö te niitä? 

Minusta on täysin itsensä huijaamista väittää, että oma lapsi olisi niin täydellinen, ettei sitä koskaan tarvitse ojentaa mistään. On täyttä puppua väittää, että tietää aivan 100%:sesti lapsen liikeet ja ajatukset. Ja nyt en tietenkään puhu mistään vastasyntyneistä, vaan niistä lapsista, jotka jo itsenäisesti saavat ulkona leikkiä. 
On kamalaa kuunneltavaa, kun vanhemmat selittävät silmät pyöreinä, etteivät heidän lapset koskaan tee mitään väärää. On ihan oikeasti. 

Ovatko vanhemmat kasvaneet itse tynnyrissä ja yrittävät siellä kasvattaa nyt myös omaakin jälkikasvua? 

On tietenkin lapsia, jotka ovat luonteeltaan kilttejä. Sellaisia minullakin on. Mutta en silti pysty täysin rehellisesti väittämään kenellekään, että tietäisin _koko ajan_ mitä lapseni tekevät tai mitä he ajattelevat. 
En pysty sanomaan, etteikö joku lapsistani olisi ilkeä jotakuta kohtaan, vaikkeivat he kotona sellaista käytöstä näytä. En pysty väittämään, että tiedän tasan tarkkaan, mitä lapseni ajattelee vaikka meillä hyvin rehellisesti asioista keskustellaankin ja lapset kokevat pystyvänsä kertomaan äidille kaiken. 

Valitettavasti näitä "ei meidän" vanhempia on paljon. Varsinkin, mitä vanhemmaksi lapset kasvavat. Näitä näkyy paljon koulumaailmassa ja varsinkin vanhempainilloissa.

Jouduin itse viimeisellä kouluviikolla selvittämään tyttäreni ja tämän ystävän kinastelua. Sillä seurauksella, että tämän lapsen äiti marssi meille kertomaan, ettei hänen tyttärensä koskaan olisi ilkeä ketään toista kohtaan. Koska "meillä on täydellinen perhe". 
Ja todellisuudessa tämä lapsi kuulemma kiroilee minkä ehtii, on ilkeä muita kohtaan ja tällä kyseisellä kerralla käänsi kokonaisen luokan tytärtäni vastaan kertomalla ilkeitä asioita hänestä ja kieltämällä muita puhumasta hänelle. Mutta ei meidän...
Äiti ei edes halunnut kysyä oman tyttärensä mielipidettä asiaan, koska kuulemma jo tiesi sen, ettei hänen tyttärensä koskaan tekisi mitään sellaista. "Meillä puhutaan ihan kaikesta".

No niin meilläkin. Mutta en silti pidä omia lapsiani pyhimyksinä.

10 kommenttia

  1. Tuo on aivan käsittämätöntä, kun jotkut ummistaa silmänsä lastensa käytökselle ja sitten kehtaavat muita syyttää.. Meillä perusluonteeltaan kiltti tyttö, mutta auta armias kun ollaan kotiseinien sisällä niin on hän sellainen hirviö (ihan rehellisesti sanottuna) että kyllä monesti miettinyt että mitähän tuostakin lapsesta tulee teininä jos nyt ei pitäisi jöötiä ja ummistaisi silmänsä tuolle käytökselle. Kavereiden kanssa kantelee toisten tekemisistä, ja saattaa jopa valehdella vain saadakseen itselleen jonkinlaista kiitosta, onneksi tämän huomattuamme ollaan lapsen isän kanssa lähdetty selvittämään faktoja ennen kehuja tai kieltoja jos on sillä hetkellä tehty selän takana. Jokaisella kiltillä on se piru siellä kääntöpuolella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En myöskään pysty ymmärtämään, miten jotkut vanhemmat eivät vai kykene (suostu?) näkemään, että se oma lapsi on vain ihminen.
      Ja mitä vanhemmaksi lapset tulevat, sitä enemmän niillä on omaa tahtoa, joten vaikka ja kuinka kasvatus olisi mallillaan, niin kummasti ne löytävät sen oman mielipiteen jossain kohti..

      Poista
  2. En tajua tuommoista! Ihan kauheaa :( Kyllä pitää olla sen verran kykyä mennä itseensä että ottaa vastuun lastensa toiminnasta, vaikka eihän sitä kukaan haluaisi kuulla oman lapsensa tekevän noin.. Mutta just tuon takia ne kiusaajat saa sitten jatkaa kun niitä ei ojenneta! Minä haluaisin ainakin tietää jos meidän lapset tekisi pahojaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri!

      Mäkin enemmän kuin mielelläni haluan, että mulle tullaan kertomaan, jos joku meidän muksuista tekee pahojaan! Ja on kerran tultukin sanomaan, että meidän vanhin hyppii kavereidensa kanssa jonkun naapurin peräkärryllä. Kunniansa sai kuulla lapsi, ei se ihminen, joka siitä ilmoitti..

      Poista
  3. Tiedän, meidänkin naapurustossa elää tällainen täydellinen perhe jonka täydellinen lapsi mm. kiusaa lintuja ja hakkaa muita lapsia milloin milläkin kättä pidemmällä. *tähän sellanen oikein tosi sarkastinen ja kettuuntunut ilme*

    Mulle itselle oli järkytys että mun poika kiroilee toisinaan. Koska meillä kotona ei kiroile, ja ojentaa tätä äitiä kun äiskä lipsuu, ettei noin saa sanoa. Mutta, kyllä mä sen verran esim. opettajia uskon, että jos kertovat lapsen kiroilleen (itse kuulleet) niin sitten hän on kiroillut. Silloin on peiliin katsomisen paikka niin äidillä kuin pojallakin. Täytyy muistaa että lapsi, niin kylmältä kuin se vaikuttaakin, osaa valehdella ja pelata omaan pussiinsa, meilläkin keksivät vaikka minkälaiset sadut välttääkseen sanktiot huonosta käytöksestä. Kyllä mä konfliktitilanteissa pyrin siihen että kuuntelen muiden lapsetn vanhempia ja myös toisia lapsia, ja usein paljastuukin, että vikaa on ollut molemmissa päissä, eikä vain siinä toisessa. Että en ymmärrä minäkään missä niitä täydellisiä kilttejä lapsia kasvaa, ei ainakaan meillä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aargh. Mistä näitä sikiää?

      Mun mielestä lapsi oppii asioita niin monesta eri paikasta - ja mitä vanhemmaksi kasvaa, sitä enemmän on kodinulkoiset vaikutteet pinnalla.
      Joten ei siitä täydellisestä kasvatuksesta huolimatta tule täydellistä lasta - ihmistä.

      Poista
  4. Kyllä kaikkee maa päällään kantaa.. Toivottavasti ootte saaneet edes jotenkuten asiat selvitettyä tyttären ja kavereiden kanssa?
    Mua ainakin itseä ahdistaa tosi kovaa jos tiedän että lapsilla on kavereiden kanssa jotain oikeesti kurjia takkuja.. Varsinkin tytöillä on helposti tosi ilkeää toimintaa, mutta kyllä ne pojatkin osaa "akkoja" olla!!

    Ja hei, ei munkaan lapset ole pyhimyksiä :D <3

    t.Nadja/napsahduksia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta!

      Tämä tyttö ei enää suostu puhumaan tyttäreni kanssa. Vaikka äiti oli aikaisemmin sitä mieltä, että heidän tulee keskustella yms. selvittää välit. Mutta eipä tämä "maailman kiltein tyttö" ole tapausen jälkeen suostunut tyttäreni yrityksistä huolimatta hänelle.

      Onneksi teilläkään ei ole pyhimyksiä ;)

      Poista
  5. Nää on kyllä erikoisia tapauksia. Mietin niitä paineita, joita vanhempi lapselleen aiheuttaa kun puhuu julkisesti "ei ikinä tee mitään"-juttuja. Voisin kuvitella, että pienellä ihmisellä on aikamoinen olo, jos yrittää niin elää sekä kotona että muualla.
    Kuitenkin itsekin äitinä olen törmännyt niihin tilanteisiin, kun katson haavi auki omaa perin rauhallista esikoistani tekemässä jotain ihan älytöntä ja spontaania esim. koki jonkun tilanteen täysin epäreiluksi, niin yritti heittää kaveriaan isolla kivenjärkäleellä. Tuo tilanne oli esimerkiksi sellainen, jota olisi ollut hyvin vaikea uskoa poikani tekemäksi jossen vieressä olisi ollut.
    Kyllähän meille aikuisillekin ylilyöntejä sattuu, reagoidaan tilanteisiin liian vahvasti ym ja lapsilla nuo taidot ovat kuitenkin vielä ihan harjotteluvaiheessa.. Jotenkin itse ajattelisin, että jos kaikesta puhutaan, niin sallitaan myös mokaaminen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koen, että sellanen lapsi kasvaa aikalailla kieroon - tottuu siihen, että tehdä saa ihan mitä vaan ja vanhemmat uskovat kaiken, mitä heille sanotaan. Siitä ne kaksinaamaiset ja itsekkäät ihmiset syntyvät..

      Mokaaminen tulee sallia! Useammat meistä kuitenkin oppii tekemällä virheitä, joten jos koskaan ei tee mitään väärin, niin voiko siitä mitään oppia?

      Poista