Tortillapizzaperjantai?

1 12 9 11 8 7 10Tehdäänkö teillä perjantaisin pizzaa?
Meillä on tapana tehdä silloin tällöin, parin kuukauden välein itse pizzaa. Mä tykkään mielummin itsetehdystä kuin lähikebabbilan tekemästä pizzasta. Ja tekemällä itse, siihen saa mitä haluaa - jokainen. Toki meidän perheeseenkin voisi tilata viisi erilaista pizzaa, mutta helpompaa on tehdä kaksi pellillistä itse ja nauttia vielä kaiken lisäksi yhdessä tekemisen fiiliksestä!

Me kokeiltiin edellisellä pizzakerralla jo aika kauan kaupoissa olleita tortillapizzapohjia! Ja täytyy sanoa, että meillä oli hauskaa tehdä jokainen pizza erilaiseksi ja kaikki sai laittaa mitä halusi - joten ei tullut riitaa siitä, mihin vedetään pizzassa raja, kun toinen haluaa kinkkua ja toinen ei.
Pienet pizzat olivat myös yllättävän täyttäviä, eikä niitä tarvinnut montaa kiskoa naamaan, kun maha jo pullotti.
Rehellisesti voin kertoa, että näytin aika raskaanaolevalta tämän ruokailun jälkeen....

Kannattaa ehdottomasti testata! Tortillapohja sopii myös, jos on hieman kiireinen, eikä jaksa aloittaa pohjan tekemistä itse. Homma oli nopeaa, kun levitti vain haluamansa täytteen letun päälle ja hetkeksi uuniin! Nam!

4 kommenttia

  1. Me ollaan joskus tehty perheen kanssa vastaavia rieskasta. Silloin ei tortilloja tainnut ollakaan! :) Hyvä idea! :)

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Itse tehty pizza on kyllä niin parasta! :) me ollaan tehty myös niihin täysjyvä tortillalevyihin, sekin toimii! :)

    VastaaPoista
  3. Rieskat vois toimia myös! Kiitos vinkistä - täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
  4. En usko, että niissä on mitään muuta eroa kuin hinta :D Joten toimii varmasti!

    VastaaPoista