Mielensäpahottajien maa

Suomi on mielensäpahoittajien maa. Aina löytyy yksi, kaksi tai useammin useampi, jotka pahoittavat mielensä jostain.
Oli se sitten jokin pieni tai suuri asia, siitä voi pahoittaa mielensä. On se sitten jokin onnellinen tai surullinen asia, niin siitä voi pahoittaa mielensä.

Olen itse aika leuto ja ns. smoothisti asiat ottavaa tyyppiä. Toki saatan pahoittaa mieltäni, mutta harvemmin sitä sanon ääneen ja alan märehtimään asiaa. Vältän kaikkea suurta draamaa, enkä todellakaan halua olla sellaisen keskipisteessä. Totta kai minäkin sanon ääneen ärtymykseni, mutta vasta sitten, kun siihen on oikeasti aihetta.
Kuitenkin elämä on opettanut mielummin olemaan positiivinen kuin vellomaan ainaisessa negatiivisuudessa.
Inhoan yli kaiken sellaista, että otetaan kaikki toisen sanoma väkisin väärin, väännellään ja käännellään sitä niin, että siitä tulee rumaa. "Vitsi näytät hoikalta tossa mekossa" ei ole "ton mielestä oon ihan kauhee läski". Ymmärrätte pointin?

Draamanhakuisuutta minusta on turha etsiä, sellainen en ole. Mutta valitettavan usein moni muu on. Tietty pitäähän sitä oma ääni saada kuuluviin (joskus tavalla tai toisella), mutta rajansa kaikella.
Elämässä pitää oppia, että tekee itse vääriä johtopäätöksiä, muut tekevät niitä ja sitten vielä pitäisi oppia antamaan olla. Jokainen meistä tekee virheitä, jokainen meistä on puutteellinen ja jokaisen meistä pitäisi oppia tunnistamaan ne piirteet itsessään, ei muissa.
Jokaisella meistä on myös oma mielipide ja kuten se äitikin on joskus opettanut - mielipideasioista ei voi kinastella. Pitää siis oppia, että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä ja se toisen mielipide on joskus kaukana siitä omasta. Vaikka kuinka se ketuttais tai kuinka tyhmältä sen toisen mielipide kuulostaa, on se sen toisen oma.

En ole koskaan oikeastaan ymmärtänyt niitä tyyppejä, joiden sieraimissa asustaa meloni. Sen on oltava rankkaa. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Isoja kaunoja kantavat ihmiset varmasti kasaavat itselleen ison arsenaalin niitä kaunoja ja mielipahoja, joten joskus sen on alettava painamaan hartioita alas.
Ainakin itsestäni tunnistan sellaisen piirteen, että jos olen kiukkuinen yhdestä asiasta olen sitä monesta muustakin. Yleensä turhaan.

Varsinkin nettimaailmassa ja maailmassa, jossa nykyään enemmän annetaan itsestään ulos kirjoittamalla, tulee väärinkäsityksiä ja melonineniä vielä useammin kuin kasvotusten jutellessa. Tekstiviestit ymmärretään väärin, jos niissä ei ole hymiöitä. Whatsappiviestit ovat kiukkuisia ilman emojeja ja blogipostaukset kuivia, koska noh, niihin harvemmin on tapana tyrkätä mitään naurunaamoja.
Tämän päivän porukalta odotetaan siis todella paljon luetunymmärtämistä ja sisälukutaitoa. Helppoahan on "lukea rivien välistä" ja keksiä itse tekstin lomaan omia johtopäätöksiä, vaikkei niille olisikaan sijaa. Helppoahan se on myös kasvotusten, mutta kasvotusten ihminen pystyy lukemaan myös puhujan elekieltä. Kirjoitusta lukemalla et näe, miten se toinen ruudun takana apinoi samalla kuin kirjoittaa. Lukemalla ei pysty olemaan kovin hyvä ihmistuntija, pitää olla todella hyvä lukutaito.

Itse olen todennut, että jos jostain tekstistä loukkaantuu, kannattaa se lukaista muutamaan otteeseen ennen oman vastaiskunsa lyömistä. Omaa elämää helpottaa huomattavasti, kun nenässä ei kasva kolmen kilon melonia. Ainakin mun mielestä.

4 kommenttia

  1. Ihan totta. Tosi hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä, kirjotinkin tästä aiheesta pari viikkoa sitten :)

    VastaaPoista
  3. Ai! Multa on menny täysin ohi! Käyn lukasemassa heti :)

    VastaaPoista