Vanha teiniäiti

2p

Otampas ison lusikkani ja tungen sen teiniäitisoppaan.
Jollei soppa ole jollekulle entuudesta tuttu, niin kannattaa lukaista Uusi Rovaniemi -lehden artikkeli. Teiniäitiydestä kirjoittivat Kaksplussan perhebloggaajista myös Isän Pikajuna ja Kiljuva Pikkunälkä.
Oikeastaan voisin vain sanoa, ettei minulla ole mitään lisättävää - kumpaisenkin postaus aiheesta on hyvä ja olen samaa mieltä, ettei teininä kannata tulla vanhemmaksi.

Tämä postaus ei todellakaan ole vuodatus siitä, etten olisi tyytyväinen omiin valintoihini tai haluaisin muuttaa menneisyyttä - rakastan kaikkia lapsiani, joista jokainen on suunniteltu ja erittäin toivottu. Joten ei kannata jättää "säälin lastasi, koska se ei ollut toivottu" -kommentteja.
Postauksen tarkoitus on tuoda oma kokemukseni aiheesta esiin ja se on vain ja ainoastaan oma näkökantani aiheeseen.

Kovin moni ei miellä minua teiniäidiksi - olenhan jo 29-vuotias, neljän lapsen äiti. Kokenut vaikka ja mitä. Aikuinenkin vielä. Mutta moni unohtaa sen, että olen ensimmäisen lapseni synnyttänyt 18-vuotiaana. 18 vuotta ja 7 kuukautta oli ikää allekirjoittaneella, kun A syntyi. Tulin siis raskaaksi 17-vuotiaana. Teininä. Ja hyvinkin teininä vielä synnytin.
Useimmista teiniäideistä poiketen A oli täysin suunniteltu ja odotettu vauva. Raskautta oltiin yritetty kolmisen kuukautta ennen kuin tulin raskaaksi ja raskaus ei näin ollen ollut todellakaan mikään yllätys minulle tai A:n isälle. Olen saanut ja joutunut kasvamaan aikuiseksi hyvinkin nuorena, enkä itseäni mieltänyt (itse) nuorena kovinkaan nuoreksi. Näytin ulkoisesti silloin lähes samalta kuin nytkin. Mitä nyt painoin 40 kiloa vähemmän....
Raskaus ei tainnut olla äidillenikään mikään kovinkaan iso shokki. Äitini ei todellakaan ollut tyytyväinen, mutta se tuskin tuli täysin puun takaa. Miksei?

Tämä on asia, josta en ole koskaan avannut suutani. Asiasta tietää vain kourallinen ihmisiä ja siitä ei ole koskaan tapahtuneen jälkeen edes keskusteltu. Koska teiniäitiys on todellakin tabu, kuten Demikin mainitsi. Sitä hävetään, peitellään, ollaan siitä hiljaa; ettei vaan sukulaiset ja naapurit saa tietää. Teiniäitiydestä puhutaan hyvin negatiiviseen sävyyn ja teiniäidit ovat automaattisesti äitien pohjasakkia.

Tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi juuri 16 täytettyäni.

Raskaus oli shokki niin itselle, lapsen isälle, omalle äidilleni ja lapsen isän vanhemmille. Eräänä päivänä maantiedon tunnilla selailin kalenteriani ja hokasin, että menkat on 10 päivää myöhässä. Kävin pissaamassa purkkiin terveyskeskuksella ja sieltä täti sitten soitteli positiivista tulosta perään. Ei ollut mikään mieltäylentävä olo.
Pelkäsin kuollakseni kertoa äidilleni. Enkä edes muista kuinka pitkän aikaa asiaa panttasin, kun siitä oli pakko kertoa. Kerroin kuitenkin uutiset juuri ennen ysiluokan reissua Englantiin.
Äitini keskusteli asiasta lapsen isän äidin kanssa ja he yhdessä päättivät, että teen abortin. Asiasta ei kysytty minulta. Asia päätettiin ilman muiden mielipiteitä. Äitini varasi ajan heti ja se oli Englannin reissun jälkeen yksityisellä lääkäriasemalla.
Itkin lähes joka ilta ja yö ennen reissua, sillä abortin tekeminen tuntui itsestä todella väärältä.

Tuli reissu. Tuli reissussa vuotoa. Tuli reissussa keskenmeno. Siellä se vauva on, jossain päin Hollantia huoltoaseman viemäristössä. Tai tuskin enää on. Muistan vain kuinka siinä pöntöllä istuessani tuijotin siteeseen tullutta pientä pussia ja sen sisällä ollutta mustaa pistettä.

Koin miljoonia erilaisia tunteita keskenmenon vuoksi. Asia suututti, harmitti, satutti. Ehkä eniten sen vuoksi, ettei minulla itsellä ollut ketään, keneen turvautua. Lähimmät ystäväni tiesivät mitä oli tapahtunut ja yksi mukana olleista valvojista oli onneksi terveysalan ammattilainen, joten juttelin hänen kanssaan asiasta koko loppureissun. Muttei teini-ikäiset kaveritkaan osanneet mitään sanoa "oikein" ja valvojakaan ei ollut oma äiti. Ja äitiä olisin todellakin siinä tilanteessa tarvinnut.
Vaikka keskenmeno oli todella surullinen, niin olin myös huojentunut - minun ei tarvinnyt tehdä aborttia.

Näin myöhemmin ajateltuna tuo keskenmeno oli minulle "onni onnettomuudessa". En olisi todellakaan ollut valmis äidiksi. Olisin jäänyt paitsi todella monesta asiasta, jotka kuuluvat teini-ikään ja nuoruuteen. Olisin aivan varmasti katkeroitunut ja olisin aivan varmasti ollut yksinhuoltaja.
En todellakaan ollut valmis äitiyteen ja siihen vastuuseen, mitä se tuo mukanaan. En usko, että olisin ollut kovinkaan hyvä äiti. Vaikka olin keskivertoteiniä itsenäisempi ja omatoimisempi arjessa, niin en todellakaan olisi voinut kuvitellakaan, mitä vauva-arki on. Olisin ollut itsekäs äiti, enkä olisi osannut laittaa lapsen etua oman etuni edelle, ainakaan aina.
Vaikka ajatus pakotetusta abortista kuulostaa hurjalta, niin sekin olisi ollut oikea ratkaisu. Ja ärsyttää sanoa ääneen, että äitini teki aivan oikein. Olisin saanut kasvaa itse aikuiseksi, kuten nyt sain.

Mitä sitten tapahtui niiden vajaa kahden vuoden aikana, jonka jälkeen uudelleen alaikäisenä raskaaksi tulin?

Se aikuistuminen. Asuin omillani, pidin huolta omasta taloudestani ja itse itsestäni.
Mutta rehellisyyden nimissä en silti ollut aikuinen. En, vaikka kuinka kuvittelin olevani. Olin siltikin liian nuori äidiksi, vaikka hyvä äiti olenkin ollut. Tai sanotaan vaikka niin, että A päästi minut äitiydessä aivan liian helpolla ensimmäiset kaksi vuotta. A oli helppo vauva ja helppo taapero. A oli teiniäitiystävällinen vauva. Oiva "harjoituskappale", joita esikoiset tuppaavat olemaan.
Nykyään olen kuitenkin sitä mieltä, että olisin voinut odottaa kauemmin esikoisen saamista. En sen vuoksi, että vauva-arki olisi ollut rankkaa tai vaativaa tai vauvassa olisi ollut liikaa hommaa. Vaan sen kaiken muun vuoksi - kenen kanssa lapsia hankkii, ympäristön paineet, kaveripiiri... Erakoiduin lähes täysin, en kehdannut käydä tuijottavien katseiden vuoksi ulkona. Kaverit kävivät baarissa ja opiskelivat. Enkä enää ole yhdessä A:n isän kanssa. Kuvittelin, ettei se haittaisi, vaikka eroaisin lapsen isästä tai sillä ei ole oikeastaan väliä, kuka lapsen isä on. On sillä.
On todella lapsellista ajatella, että voi ihan hyvin olla yh. Vaikka voisikin, niin ei lapsia tehdä lasten vuoksi. Niitä tehdään parisuhteessa, jossa ollaan onnellisia ja rakastuneita. Parisuhteessa, josta on itsekin varma ja tietää, että pystyy antamaan lapselle perheen. On lapsellista ajatella, että on ihan ok olla joka päivä yksin vauvan kanssa kotona, kun kaverit saavat mennä ja tulla miten haluavat. On lapsellista ajatella, ettei muka missaisi mitään, jos hankkii todella nuorena lapsia. Vaikka sen kaiken menetetyn tilalle tulee jotain aivan ihanaa, niin on silti asioita, joita nuorena tulee nähdä ja kokea. On asioita, joita opitaan vain tyrimällä ja kokemalla. Mielummin tyrii yksinään kuin äitinä, joka on vastuussa toisesta ihmisestä.

Vaikka en kadu hetkeäkään, mitä olen A:n kanssa kokenut, niin kehoittaisin jokaista teiniä, joka äidiksi haluaa, miettimään todella tarkkaan. Onko ajatukset äitiydestä realistisia vai jonkun sarjan värittämiä? Onko lapsi oikeasti omaan elämäntilanteeseen tervetullut? Oletko muka ihan oikeasti tehnyt kaiken, mitä olet aina halunnut tehdä ennen lasten hankkimista 16-vuotiaana?

Lainaan blogikollega-Demin sanoja: Älä ryhdy teiniäidiksi.

Terveisin,
Vanha teiniäiti

4 kommenttia

  1. :D Meitä "vanhoja" teiniäitejä siis on muitakin.
    Nim.myös "vanha teiniäiti" ikää kyllä oli esikon kohdalla 21 MUTTA olin ihan ulapalla. Silloin. Kasvutarinaa blogissani lisää :) -

    VastaaPoista
  2. :D
    Eikös se teini-ikä ole nykyään englantilaisten toimesta rajattu 25-ikävuoteen? ;) Mutta tapaa niitä 3kymppisiäkin "teinejä" lähestulkoon joka päivä! :D

    VastaaPoista
  3. […] Päivitys: Jos ette minua usko, niin lukekaa tästä, kun naapuriblogin oikea teiniäiti kertoo, että teiniäidiksi ei kannata ruveta. Tai sitten tästä, kun toisen naapuriblogin toinen teininä äidiksi tullut kertoo, miksi ilman hänen suostumustaan varattu aborttiaika oli oikea ratkaisu. […]

    VastaaPoista
  4. […] enkä ota kantaa maailmalla myllertäviin asioihin. Mutta, taas se mutta, kun tungin lusikkani jo teiniäitisoppaan, niin miksen nyt sitten samalla […]

    VastaaPoista