Mean Girls

Elokuussa #kutsumua -kampanja muistutti meitä koulukiusaamisesta.

Vaikka lapsiin kohdistuva kiusaaminen on sitä ikävintä ja se pitäisi poistaa tältä pallolta kokonaan, niin valitettavasti kiusaamista koemme myös me aikuiset. 

Vai kuka ei ole koko aikuisikänsä aikana kokenut hetkeäkään oloaan ahdistuneeksi, kiusaantuneeksi, ikäväksi tai suoraan kiusatuksi? 

 

Valitettava tosiasia kun on, että aikuiset osaavat sen vielä paremmin. 

Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä ovelampaa kiusaaminen on - lapsena haukuttiin päin naamaa, teininä jätettiin porukan ulkopuolelle ja aikuisena puhutaan seläntakana. Näin karrikoidusti. Pahinta on se sanaton kiusaaminen, kuten silmien pyörittely, tuhiseminen, välinpitämättömyys ja selän kääntäminen. 

Tuntuu, että nykypäivän aikuisilla, meillä isoilla ihmisillä, on niin paljon tekemistä, ettemme huomaa edes aiheuttavamme jollekulle ikävää oloa. Toiselle hyvä vitsi ei välttämättä olekaan yhdelle sitä. Kyllä aikuisenkin itsetunto voi murentua hetkessä, jos löydetään ne oikeat sanat. Kyllä aikuinenkin voi tuntea töihin lähtemisen äärimmäisen ahdistavaksi. Kyllä aikuinenkin voi tirauttaa kyyneleen, jos toisenkin rankan päivän jälkeen. 

 

Itselläni on kovinkin rankka huumorintaju ja ymmärrän, ettei sitä ihan jokainen ymmärrä. Olen isän puolelta suvussa ainoa tyttö, joten olen tottunut hyvinkin jätkämäiseen tapaan hoitaa asiat. Vittuilu on välittämistä, kuten isäni sanoo. 

Aikuisena kuitenkin osaan karsia huumoriani sen verta, etten lähde heittämään "kannattaako sun syödä tota" juttuja naiselle, jolla on paino-ongelmia. Tai oikeastaan kenellekään naiselle.... 

 

Koitetaan muistaa, että sanat, teot ja tekemättä tehdyt jättävät jälkensä myös aikuisiin! 

Ei kukaan tykkää kiusatuksi tulemisesta.

Ei kommentteja