Yks Kaks Plussaa




Tämä vuosi on ollut yhtä hullunmyllyä niin yksityiselämässäni kuin blogin osaltakin. On ollut luovuttamisfiilistä ja on ollut erityisiä onnentunteita. 
Välillä on tapahtunut niin paljon, etten ole oikein itsekään pysynyt perässä ja langat ovat viuhtoneet itsensä pois hyppysistäni.

Tänä vuonna blogini täytti vuoden ja sen jälkeen blogi löysikin lämpimän kainalon Blogiringin huomasta. Olen päässyt rinkiläisenä kokeilemaan ja osallistumaan todella mielenkiintoisiin kampanjoihin, joista paras on vasta tulossa - pysykää siis kuulolla, tekin saatte jotain pientä kivaa tämän syksyn aikana!

Tänä keväänä myös Lina täytti vuoden. Uskomatonta. 
Uskomatonta on myös se, että tuosta pienestä tiitiäisestä, äidin murumurusta tuli ihka oikea isosisko! Ja sen tehtävän Lina onkin ottanut vakavasti. 
Ellen syntymä täydensi perheen. Sen jälkeen en ole koskaan ollut niin varma itsestäni ja siitä, mitä juuri minun kuuluu tällä pienellä planeetalla tehdä. Kovin syvällistä, mutta niin totta! 

Kaikki vaikeudet - ero, riidat, loppuunpalamisen tunne - saivat minut miettimään juurikin sitä elämän ikuista kysymystä. En enää halunnut kuluttaa turhaa aikaani pohtimiseen, märehtimiseen ja venkoiluun. Aloin totaalisesti uudistamaan elämääni ja toteuttamaan niitä unelimia, jotka olivat heiluneet ilmassa, jotkut useamman vuoden, jotkut hetken. 

Elokuun alussa tein jotain, minkä olen joutunut pitämään visusti salassa. 
Vaikeaa se on ollut, sillä olen yksi maailman huonoimmista valehtelijoista.. mutta onneksi tämä onnellisuuden virne ja "mulla on yks juttu, mutten kerro" -naama ei ole paistanut ruudun läpi. Sillä muuten te kaikki tietäisitte jo....

Elokuu on muutenkin se kuukausi tältä vuodelta, jolloin laitoin ns. haisemaan. Sain koulupaikan ja aloin opiskelemaan alaa, josta olin haaveillut jo melkein kymmenen vuotta! 
Elokuussa myös blogi täytti 1,5 vuotta ja se jäi täysin huomioimatta!! Shame on me. 

Elokuussa kaikki alkoi pikku hiljaa loksahtelemaan paikoilleen. Tuli yksi positiivinen asia, tuli toinen positiivinen asia. 
Olo alkoi huojentua. 




Blogin kannalta se suurin plussa tuli Kaksplussalta. 

Kyllä! Luit aivan oikein. 
Piti minunkin hieraista kerran, jos toisenkin sen plussan lukiessani. 

Mammavaara! ottaa ja muuttaa lokakuun 20. päivä Kaksplussaan muiden huippumahtavien perheblogien joukkoon!  

En taida sitä itse sisäistää pitkään aikaan, vaikka siihen olen voinut jo 1,5 kuukautta totuttautua. 
Blogin seuraaminen vaatii sulta hieman hienosäätöä, jos olet tähän saakka seuraillut meidän menoa bloggerin kautta. Ohjeita uusien seuraamistapojen tiimoilta tulee vielä lähempänä muuttoa. 


Tätä suurta Plussaa olen siis pitänyt sisälläni! 
Aaaah, nyt se on sanottu ääneen. Olen sen verta ylpeä itsestäni ja blogistani, että taidan taputtaa itseäni olkapäälle. 
Just this once. 

38 kommenttia

  1. Mä ihan jo ajattelin jotain toista plussaa.. :D

    Onnea Kaksplussaan pääsystä! ♡

    VastaaPoista
  2. Vau, ONNEKSI OLKOON! Upeeta, älyttömän hienoa, vitsit jee! Mä melkein tärisen innosta täällä sun puolesta, sun blogi on aivan upea lisä kaksplussalaisten sekaan! JES!

    VastaaPoista
  3. Juu ei "niitä" plussia enää ;)

    Kiitos!! :)

    VastaaPoista
  4. Tää on kyllä sanoinkuvailemattoman hienoa - ainakin musta!! ☺️

    Kiitos!! :)

    VastaaPoista
  5. Hiiii!! Et usko kuinka paljon mä oon tärissy ja hyppiny viime aikoina ;)

    Kiitos!! :)

    VastaaPoista
  6. Onnea Annu <3 T Krista

    VastaaPoista
  7. Onnea <3 ! Olet kyllä paikkasi ansainnut!

    VastaaPoista
  8. Waude! Onnittelut! Muutenkin kiva, että elämään on löytynyt paljon mielekkäitä juttuja lisää :)

    VastaaPoista
  9. Onnea Annukka! Ihanaa kun unelmat toteutuvat, yksi kerrallaan! Minä niin muistan kun sinulle vaippoja vaihdoin... <3 terkuin Tätisi Pia

    VastaaPoista
  10. Nyt ehdin; ONNEAAAAA! Hieno juttu! <3

    VastaaPoista
  11. Kiitos Pia ❤️
    Täällä olis vielä vaippoja, joita vaihtaa, jos joskus iskee haikeus ;)

    VastaaPoista