Onnellinen esikoinen

Pidän aika tiukkaa linjaa siitä, etten kovastikaan kahdesta vanhimmasta tytöstä kirjoittele. Tämä ei suinkaan johdu siitä, ettei he kuuluisivat meidän arkeemme yhtä isona osana kuin Lina ja Elle, vaan iso syy piilee jo siinäkin, että A ja R ovat jo sen verta vanhoja, etten halua heidän kasvojaan blogissa näyttää. Ja kun nykyään blogeja lukee vähän joka toinen ja tämänkin blogin lukijoiden ikähaarukka alkaa jo niistä esiteineistä, niin ruudun toisella puolella saattaakin olla joku, joka tytöt voisi tunnistaa omaksi kaverikseen. 
Kuitenkin molemmat vilahtelevat välillä niin kuvissa kuin teksteissäkin. 

Olen kertonut useampaan otteeseen siitä, että meillä on A:n kanssa ollut omat ongelmamme ja neiti ei ole ollut siitä "helpoimmasta" päästä kasvattaa. Syy ei suinkaan ole siitä, että A olisi häirikkö tai hankala lapsi, hänellä vain on eritystarpeita. Kuten jokainen meistä on erilainen kuin naapurimme, niin on myös A erilainen kuin suurin osa ikätovereistaan. Se ei aina ole huono asia, muttei ihan joka kerta siitä positiivisimmastakaan päästä... 
Aikasemmin olen omistanut A:lle oman postauksen tammikuussa. Sen voit ja kannattaakin käydä lukemassa tämän linkin avulla

Sillä en voisi olla iloisempi, kun voin pitkän syksyn ja tummasävytteisen kevään jälkeen sanoa, että A on onnellisempi tällä hetkellä kuin koskaan. 
Keväällä tein ratkaisun ottaa A pois kokonaan vanhasta kaveripiiristään ja siirtää hänet toiseen kouluun, joka sijaitsee naapurikunnassa. Tämä on ollut paras ratkaisu niin A:lle kuin meidän koko perheelle. Pelkäsin ratkaisuni olevan täysi susi ja luulin jopa joutuvani katumaan sitä. Mutta äidinvaistoja totellen sen tein, enkä ole viimeisen kuukauden aikana katunut kertaakaan. Koulusta kotiin tulee joka päivä iloinen tyttö, joka tekee automaattisesti läksyt, siivoaa sen jälkeen oman huoneensa ja vieläpä kysyy, josko olisi jotain, miten hän voisi auttaa. Siis häh?!?!?! Ne ilmeisesti kuntarajan toisella puolen lisäävät juomaveteen jotain, mitä turkulaisille koululaisille ei anneta... Yhtäkään huonoa koulupäivää ei A:lla ole ollut, eikä läksytkään ole olleet ihan pyllystä vaikka niitä on väkerretty monen monta tuntiakin joinain päivinä. 
Tällä viikolla, kun A sairastui kovaan kuumeeseen hän rukoili, jotta olisi päässyt seuraavana päivänä kouluun - koska siellä on kivaa! ....alan epäilemään, että joku on vaihtanu mun lapsen toiseen....

Mulla itsellä on arvatenkin enemmän kuin huojentunut fiilis. Tuntuu siltä kuin A olisi vihdoin löytänyt itsensä ja löytänyt itselleen tasavertaisia kavereita, joista kukaan ei pompota, kiusaa ja alista. A saa hengittää ja olla stressivapaa. Joskus muutos on hyvästä, kuten tämän kevään ja kesän aikana olen saanut itsekin monta kertaa todeta. Aina iso muutos, kuten tässä tapauksessa koulun ja kaveripiirin vaihto ei ollut turmiollista lapselle. Joskus lapsi itsekin kaipaa muutosta, radikaalia puuttumista negatiiviseen kierteeseen, josta lapsi ei enää itse osaa tulla pois. 
Oon tän kaiken jälkeen entistä varmempi äitinä ja osaan vihdoin hengittää. A:n tilanteen parantuminen on myös yksi iso syy sille, että mä itse uskallan olla poissa kotoa ja uskallan itsekin tehdä asioita, joista olen unelmoinut. Nyt mun ei tarvitse jännittää päiviä kotona. 

Mulla on onnellinen esikoinen!

6 kommenttia

  1. Tätä oli niin ihana lukea ekana aamulla kahvikuppi kädessä. Muistanet varmasti sen sähköpostin jonka aikanaan sulle lähetin, ja teidän tyttö on ollu mulla mielessä tosi usein. Mulla on ihan samat kokemukset koulun vaihdosta, Maxilla menee nykyisin kavereiden ja ilmapiirin suhteen niin hyvin uudessa koulussa, ettei YHTÄÄN kaduta.

    Hyvä me!!

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtava juttu. Tämmöisiä on aina ilo lukea. :)

    VastaaPoista
  3. Tätä kirjottaessa ajattelin sua! Tai ajattelin, että sä ainakin luet tän :D

    Muistelin myös, että siellä oltiin tehty samanmoinen ratkaisu. Iso peukku meille molemmille!! <3

    VastaaPoista
  4. Ihana kuulla että koulun vaihto sujunut hienosti ja mikä tärkeintä sun lapsella on hyvä olla! :) <3

    VastaaPoista