Natsimutsi

Tämä aihe hillui luonnoksissa hetken, kunnes luin Saran postauksen aiheesta ja päätin itsekin jatkaa pohdintojani.  

Minkälainen äiti minä olen? 


Omasta mielestäni olen aika, tai en edes aika, vaan todella tiukka äiti. Oikea natsimutsi. Älkää käsittäkö väärin, täällä ei ruoskat viuhu tai pidetä siivoussulkeisia, mutta meillä on todella tiukat säännöt, joista on pidettävä kiinni. Seuraamuksia tulee, jollei niistä niin tehdä. 
Tietenkin tällä hetkellä säännöt koskevat lähinnä vanhempia tyttöjä, muttei meillä Linakaan saa porsastella ruokapöydässä tai lyödä toisia. Säännöt ovat meillä säädetty jokaiselle oman ikätason mukaisesti ja ymmärryksen mukaan muokattuja. 


Omasta mielestä on tärkeää, että sovituista asioista pidetään kiinni. Minua ei haittaa olla lapsille enemmän äiti kuin kaveri. Äiti minä olenkin. Äiti ei ole aina mukava, äiti ei ole aina in. Mutta meillä äiti on oikeudenmukainen, eikä heitä ketään roviolle ilman käräjiä. So to speak. 
Osaan olla tiukka, eikä minuun tehoa kitinät ja jankuttamiset - päinvastoin. Tytöt tietävät, että jankkaamisella on täysin negatiivinen vaikutus. 


Osaan kyllä olla myös hullutteleva, hassu ja yllätyksellinen. On paljon kivempi tehdä jotain extraa ja hauskaa, kun homma toimii. Jos täällä saisi joka päivä karkkia ja lapset tulisivat kotiin miten sattuu huolimatta kotiintuloajoista, niin ei se ihan menisi yks yhteen.... Ainakaan minun kasvatusperiaatteideni mukaan. 
On paljon kivempi saada yllätyksiä, kun niitä ei odota saavansa.


Mielestäni olen kuitenkin ennen kaikkea äiti, joka rakastaa lapsiaan yli kaiken. Puolustan omiani äitileijonan tavoin, enkä siedä ryppyilyä keneltäkään, jos se kohdistuu lapsiini. 
Lapset voivat luottaa minuun ja tietävät, että äiti on aina tukena. Se on minulle kaikkein tärkeintä. Olla vakaa aikuinen, joka ei petä. 

Minkälaisia vanhempia te olette?

8 kommenttia

  1. mun vielä vähän vaikea sanoa kun elvira on niin pieni, mutta kasvatusajatukset ja tämän hetkinen toiminta vaikuttaa siltä että natsimutsi täälläkin ;) nimenomaan tuo että sovitusta pidetään kiinni on ihan äärettömän tärkeä juttu mulle ! :)

    VastaaPoista
  2. Mä oon samaa miletä, että haluan nimenomaan olla äiti en kaveri. Äidin on tarkoitus tuoda turvaa ja luottoa tietyillä säännöillä, joskus äiti on ikävä, muttei koskaan epäoikeudenmukainen. Lapset tarvitsevat äidin, kaverit ovat sitten erikseen! :)

    VastaaPoista

  3. Itse en halua puolestaan olla natsimutsi mutta kuitenkin haluan pitää kurin yllä.
    kun lapset on jo 16,12,8 ja 3 on kurin oltava jokaisen kohdalla pikkuisen erilainen.
    16v pojalle kun sanoo että tule 19 kotiin, se todella on harvemmin silloin. Tästä en ala rähisemään jos tulee 19.20. Pääasia että poika on koulussa ja harrastuksissa oikeaan aikaan, jos 19 onkin 23 alkaa tämä.äiti mennä puhelinlankoja pitkin.

    Olen äiti joka vahtii lapsen hyvinvointia, kotiintuloajat on tarpeellisia, en harrasta myöskään lahjontaa, meillä ei saa hyvistä numeroista tai kotitöistä rahaa, olen äiti jonka antaa rakkautta, haluan puuhata vanhimman pojankin kanssa vaikka äiti ei ole niin.must nyt :)

    VastaaPoista
  4. Natsimutsi tässä terve! Varsinkin Maxin kanssa on tosi tärkeää että on tiukat, selkeet rajat ja että niistä pidetään kiinni vaikka äiti olisikin sitten tyhmä ihminen. Meidän lapset on myös ne jotka tulee iltaisin ekojen joukossa sisälle pihalta, ja he ovat myös aikaisin nukkumassa, sillä pidän hyvää yöunta todella kovassa arvossa. Läksyt tehdään heti koulun jälkeen ja omat kotityöt tehdään, meillä kun niihin osallistuu kaikki jotka ikänsä puolesta kykenevät. Olen itse saanut suht. samanlaisen kasvatuksen kun olen ollut noiden isompien iässä ja olen siitä äidilleni kiitollinen, uskon omienikin olevan. :)

    VastaaPoista
  5. Ei sitä voi ihan pienelle mitään kauheaa kuria pitääkään :D

    Sitä ikään kuin kasvaa sen lapsen mukana ja muokkautuu siinä samalla sellaiseksi äidiksi, mitä haluaa olla :)

    VastaaPoista
  6. Natsimutsi-käsitteenkin voi ymmärtää niin eri tavoin.

    Mutta jokainen on erilainen ja lapsillekin sopii erilaiset tavat - mikään yksi ja ainoa tapa ei ole se täysin oikea. Ja jos on, niin se ei aina sovi kaikille ;)

    VastaaPoista
  7. Noilla meilläkin mennään!
    Enkä kyllä kadu sitä, että esim. meidän tytöt ovat ekoja pihapiiristä kotona. Enemmän sääliksi käy niitä 3-vuotiaita, jotka viipottelevat yksin pihassa vielä klo 21....

    VastaaPoista