Elle 1,5kk lääkärineuvola



Päästiin vihdoinkin viime viikolla Ellen neuvolakäynnille - edellinen aika piti peruuttaa Turussa riehuneen myrskyn vuoksi. Jouduimme palaamaan takaisin vanhaan neuvolaamme, jossa kävin Linan kanssa muistaakseni aika 4kk neuvolaan saakka. Vanhaan neuvolaan on todella vaikea mennä - periaatteessa se on lähellä, mutta autottomalle ihmiselle todella kaukana. 

Lääkäri tarkisti Ellen, jonka jälkeen otettiin mittoja - ekaa kertaa! Olin todella odotellut pituutta, sillä kaikki 56 vaatteet ovat menneet jo Ellelle pieniksi ja osa 62 vaatteistakin alkaa kiristämään. 

Ellen 7 viikon mitat (suluissa syntymämitat): 

Pituus: 57cm (49cm)
Paino: 5740g (3915g)
Pipo: 38,8cm (35cm)

Eli neiti on ollut todellakin ruoka-aikaan kotona!

Kaikki oli kunnossa. Juttelin Gavisconin antamisesta lääkärin kanssa ja saamme jatkaa lääkkeen antoa aina, kun Elle kipuilee ruokailun jälkeen. 

Saimme myös puhelinnumeron, jonne soittaa ja keskustella neuvolapaikastamme. Eli me saamme hakea neuvolapaikkaa siitä neuvolasta, jonne meidän on helpointa mennä - se neuvola, jossa olemme viimeisen vuoden käyneet. Mutta se pitää hakea itse ja soitella itse asiasta päättävälle henkilölle, joka ei ainakaan tänään useiden yritysten jälkeen vastannut puhelimeen. 
En tiedä koska saan ko. henkilön kiinni ja sitten kun saan, minun pitää varata itselleni jälkitarkastusaikaa ja Ellelle seuraavaa neuvola-aikaa. Jälkitarkastusaikaa minulla on vielä nelisen viikkoa aikaa varata, mutta Ellen seuraavasta neuvola-ajasta ei ole hajuakaan! Jouduimme käymään Linan kanssa niin usein neuvolassa, etten tiedä mikä se normaali tahti on... Mutta haluaisin saada tämän päättävän henkilön pian kiinni, jotta osaisin varata aikoja oikeasta neuvolasta. Alkaa olemaan myös Linan 1,5 -vuotisneuvolan paikka. Vai onko sellaistakaan enää? 

Kaiken kaikkiaan olen iloinen siitä, että Elle kasvaa. Linan kanssa tosiaan jouduimme melkein joka viikko käymään painokontrolleissa muiden kontrollien ohessa, joten on ollut todella helppoa vain olla! Ellen kanssa ei ole alun sinivalohoidon jälkeen ja siitä seuranneiden verikokeiden jälkeen tarvinnut käydä missään ylimääräisessä. Ihanaa! 

Seuraavaa neuvolaa siis odotellessa.. koska ikinä se onkaan. Missä ikinä se onkaan. Kiva aina kuulla, miten lapset kasvavat!

9 kommenttia

  1. Onpa tyttö kasvanut hienosti :) Onpa harvoin neuvolakäyntejä, meillä oli silloin yli vuosi sitten aluksi viikon ja kahden välein ja sitten kuukauden välein. Onkohan niitäkin käyntejä vähennetty sitten ? :D Meillä ainakin on 1,5 vuotis neuvolalääkäri, että luulisin ainakin, että kaikkialla on, en sitten tiedä :)

    VastaaPoista
  2. Elle on niin suloinen! Hyvä, ettei tarvitse stressata painosta :) Mä muistan Samunkin ekat kuukaudet kun koko kesä piti ravata painokontrolleissa ja se oli kyllä ihan syvältä :/

    VastaaPoista
  3. Ihanan kaunis vauva, niin suloinen! Harvoin vieraiden vauvat näyttää omaan silmään näin söpöiltä :D

    VastaaPoista
  4. On! Mulla ei oo enää kyllä hajuakaan, miten siellä neuvolassa kuuluis käydä. Tai kuinka usein. Seuraava meillä on 1,5 viikon päästä.
    Ja Linalla on se 1,5vuoden käynti :)

    VastaaPoista
  5. Niin on ^__^

    Kasvusta stressaaminen on kyllä ihan pyllystä! Onneks teilläkin on ilmeisesti nyt vältytty siltä?

    VastaaPoista