Behind the name

Ajattelin avata hieman tarkoitusta ja ajatusta Ellen nimen takaa.

Itselle on tärkeää, että lapsen nimellä on edes jonkinlainen tarkoitus ja tarina nimen takana. Meidän oli tälläkin kertaa todella vaikeaa päästä yhteisymmärrykseen tytön nimestä ja jouduinkin laittelemaan monta viikkoa ja monta kertaa erilaisia listoja ja ehdotuksia tulevan tytön nimelle. Mitään meidän lapselle sopivaa ei tahtonut oikein löytyä... Nimiongelmista kirjoittelinkin tammikuussa, sen voit lukea tästä.
Sitten saimme kuin saimmekin päätettyä nimen, josta kirjoittelin erikseen täällä. 
Nimi ei kuitenkaan kolahtanut ja mielessä pyöri koko aika yksi nimi, jonka olimme hylänneet jo Linan nimeä miettiessä. 

Elle

Elle on nimi, jonka olisin mielelläni antanut jo Linalle, mutta M tykästyi enemmän Linaan. Itseä nimessä mietitytti sen ehkä kuulostavan liian hassulta sukunimen kanssa, joka myös alkoi E:llä. E-E...
Mutta nimi jäi kummittelemaan omaan mieleen niinkin paljon, että jouduin sitä puolustamaan ja vääntämään M:n kanssa siitä kättä keväällä, jotta sen saisin vauvalle antaa. M lopulta suostui vaihtamaan nimen ja tykästyi itsekin Elleen koko aika enemmän, mitä enemmän minä sitä jankutin.. 
Elle on raskalainen ja englantilainen nimi. Ranskaksi se tarkoittaa häntä (naisesta) ja englannissa Elle tarkoittaa kaunista keijua. 

Alessandra

Alessandra oli varma vauvan toinen nimi ihan alusta saakka. 
Ensin kyselin M:ltä Alexandran perään, mutta se ei häntä miellyttänyt, joten etsin netistä vastaavia nimiä ja törmäsin Alessandraan ja tykästyimme molemmat heti! 
Olisin voinut tämän nimen antaa etunimeksikin, jollei se olisi ollut niin pitkä. Alessa oli ehdolla Ellen etunimeksi, mutta tykkäsimme molemmat enemmän Alessandrasta ja siitä, että se olisi Ellen toinen nimi. 
Alessandra on Alexandran italialainen muunnos ja tarkoittaa ihmiskunnan suojelijaa ja auttajaa. 

Pauliina

Pauliinaan itsellä on viha-rakkaussuhde - se on minun kolmas nimeni. 
Minulla oli alunperin synnytyksen käynnistysaika 16.6., joka on minun Pappani syntymäpäivä. Pappa on minulle yksi niistä harvoista ihmisistä, joita todella kunnioitan ja rakastan, joten olin innoissani ajatuksesta, että oma lapseni syntyisi hänen kanssaan samana päivänä. Ja miten Pauliina liittyy Pappaani? Hän on halunnut antaa minulle nimeksi Pauliina. Joten sanoin käynnistyspäivän kuullessani M:lle, että jos vauva syntyy 16.6. haluan antaa sille toiseksi tai kolmanneksi nimeksi Pauliinan kunnioituksenosoituksena Papalleni. Noooh, Elle myöhästyi pari päivää, mutta Pauliina pysyi. 
Pauliina tarkoittaa pientä. 

Elle Alessandra Pauliina


Meidän pieni auttaja <3

7 kommenttia

  1. Ihana nimi tuli pienelle! <3 Ja ihana tarinakin nimen takana.

    VastaaPoista
  2. Oli kiva lukea tarinat nimien takana. Teidän Elle on kyllä niin suloinen vauva.♥

    VastaaPoista
  3. Oli kiva lukea tarinat nimien takana ja teidän Elle on niin kaunis vauva. ♥

    VastaaPoista
  4. Suloinen pikkutyttö, ja kauniit nimet - ja erityisesti tarinat niiden takana! :)

    VastaaPoista
  5. Kiva, kun tykkäsit! Mäki tykkään kuulla, miten muut päätyvät juuri niihin nimiin tai jos joku tietää oman nimensä tarinan.

    VastaaPoista