Elämässä saa erehtyä

Elämä on jännä asia. Moni luulee, että elämä on jatkuvaa juhlaa ja elämässä ei saa erehtyä tekemään mitään, mikä on "väärin".
Valitettavaa kuitenkin on, ettei kaikkeen pysty itse vaikuttamaan ja elämä tuppaa kulkemaan omia polkujaan, vaikka sitä koittaisi kuinka hallita parhaansa mukaan. Odottamatta tapahtuu niin hyviä asioita kuin huonojakin asioita.

Itsekin aikamoisena kontrollifriikkinä ja narujenpitelijänä joudun välillä toteamaan, ettei kaikkia naruja pysty pitämään samaan aikaan käsissä, varsinkin jos naruja on enemmän kuin sormia. Luovuttaminen on myös sana, joka ei ole oikeastaan koskaan kuulunut mun sanavarastoon, kunnes niitä asioita alkoi tapahtumaan sillä tahdilla, että oli pakko myöntää itselleen, ettei yksi ihminen pysty ihan kaikkeen.
Olen äiti, kokki, siivoaja, psykologi, tarhatäti, hoitsu, pyykkäri ja kaikkea mahdollista, mitä ikinä tarvitaan. Mutta ennen kaikkea olen ihminen ja ihminen se vasta onkin erehtyväinen. 

Täydellisyyteen pyrkiminen on hieno asia, joskin todella uuvuttavaa ja voimia vievää. Joskus on ihan hyvä sallia itselleenkin hetki hengähtää ja tilaisuus antaa olla. Ja kuitenkin pitää hyvksyä se, ettei kaikki voi aina olla täydellistä. Se voi olla sitä hetken, mutta mikään ei kestä ikuisesti. 
Enkä nyt kehoita kaikkia heittämään kirvestä kaivoon joka ikisen asian kanssa, ehei. Vaan joskus on ihan hyvä pysähtyä miettimään, että miten itse tätä elämää katselee - saako niitä virheitä tehdä, saako olla vain ihminen, saako joku toinen tehdä virheitä. 

Omia virheitään ja erehtymisiään voi yrittää korjata, mutta toisten tekemiin virheisiin ei voi vaikuttaa. Se nyt vaan on niin. Mutta mitä tässä elämässä olen hieman jopa oppinut, niin vaikkei niitä toisten tekemiä virheitä välttämättä hyväksy, pysty ymmärtämään, käsitä tai niihin ei voi vaikuttaa, niin ne ovat kuitenkin inhimillisiä. Aivan kuten ne omatkin erheet. 
Vaikeinta ihmisenä ehkä onkin hyväksyä ne asiat, joihin ei voi itse vaikuttaa? 

Itse olen viimeisen kolmen vuoden aikana oppinut ja pyrkinyt antamaan itselle aikaa ja tilaisuuden luovuttaa. Luovuttaa siinä mielessä, ettei ihmisen kannata pyrkiä täydellisyyteen, jos se vie täysin voimat elämästä. Olen joutunut hokemaan itselleni, ettei yksi ihminen kykene kaikkeen. Ja eihän se kykene. Vaikka kuinka haluaisin minäkin olla supermutsi, superihminen, superkaikkea, niin en se minäkään sitä ole... Välillä ehkä, mutten joka päivä. 

Tässä tunteiden vuoristoradassa, joka meikäläisen pääkopassa on myllertänyt pari viimeistä kuukautta on käyty ihan jokainen tunnetila läpi. Olen syyttänyt itseäni paljon, olen syyttänyt muita paljon ja olen turhaan yrittänyt puuttua asioihin, joihin en voi vaikuttaa. Ja lopulta on pitänyt taas kerran kertoa itselleen, että olen itsekin erehtynyt. Siitä en ole vielä täysin varma, että minkä asian suhteen tällä kertaa erehdyin, mutta erehtynyt olen minäkin. Ainakin menneisyydessä, jollen nykyhetkessä.
Mutta onneksi elämässä saa ihan oikeasti erehtyä ja siitä voi päästä yli. Ainakin omassa pääkopassaan. Itselle kannattaa antaa anteeksi, vaikkei muille pystyisikään anteeksi antamaan.

2 kommenttia

  1. Hyvä kirjoitus ja mä olen samaa mieltä :)

    VastaaPoista
  2. Todella asiallista tekstiä. Tässä on ajattelemisen aihetta itse kullekin. :)

    VastaaPoista