Viittä vaille valmis romahtamaan

Kun on jankannut itselleen tarpeeksi monta kertaa, että tulee pärjäämään, kaikki tulee menemään hyvin ja kaikki on ennenkaikkea hienosti. On aika selvää, ettei se pidä paikkaansa. 
Kuten jo aikaisemmin kirjoittelin, en ole päässyt ehkä itse kokemaan niitä tunteita, joita ero on aiheuttanut. Olen padonnut niitä todella kauan ja ollut ihan hiljaa jo kuukauden, jotten vain pahoittaisi kenenkään muun mieltä. Etten vain näyttäisi lapsille, ettei äidillä ole kaikki hyvin. Ettei lasten tarvitse nähdä kuinka äiti romahtaa. Ettei miehen kanssa tule enempää riitaa. 
Samalla myös pitänyt yllä opittua kulissia siitä, että täällä on kaikki täydellisesti. 




Keskiviikkoiltana kuitenkin huomasin pienen häivähdyksen siitä, että munkin on pakko rentoutua. Vaikka olin juuri päässyt tiistaina näkemään kavereita ja tiedossa oli viikonloppuna yön yli kestävä rentoutuminen, aloin hajoilla. 
Lina ei mennyt millään nukkumaan ja minua väsytti aivan järjettömästi. Oli väsyttänyt jo useamman päivän - osittain myös sen takia, että rautatabletit (ja lähes kaikki muutkin vitamiinit) ovat unohtuneet kaapin pohjalle odottamaan ottajaansa. 
Sitten huomasin istuvani sängyllä, Lina sylissä ja itkeväni. Huomasin tuntevani suurta vihaa siitä, että jouduin nukuttamaan Linaa jo toista tuntia yksin. Jouduin olemaan yksin. Jouduin tekemään asiat yksin. Tunsin olevani katkera. Tunsin monenlaisia tunteita, joita en ollut tuntenut pitkään aikaan. Lähinnä juurikin niitä negatiivia tunteita, joille en ollut antanut sijaa omassa pienessä tunteiden solmukasassani. 
En enää kestänyt. Olin viittä vaille valmis romahtamaan täysin. 




Onneksi minulla on kuitenkin ihminen, joka näyttää sittenkin tuntevan minut kuin omat taskunsa. M. Hän nimittäin ilmoitti heti torstaina, että hän on ottanut perjantain vapaaksi ja aikoo tulla hakemaan Linan yökylään jo torstaina työpäivän jälkeen - syynä se, että hän haluaa minun lepäävän. 
Vaikka lähes kaikki negatiiviset tunteet ja romahduksen syynä oleva ero ovat lähtöisin kyseisestä henkilöstä, niin en voi olla ihailematta sitä, että kuinka valmis tuo samainen ihminen on auttamaan minua. Minua, joka olen hänelle vihainen. 




Nyt olen saanut siis olla omien tunteideni kanssa kaksi kokonaista päivää. En muista koska viimeksi olisin ollut ilman Linaa edes kokonaisen vuorokauden.
On omituista, kun ei tarvitse koko aika huolehtia jostakusta. Totta kai isommat tytöt ovat kotona, mutta ulkona oleminen on tällä hetkellä niin paljon mielekkäämpää kuin sisällä, joten eipä lapsia paljoakaan näy... 
On ollut todella omituista olla erossa siitä pienestä tyypistä, jota on ehkä tähän saakka pitänyt turvatyynynä. Turvatyynynä sillä tavalla, että olen piiloutunut Linan taakse. Olen selittänyt kuinka jaksan Linan kanssa. Esittänyt vahvaa Linan takia. Nyt ei kahteen kokonaiseen päivään ole tarvinnut tai saanut tehdä niin... Nyt olen ollut ihan omillani. 




Olen siis ottanut ja vihannut. Olen ottanut ja itkenyt. Olen ottanut ja säälinyt itseäni. Olen ottanut ja nukkunut. Olen ottanut ja tehnyt itselleni herkkuja. Olen ottanut ja tehnyt sitä, mitä sillä hetkellä tekee mieli tehdä. 
Ja tästä eteenpäin lupaan olla turvautumatta siihen, että pitäisi olla jotain, mitä ei välttämättä ihan 24/7 ole - vahva. Sillä saan olla aika-ajoin heikkokin. Se on ihan sallittua, vaikka kuinka olisi vahva ihminen. 

P.s. Ei muuten ärsytä yhtään, että blogger vetää noi kuvat ihan erilaisiksi, mitä ne on mulla kuvakansiossa... Kaikki on siellä samanvärisiä, mutta täällä ne eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. 
Koittakaa kestää. Mäkin koitan.  

31 kommenttia

  1. Rohkea teksti! Tsemppihali täältä ruudun toiselta puolelta. :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä ja voimia! <3 <3 Kaikella on tarkoituksensa!

    VastaaPoista
  3. Täällä kamppaillaan samojen tunteiden kanssa

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä ja jaksamista paljon...

    VastaaPoista
  5. En tiedä mitä kirjoittaa, mutta jotain tekee mieli kommentoida. Siispä annan hymyn :) ja tsemppihalin *rutistus*

    VastaaPoista
  6. Ihana, että annoit itsellesi luvan valuttaa tunteet ulos, että otit aikaa itselle! Vaikka se on energiaa vievää, niin lopulta.. se on puhdistavaa.
    Tällä haluan vain sanoa, että TSEMPPIÄ, olet ajatuksissani! <3

    VastaaPoista
  7. Hurjasti tsemppiä sulle <3 Se on totta. Ei aina tarvitse olla vahva, tekee hyvää saada tuuletettua tunteitaan, edes sen pienen hetken.

    VastaaPoista
  8. Voimia ja halaus täältä. <3
    Ja asia on juurikin noin kuten kirjoitit, aina ei tarvitse olla vahva. Itke kun itkettää, se helpottaa kun antaa tunteiden tulla. <3

    VastaaPoista
  9. Voimia <3 rohkea ja hyvin kirjoitettu teksti.

    VastaaPoista
  10. Voi ei.. Kovasti jaksamista! Ei oo helppoo..

    VastaaPoista
  11. Ja kyllä teki hyvää olla ihan itsekseen!
    Kiitos <3

    VastaaPoista
  12. voi ei mun kommentti ei tullukaan perille :(
    Iso voimahalaus täältä<3 pystyn samaistumaan teksiin tosi paljon. Itseasiassa se jopa avas mun ajatuksia, varsinkin toi "turvatyyny"-kohta. En ollu ikinä edes ajatellu asian olevan noin, mutta sinä sen sanoit ja tunnistin täysin itteni tosta myös :/ Yksinäisyys yksinkertasesti pelottaa mua (juuri se, että lapsi ja mies ei oo mun kanssa), en varmaan osais olla yhtään, koska eihän mulla oo mitään muuta kun ne. Joskus jos joku kysyy et mitä _mulle_ kuuluu (harvoin sit kysytään yksikössä tosin -,-), niin meen ihan vaikeeks, en osaa vastata mitään yksikössä, monikon ensimmäisessä tulee kymmenen minuuttia putkeen tarinaa ...
    Kuitenki pointti oli tulla kertomaan sulle, että sun teksti oli niin hyvä, että se avas munkin ajatuksia :) Tsemppiä sinne <3

    VastaaPoista
  13. Täällä tuli itku! Käyn läpi samaa tilannetta kuin sinäkin, erosta on kohta 2kk. Pääosin olen nyt onnellinen, mutta aivan yhtäkkiä mitään ilmoittamatta pillahdan itkuun.

    Lähetän sinulle ison halauksen ja paljon voimia ♡ Olet vahva (vaikka tosiaa aina ei tarvitsekaan olla) nainen ja sinulla on ihana perhe. Toivon iloa ja onnea sinulle tulevaisuuteen!

    VastaaPoista
  14. Voi kiitos <3

    Sitä tosiaan harvemmin ajattelee enää lasten jälkeen itseään yksilönä ja kuulumisetkin on meidän kuulumisia sen sijaan, että ne olis omia. Siihen syyllistyy itse ja muut - harvoin tosiaan kukaan kysyy, mitä sulle kuuluu.
    Pitäis osata ottaa itsensä irti lapsista ja ajatella enemmän vain omaa napaa :)

    VastaaPoista
  15. Menee aina pitkiä aikoja, kun kaikki on hyvin ja sitten tulee se joku pieni juttu, mikä saa taas muistamaan tilanteen....

    Halauksia sullekin ja jaksamista :)

    VastaaPoista
  16. Jaksamisia ! <3 -miljama

    VastaaPoista
  17. Haluun jättää rohkasevan kommentin, sä selviit tästä! Mä selvisin, itkin ja selvisin, meni muutama kuukaus ja saatiin miehen kanssa käytyä kaikki välillämme läpi, hitaasti palattiin yhteen ja muutettiinkin takaisin yhteen.. Asiat järjestyy! Mä lupaan! Ja vielä iso halaus! Oot vahva nainen! :)

    VastaaPoista
  18. Tämähän on jo aika mones kerta, kun eroatte. Ehkä nyttenkin saatte asiat sovittua. Tai ainakin muistaakseni olen lukenut jo kaksi "me eroamme" -postausta. Ilkeät anonyymit kirjoittivat pian sen jälkeen kun infosit että haluatte vauvan, että onko järkeä jos olette juuri olleet eroamassa. Sinä syökkäsit päälle, mutta ikävä kyllä tais ne anonyymit olla oikeassa... :(

    VastaaPoista
  19. Oho, julkaisin liian aikaisin. Piti jatkaa, että vaikutat kyllä aika selviytyjältä, joten varmasti selviät myös tästä! Tsemppiä ja voimia! Toivottavasti pääsette Linan isän kanssa edes jonkinlaisiin väleihin, jo tytönkin kannalta.

    VastaaPoista
  20. Olet voinut lukea tasan sen yhden kerran, että olemme eroamassa. Joten ei ole millään tavalla "aika mones kerta".

    Ja vauvan "haluaminen" ei tullut sen välirikon jälkeen tai mitenkään uutena asiana viime syksynä. Olen aiheesta kirjoittanut ensimmäisen kerran yli vuosi sitten.
    En kirjoita väleistäni Linan isän kanssa täällä, joten en tee sitä jatkossakaan. Blogi on kuitenkin pintaraapaisu minun elämästäni, joten lukemalla blogia ei voi valitettavasti olla perillä elämästäni.

    Hienosti yritit kirjoittaa ilkeää kommenttia ja saada sen kuulostamaan tsemppaukselta.

    VastaaPoista