Luottamuksellista

Luottamus on yksi tärkeimmistä asioista, joita ihmisellä on. Meidän pitää tämän elämän aikana luottaa todella moneen tahoon ja ihmiseen. 
On niitä ihmisiä, jotka pitävät huolta lapsistamme, isovanhemmistamme, rahoistamme, taloistamme ja omaisuudestamme. On niitä ihmisiä, joihin pitää pystyä luottamaan heti ensi tapaamisella ja sitten niitä, joihin luottamussuhde kasvaa pikku hiljaa. 
Meidän pitää luottaa omiin läheisiimme, lapsiimme, puolisoihimme, vanhempiimme ja siihen, että kaikki menee hyvin. 

Joillain vanhemmilla on varmasti se pelko, ettei päiväkodissa tai lapsen hoitopaikassa osata hoitaa lasta lapsen tarvitsemalla tavalla. Jotkut epäilevät, ettei raha pysy pankissa. Toiset eivät luota siihen, että remontit tulisi tehtyä oikealla tavalla, jollei niitä tee itse. Joku ei kykene edes antaa toisen ihmisen siivota, sillä se ei tulisi tehtyä oikealla tavalla. 
Onko luottamuksessa kyse omista ennakkoluuloista? Omasta näkemyksestä siitä, miten asiat kuuluisi mennä? Siitä hiljaisesta sopimuksesta, miten homma toimii? Ja sitten kun asiat eivät sujukaan niin kuin itse oli ajatellut, ei enää pystykään luottamaan sen hiljaisen sopimuksen rikkoneeseen tahoon? 

Mistä luottamus oikeastaan syntyy? Halusta uskoa hyvään? Halusta uskoa toisen ammattitaitoon? Halusta uskoa toiseen ihmiseen? 
Mistä luottamus rikkoutuu? Oman moraalikäsityksen vastaisesta toiminnasta? Pettymyksestä? 

Itse olen aina elämässä pystynyt luottamaan omaan perheeseeni. Tarkottaen perheellä omia vanhempiani ja sisaruksiani. Vaikkakin suhteet ovat välillä olleet vaikeuksissa ja kaikenlaisia pieniä riitoja on ollut, niin silti olen aina pystynyt luottamaan perheeseeni. 
Luottamus omiin lapsiin on ollut myös aina hyvä. Tosin tämän vuoden puolella esiteini-iän tuomat hankaluudet ovat horjuttaneet luottamussuhdetta ja sitä on oikeasti välillä joutunut tosissaan miettimään, että pystyykö lapseen oikeasti luottamaan. 
Parisuhteissa sen sijaan minua on mielestäni kohdeltu hyvinkin kaltoin ja väärin, joiden seurauksena luottamus miehiin on minulla todella vähäinen. Joka on tietty aina väärin uutta parisuhdetta kohtaan, kun luon ennakko-oletukset tottumuspohjalta. 

Ihmisenä olen muutenkin todella skeptinen. Ystävyyssuhteiden luominen on välillä todella vaikeaa ja epäilen aina kaiken takana olevan jonkun jujun. 
Liikaa pettymyksiä. 
En päästä lähelleni oikeastaan ketään helposti ja onkin jotenkin ironista, että täällä sitä ollaan ja kirjotellaan kaiken kansan nähtäville omia asioita!

Mutta olen viime aikoina ehkä hieman pakotetusti joutunut miettimään mistä luottamus oikeastaan syntyy. Onko se opittua? Se hiljainen sääntö? Omia odotuksia? Mitä on luottamus? 
Mitä luottamuksen rikkomiseen vaaditaan? Miksi se rikkoutuu? Kenen takia? Kenen syy se on, kun ei enää luota? Oma vika vai sen, joka luottamuksen rikkoi? Onko luottamus ollu alunperinkin illuusio, joka odotti rikkoutumista? 

Miksi me luotamme toisiin ihmisiin?

Sen on pakko tulla luonnostaan, sillä loppujen lopuksi toiseen ihmiseen luottamista ei pysty järjellä selittämään. Vai pystyykö?

3 kommenttia

  1. Paljon hyviä kysymyksiä joihin olisi tosiaan hauska tietää vastaus! :D
    Mä lähtökohtaisesti ajattelen, että en luota heti keneenkään. Se vaatii tutustumista, ja oli tilanne mikä tahansa, niin luottamuksen ansaitseminen vie aikaa. Kantapään kautta oppinut! Tuntemattomat ihmiset harvemmin tarjoilee luotettavuutta toisilleen, ellei kyse ole jostain ammattiin liittyvästä.
    Munkin mielestä luottaminen tulee luonnostaan. Ihminen saattaa olla yhdelle luottamuksen arvoinen, ja toiselle taas ei ikipäivänä. Riippuu siis myös siitä, kenelle joku toinen haluaa olla lojaali ja luotettava. Hyviä ajatuksia sulla aiheesta kuitenkin :)

    http://cindderella.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Tavallaan ihmisten välinen sosiaalinen ympäristö perustuu erilaisille luottamussuhteille. Mielenkiintoinen postaus, johon varmasti löytyy monenlaisia näkemyksiä. Itsekkään en lähtökohtaisesti luota keneenkään, oppimisen tulos elämässä.

    VastaaPoista
  3. Tämä ei ole vitsi,vaikka sanonkin,että koira on ainoa luotettava ja uskollinen. Haluan tietenkin luottaa ihmisiin,mutta olen elämäni aikana niin monta kertaa pettynyt läheisiin,ystäviin,tuttuihin,koulukavereihin,työkavereihin,erilaisiin instansseihin,jopa Suomen lakiin,ehkä elämäänkin,että on kyllä tosi vähän mihin luotan:(,mutta ne ovat sitäkin arvokkaampia. Elämää eletään askel kerrallaan. Vaikka tämä oli rankkaa tekstiä ja totta,niin on elämässä iloisia ja hyviäkin asioita:) Anne

    VastaaPoista