Kurkistus vauvan vaatekaappiin

Ellun vaatteista on ollut jo pariin otteeseen puhetta, mutta tällä kertaa ajattelin kurkistaa niihin vaatteisiin, joita meillä on valmiina vaatekaapissa. Tai oikeammin lipastossa, jossa Ellun vaatteet ym. tavarat tulevat olemaan. 
Vaatteet pesin muuton jälkeen ja järjestelin ne lipastoon. Voi kuinka ihanaa olikaan laitella ihan pikkiriikkisiä vaatteita kuivumaan ja asetella niitä sitten kuivana lipaston laatikoihin... Haikeus iski. Varsinainen haikeus iski viikonloppuna, kun kävin vielä ostamassa Ellulle kotiintulohousut ja ne sattuivat kuivumaan Linan housujen kanssa pyykkinarulla vierekkäin. Kokovertailusta laitoin kuvan Facebookkiin.

Mutta itse asiaan. Ellulla on siis oma vaatelipasto meidän makuuhuoneessa. Lipastossa olevat vaatteet ovat kaikki 50-56cm vaatteita. Isommat ovat odottamassa vuoroaan pahvilaatikossa meidän vaatehuoneessa.




Koon 50 vaatteita meillä on vain muutamat. 4 bodya ja kahdet housut. Tämä siksi, että niiden käyttöikä on aika lyhyt ja tähän mennessä kaikki lapsukaiset ovat olleet vähintään sen 51cm ja yli 4kg, joten en odota Ellunkaan olevan mikään pikkuneiti...
Sukkiksia on kahdet, toiset Linan äitiyspakkauksesta, toiset koon 50-56cm. Tumppuja muutamat ja pipoja neljä kappaletta. Tosin en tiedä tuleeko pipoja käytettyä kesävauvalla? 
Miten teillä kesävauvoilla on käytetty pipoja?





Koon 56 pöksyjä meillä sitten onkin näköjään enemmän kuin laki sallii... Tai sukkia sitäkin enemmän. 
Mutta toisaalta ainakin Linalla tuli vaihdeltua pulauttelun vuoksi niin paljon vaatetta pisin päivää, ettei se haitannut, jos vaatekaapissa oli muutamat ylimääräiset housut ja bodyt. 
Mun ehdottomat lempparit on vieläkin noi roosanväriset Newbien haaremihousut. En tiedä voinko luopua niistä koskaan... Love them!






Sitten, kun puhuttiin siitä, että housuja on paljon.....
Nooooh, bodeja on jostain kumman syystä kertynyt sitäkin enemmän. Pitkähihaisia 56cm bodeja meillä on 12kpl ja t-paitabodeja 5kpl. Ehkä Ellu pärjää? 
Tosin puolustuksekseni sanon, etten ole itse ostanut kaikkia! Linan vanhojen lisäksi ostettuja ovat vain t-paidat ja 3 pitkähihaista. Kaksi bodya Ellu on jo saanut lahjaksi. 





Yöpukuja meillä on niin 50cm kuin 56cm aika paljon. Kahdet "kesäyöppäritkin" löytyy. Linalla käytin usein kesällä pelkkää bodya yöllä, jos oli oikein kuuma. Mutta nuo tuli ostettua alkuraskaudessa alennusmyynneistä, kuten värikin ehkä kertoo... 
Luulisi neidin pärjäävän näillä kesäyöt.




Koon 56cm kokoasuja meillä on kaksi. Molemmat Linan vanhoja. Luulempa, että ne jäävät todella vähäiselle käytölle tänäkesänä, sillä on luvattu aikamoista hellekesää.. Joka ilmeisesti tarkoittaa Suomen mittakaavassa sadetta ja +18? ;) 
Kesäasuja tähän mennessä on kertynyt kaappiin vain Lindexin kesähaalarin verran ja Nununu:n ihanan shortsiasun verran. Linalla on samanlainen ihanuus omassa kaapissaan odottelemassa helteitä. Koko tässä pienemmässä versiossa on 0-6kk, joten en oikein osaa sanoa, koska Ellu sen voi ekaa kertaa päällensä laittaa.



Meillä on vauvalle tasan yksi neuletakki kesäksi. Mutta tuskin toista tarviikaan? 
Mekkoja meillä on kolme, kaikki saatuja. En ole itse mikään kovin mekkointoilija, varsinkaan alle 2-vuotiaalle koen mekkojen ostelun hieman turhana.. Vastasyntynyt kun vaan makoilee ja jos vauvan ottaa syliin, niin mekko nousee korviin. Linan ikäinen taas vielä välillä käyttelee nelivetoa kulkuvälineenään, eli konttaa, joten mekko on tiellä. 
Mutta jokainen tyylillään. Eipä mun omasta vaatekaapistakaan löydy kovin montaa mekkoa, joten ehkä en ole mekkotyyppiä itse ja näin jätän vauvallekin mekot ostamatta? 
Tosin ristiäisiin pitää ostaa Ellullekin oma mekko. Ne kun olen jokaiselta lapselta säästänyt sitten lasta itseään varten muistoksi. 

Tälläsiä meiltä löytyy! Ajattelin seuraavalla kerralla kuvailla Linan vaatekaapin sisältöä. Sen kuvaaminen on tosin aika haasteellista, kun osa on aina pesussa, mutta koitan joku päivä perehtyä siihenkin. 

Löytyykö teidän vauvojen vaatekaapeista samoja vaatteita?

4 kommenttia

  1. Aikalailla samanlaista meillä, kovasti kokohajontaa meidän tulevan esikon kaapissa. Kyllä aion myssyä pitää kesälläkin päässä ettei korviin ota tuuli, itse olen korvatulehduskierteen läpi käynyt lapsi ja nykyäänkin vielä niistä kärsin vaikka nielurisat on leikattu :)

    VastaaPoista
  2. Mistä olet löytänyt mustan Name Itin 'Born in 2014'-bodyn? Mellä on kaikilla vastaavat, mutta nyt jouduin ostamaan valkoisen missä on pisaroiden kuvia, muuta ei ollut Name itin liikkeessä tarjolla. :/ Ihan epistä, ja nyt on jo myöhäistä, kun se on ensibody joka menee jemmaan. Ollaan käytetty hattuja myös kesällä auringon suojaksi. Itse en ole ostanut 62 senttisiä pienempiä vaatteita, kun nekin on pieniä parissa kuukaudessa ja ei haittaa vaikka hetken olis isoja, kun ei vauvat kuitenkaan liikukaan.

    VastaaPoista
  3. Meillä on muut koot vaatehuoneessa odottelemassa käyttöikäänsä. Säästin Linalta paljon vaatteita, joten niitä on reilusti tallessa :) Uusia olen ostanut vain 62cm alaspäin, eikä niitäkään ole paljoa tarvinnut ostella.

    Totta, pitää ottaa korvat huomioon!

    VastaaPoista
  4. Ostin bodyn Name It:n liikkeestä (Turun Skanssista) joskus tammikuussa. Silloin ei ollut mitään muita kuin tuo musta ja sitten sellainen kukallinen. Ja koska Linalla on kukallinen, halusin ostaa vauvalle erilaisen.

    Totta sekin, että alle 62 vaatteet menee tosi äkkiä pieneksi. Meillä on onneksi ollut niitä paljon valmiina ja saatuna, joten ei ole montaa tarvinnut ostaa itse :)

    VastaaPoista