Kiukun vastaanottaja

Me ollaan elelty tyttöjen kesken nyt viitisen päivää ja meininki ei todellakaan muistuta Pikku Naisia -elokuvaa. 


Isommat tytöt nyt eivät oikein osaa ottaa tätä eroa ja pelkkää äidin seuraa oikein millään tapaa. Ehkä pientä tsemppausta käytöksessä ja kotitöiden tekemisessä on ilmaantunut. Mutta yritän olla kuormittamatta ketään liikaa millään hommalla. Roskien vienti ja postin haku me jaettiin lasten kesken. Ne kun meillä viedään ja haetaan hieman kauemmas, niin mun ei tarvitse aina lähteä Linan kanssa hyppimään ulos. 
Toki isommatkin ovat innoissaan, kun M tulee käymään. Tänään minä saan viettää pitkästä aikaa ihan sitä omaa aikaa ja M tulee Linan (ja isompien tyttöjen) seuraksi tänne kotiin, kun itse hilppasen kaupungille. R odotteli jo aamulla iltapäivää tulevaksi..


Lina taasen osaa näyttää ne tunteet, joiden näyttämistä itse pidättelen. Itkuporkuraivareita, kiukuttelua, mököttämistä, irvistelyä (kyllä, munkin tekis välillä mieli!), riuhtomista ja syömättömyyttä. 
Lina on tottunut olemaan äidin kanssa päivät, eikä se ole koskaan ollut mikään uus juttu. Mutta nyt, kun M käy vain katsomassa ja viettää aikaa Linan kanssa vain 30min - 2h päivässä, niin Lina on alkanut kiukuttelemaan M:n lähdön jälkeen. 
Hienoa ja mahtavaa kuitenkin on, että M käy Linaa katsomassa edes ne pienetkin hetket lähes päivittäin. Ne on Linalle erityisen tärkeitä. Ja mulle - pääsen suihkuun! :D
Mutta tosissaan, ei tässä erossa mua ole mikään muu pistänyt itkettämään niin paljon, kun se tieto siitä kuinka hyvä isä M on Linalle ja kuinka paljon Linalla on isäänsä ikävä. 


Tähän saakka olen siis toiminut viitisen päivää kiukun vastaanottajana. Itse en ole juurikaan päässyt mitään tunteita näyttämään ja tuntuu, että ne patoutuu sisälle. Lasten kanssa kun ei ihan voi vetää sitä linjaa, että makaisi sängyssä nessujen kanssa koko päivän ja kieltäytyisi tekemästä ruokaa. 
Vaikkei itselle maistu mikään tai itseä ei tänään niin paljoa mikään huvittaisi - lapsia huvittaa. Olenkin tehnyt, tehnyt, tehnyt ja tehnyt ihan koko aika - jotain. Siivonnut, pessyt pyykkiä, tehnyt ruokaa, käynyt kaupassa, käynyt ostoksilla, järjestellyt tavaroita... Kun homma pyörii, niin ei ehdi ajattelemaan. 


Uskonkin, että sitten kun -joskus- olen kotona aivan yksin. Aion kiukutella rauhassa. Aion jäädä sänkyyn makaamaan ja huutamaan yksinäni kuinka epäreilu maailma on. Aion olla syömättä, jos ei ole nälkä ja katsella leffoja yksin koko päivän. 
Siihen saakka pitää ymmärtää pientä lasta, joka ei ole tottunut tähän tilanteeseen. Siihen saakka pitää jaksaa tehdä ja olla aidosti läsnä. Eikä se onneksi ole vielä tähän mennessä tuntunut vaikealta. 
On hyvä tuntea, että jaksaa. 

4 kommenttia

  1. Voisitko saada esim. kavereilta tai isovanhemmilta lastenhoitoon apua, jotta pääsisit ottamaan sitä omaakin aikaa välillä? Aikaa, jolloin purkaa niitä tunteita... xx

    VastaaPoista
  2. Tänään juuri pääsin pariksi tunniksi kaupungille kavereiden kanssa kahville ilman lapsia :)
    Viikonloppuna M ottaa Linan yökylään, joten saan yhden "yövapaan"kin.

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla, luinkin jo tuon postauksen kavereiden näkemisestä! Se on tärkeää, itse olen huomannut kuinka paljon se antaa energiaa.. Joskus pelkästään pieni kahvikupponen ja vaikka lapset olisivatkin mukana! Niin silti. :)
    Muista ottaa sitten esim. siitä yövapaasta siivu ihan itselle, jolloin pääset purkamaan paineita! :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä!
    Pelkästään jo se, että pääsee ovesta ulos piristää kummasti :)

    VastaaPoista