6. Äitiysneuvolakäynti

Tänään taas klenkkasin oman neuvolani mäkeä ylös. Päätin ennen lähtöä kysäistä, josko kotona ollut A olisi halunnut lähteä mukaan ja ihme ja kumma - neiti lähti mukaani. 
Isimies tuli kotiin 5min ennen kuin minun piti lähteä, joten ovella vaihdettiin vain bussikortin omistajaa ja isukki jäi Linan kanssa tällä kertaa kotiin ja minä lähdin A seuranani neuvolaan. 

Eipä neuvolassa mitään sen kummempia. Itseä ei vaivaa tällä hetkellä mikään muu kuin selkä. Supistuksetkin ovat olleet viikonloppuna hieman vaisumpia ja turvotukset hillitympiä. 
Kävelyä tukemaan sain hakea apuvälinevarastolta itselleni kävelykepit. Näytän toooodella tyhmältä niiden kanssa :D En osaa sitten yhtään kävellä keppien kanssa. Onneksi sisällä voin käyttää vain yhtä keppiä, jos tarvitsen sisällä keppiä ollenkaan. Välillä kipu on jotain niin jäätävää, ettei meinaa päästä edes vessaan ja välillä se on siedettävämpää. Toki mitä enemmän olen liikenteessä, sitä enemmän selkäkin sattuu. Ja selkä tosiaan on kivuliaimmillaan, kun astun oikealla jalalla. 

Muuten tutut ja samat höpötykset terkkarin kanssa. Raskausviikkoja on tänään täynnä 33+2.

Tässä tämän päivän mittauksia:

Paino: +9,4kg (+ 8,4kg)
RR: 138/78 (128/77) 
Sydänäänet: 150-165 (130-135)  
Kohdunpohjan korkeus: 30 (28)  
Pissa: puhdas (puhdas)
Liikkeet: ++ (++)
Vauvan asento: PT


Seuraava neuvolakäynti mulla on lääkäri ja synnytystapa-arvio. Hui! 
Sitä ennen neiti sais mun puolesta kääntyä oikein päin, jottei tarvita leikkelemään yhtään mitään... 

2 kommenttia

  1. Toivotaan että pikkuinen tajuaa kääntyä vielä oiken päin. :)

    VastaaPoista
  2. No toivotaan todella!
    Katselin Linan neuvolakorttia ja neitikin oli ollut vielä 33+0 ultrassa perätilassa, mutta 35+0 jo kääntynyt toistepäin, joten toivoa on! ;)
    Tämä tyyppi vaan vaikuttaa laiskemmalta, eikä ollenkaan niin "tehdään päivittäin kuperkeikkoja" tyypiltä kuin Lina...

    VastaaPoista