Mikä on sinun lukusi?

Lapsiluku on ollut vähän tapetilla erilaisissa perhemedioissa viime aikoina ja kun Äiti ja melukylän lapset -blogin Terhi kirjoitteli Iso Suuri Perhe otsikolla varustetun kirjoituksen, aloin itsekin enemmän miettimään omaa perhekokoa ja sitä, miten siihen ovat ulkopuoliset suhtautuneet. 


Olen itse aina halunnut lapsia, niin kauan kuin muistan. Ihan pienestä tytöstä saakka olen tiennyt, että isona musta tulee äiti. Tunne äitiydestä vahvistui ja halu tulla äidiksi oli jo teininä aika kova, eikä siis ollut mikään yllätys, että minusta tuli äiti jo 18-vuotiaana. Tai taisi se kaikille muille olla aikamoinen shokki, mutta kuitenkin vastoin muiden luuloja, uutinen ei ollut itselle tai lapsen isälle mikään yllätys, eikä lapsi suinkaan ollut vahinko. 
Näissä asioissa kun ei oikein ketään 17-vuotiasta oteta tosissaan, jos hän ilmoittaa haluavansa lapsia.... Joten itsekin pidin suuni ihan supussa, muutamalle kaverille taisin asiasta mainita ja sain osakseni kauhistelua ja ihmettelyä. Tai sitten kaverit olivat jo tottuneet siihen, etten kulje niitä normaaleja polkuja pitkin. 
20-vuotiaana olinkin jo kahden lapsen äiti ja se tuntui minusta enemmänkin kuin luontevalta ominaisuudelta juurikin minulle. 


Kun 22-vuotiaana erosin lasten isästä, minulle oli täysin selvää, ettei lapsiluku jää suinkaan siihen kahteen, vaan tulen tulevaisuudessa ehdottomasti saamaan lisää lapsia. 
Muut ympärilläni olivat sitä mieltä, että kaksi lasta olisi täydellinen summa, enkä minä tulisi enää kaipaamaan lisää lapsia elämääni. Näin oli hyvä - muiden mielestä. 
Aikaa kului, eikä sitä ihmistä, jonka kanssa lapsia olisi halunnut, tullut vastaan. Hyvin pitkälle minusta riippuvista syistä en edes katsellut miehiä "sillä silmällä". 


Varmaan jokaisella on jossain vaiheessa elämää ollut suunnitelmia ja jonkinlainen takaraja niiden suunnitelmien toteuttamiselle, niin myös minulla. Olen aina ollut vahvasti sitä mieltä, etten tule hankkimaan lapsia enää 30 ikävuoden täytyttyä. Ja jossain vaiheessa tämän takarajan hiipivästi lähestyessä olin jopa ihan varma, etten sitä miestä koskaan tule siihen rinnalle kaipaamaan, joten olin jossain vaiheessa valmistautunut siihenkin mahdollisuuteen, että hankkisin sen kolmannen lapsen yksin. 
Se vasta olisikin varmaan ollut lähipiirille shokki, mutta minut tuntien - en tee niitä asioita ihan perinteisen kaavan mukaan. 
Joten onni onnettomuudessa ja äiti säästyi sydänkohtaukselta (melkein) ja elämääni tupsahti nykyinen mieheni. 
Ja äiti sai sen puolittaisen sydänkohtauksen vasta sitten, kun ilmoitin, että meillä yritetään neljättä.....


Mieheni kanssa meillä oli alusta saakka yhteinen käsitys siitä, että lapsia tullaan yrittämään. Molemmat meistä halusi lapsia ja kun se ensimmäisen kerran tuli kunnolla puheeksi, päätettiinkin siltä istumalta jättää se ehkäisy pois. 
Kun odotimme Linaa, meille oli täysin selvää, ettei Lina jäisi perheen pienimmäksi, vaan meille tulisi vielä ehdottomasti pienellä ikäerolla varustettu nro. nelonen. Asiasta tehtiin se viimeinen päätös synnytyssalissa.


Linaa odotteassa onnitteluja sateli, kaikkia kiinnosti ja odotus sai aikaan positiivisia tunnelmia lähipiirissä. 
Kun taas ilmoitimme, että meille tulee neljäs lapsi, kiinnostus vaihtui kauhisteluun ja niihin puheisiin, että kyseessä on varmasti vahinko. Noin 70% jopa uskalsi asiasta suoraan kysyä - oliko raskaus vahinko? Loput jäivät varmasti asiaa pohtimaan ja päättivät, että kyseessä on pakko olla vahinkoraskaus. Aika harva onnitteli suoriltakäsin. 
Meidän puolesta ei enää yhtäkkiä oltukaan onnellisia... Saimme selitellä ja kertoa taustoja siitä, miksi olimme tälläiseen ratkaisuun päätyneet ja alkoi jo tuntua siltä, että raskautta ja siihen oikeutta piti todistella.
Ja sitten sain kuulla niitä "sulla tulee olemaan niin rankaa", "miten sä koskaan jaksat" ja "siitä tulee tosi vaikeaa" -lauseita. Niin, emmehän me miehen kanssa ajatelleet asiaa yhtään sen pidemmälle? 
Ja myönnän ihan itsekin, että odotan sitä, että siitä tulee rankkaa - helppoa se tuskin on kenellekään ollut pyörittää arkea kahden vaippapöksyn kanssa. En aio valittaa, mutta saan kai silti sanoa ihan suoraan, jos joskus ketuttaa? ..onneksi on äiti, joka sanoo "itsepähän olet itsesi tilanteeseen laittanut", helpottaa aina ;)


Oli aika stressaavaa olla itse todella onnellinen siitä, että olimme saaneet niinkin vähällä yrittämisellä ja nopealla aikataululla kuulla, että meille tulee neljäs lapsi ja sitten lasta piti jotenkin todistella ja selitellä muille. Eihän se kenellekään muulle edes kuulu ja ole kenenkään muun asia. 
Olisiko se ollut muille jotenkin helpompaa hyväksyä, että neljäs olisikin ollut vahinko? Onko niin epätavallista nykypäivänä, että lapsia on enemmän kuin se kaksi? 


Nykyään ihannelapsiluku vaihtelee paljon - usealle riittää vain yksi, toisilla on se perinteinen kaksi, trendinä taitaa jo olla kolme lasta, mutta sitten ne 4+ perheet..... Kun lapsia on neljä tai enemmän, niin vanhempien tietämys ehkäisystä taitaa olla retuperällä? Lapset eivät missään nimessä voi olla haluttuja saati suunniteltuja!
Onko niin absurdia ajatella, että jotkut ihmiset voivat ihan aikuisten oikeasti haluta niitä lapsia enemmän kuin kaksi tai kolme?


Joillekin riittää se yksi tai kaksi - meille on aina ollut selvää, että lapsia tulee olemaan monta. Itse en näe itseäni yhden lapsen äitinä, se kuulostaa minun korvaani absurdilta. Joillekin se on taas ehdottomasti se oma lapsiluku. 

Mikä on sinun lapsilukusi? 


P.s. Ei meillä ole vieläkään lyöty lapsilukua lukkoon, joten kannattaa alkaa kauhistelemaan jo etukäteen, jos meiltä vaikka joskus kuuluisikin vauvauutisia ;)

33 kommenttia

  1. Hyvä teksti ! :) mä taidan olla hyvin samanlainen kuin säki. Mäkin oon aina ollut äitimäinen ja haaveillut lapsista jo teini-iässä. Todellakin haluan vielä lisää lapsia enkä vain jäädä kahden äidiksi. Oon nyt 21v ja kahden lapsen äiti; meillekin tuli pienellä ikäerolla toinen ja samat jutut mekin saatiin kuulla. Ei voi olla suunniteltu tai haluttu kun niin pieni ikäero. Meille tulee tosi rankkaa. Ja ekan kohdalla hukattiin onnitteluihin jne., mutta toista odottaessa...... :D

    VastaaPoista
  2. Olipa tuttua tekstiä!
    Kyllä tuli onnitteluja esikoisen ja toisen kohdalla (sitä toista ihmiset oli jo odottaneetkin?), kolmas oli kauhistuneita kasvoja tuova...eihän nyt kolmatta lasta voi haluta, vahinko se oli ja niin vaan möläytteli vaikka ja mitä.
    Nyt on 4. raskaus meneillään ja kuopus tulee olemaan 1v.10kk kun saadaan lisäystä...meitä on kyllä onniteltu tällä kertaa koska meille tulee kaksoset :)
    Vähän ristiriitasia tunteita tuo onnittelujen määrä koska, mietin kyllä että, oliskohan ihmiset olleet yhtä iloisia meidän puolesta jos oliskin tulossa vaan 1????!
    Edelleen minulla on vahva tunne että lapsiluku tulee olla täynnä kunnes täytän 30 ja nyt olen 27 joten, eiköhän viis riitä....ikäerot on meillä esikon ja tokan välillä 1,5v...tokan ja kolmannen välillä 1v7kk , eli vanhin täyttää kesäkuussa 5 ja kaksosten La on 13.7

    Kaikilla on se oma lukunsa ja kaikki raskaudet ja lapset ovat ihania <3

    VastaaPoista
  3. Kolme niitä löytyy - tosin kohta enää kaks alaikäistä mutta ne onkin sitä sitte piiiiitkään vielä ;)

    VastaaPoista
  4. Mä en oikeen koskaan haaveillut lapsista nuorena, kunnes tulin yllättäen raskaaksi 18-vuotiaana :D Eli nyt täytyy takoa kaikki putkeen :D

    Mulla 5 on sellainen maksimi eli 2 saisi vielä meidän uusioperheeseen putkahtaa.. Tosin mies on sitä mieltä että 2+2 on hyvä :D

    VastaaPoista
  5. Oma lapsilukuni (ainakin tällä hetkellä) näyttää olevan YKSI. Rakastan lapsia, teen lasten parissa töitäkin, mutta silti yksi riittää - monestakin eri syystä. Minusta on aivan todella ärsyttävää, että kun kerron poikani jäävän todennäköisesti ainoaksi lapseksemme, niin alkavat nämä "voi kuule kyllä se mieli vielä muuttuu" ja "älähän vielä sano, parin vuoden päästä voi ajatus olla jo toinen!". Toinen ääripää on sitten tämä "lapsella kuuluu olla sisaruksia, sillä perheen ainoasta lapsesta tulee väkisinkin pilalle lellittyjä kusipäitä" ja "lapsella on oikeus sisarukseen!". Itse tunnen monta tyyppiä, jotka ovat perheensä ainokaisia, eikä heistä yksikään ole leuhka tai piloille hemmoteltu. Voihan toki olla, että parin vuoden päästä haluan toisen lapsen, mutta se on sen ajan asia - tällä hetkellä Vilppu on ensimmäinen ja viimenen lapsi, joka tähän talouteen syntyy. Miksei minulla ole siihen oikeutta?

    Minua ärsyttää aivan suunnattomasti se, että tahallisesti lapsettomia pariskuntia syrjitään ja kauhistellaan. Sitä, ettei halua omia lapsia ollenkaan, pyritään selittämään jollain lapsuuden traumalla tai empatiakyvyn puutteesta. Kun ei halua, niin ei vaan halua - joillekin riittää aivan täydellisen hyvin mm. sukulaisten lapset! Ei siihen mitään traumoja tarvita...

    VastaaPoista
  6. Ihanasti kirjoitat. Paljon itseäni tunnistin tekstistä, ja minulta kun joskus kysyttiin pienenä, että mikä minusta tulee isona, niin ensimmäinen taisi olla aina Äiti. <3

    Olenkin pitänyt itsestään selvyytenä,että minusta tulee äiti joskus. Jos luoja sen meille suo. Olisin tullut äidiksi jo aiemminkin jos ei noita keskenmenoja olisi tullut. Mulla on kanssa ollut selkeetä aina,se että tahtoisin neljä lasta. Nyt jo puhutaan kolmannesta,vaikka toinen ei ole edes syntynyt. Tosin kolmannen aika tuskin on ihan heti, mutta ajattelen samalla tavalla,että iltatähteni saa tulla sitten kun olen reilu kolmekymmentä. Epäselvää on se vielä monesko tämä iltatähti on.. :D

    Lapsi on niin ihana ja korvaamaton lahja, etten ole koskaan ymmärtänyt heitä,jotka ei lapsia halua. Mutta kukin tyylillään. Mä haluan että mun talosta löytyy elämää ja vilskettä vielä vuosiakin eteenpäin, ihan niinkuin meidän kotona on aina ollut. Toivottavasti vaan saamme vielä joskus sen kolmannen ja neljännen.

    Miksi ei enemmänkin? ;)

    VastaaPoista
  7. Kiitos :)
    On kyllä valitettavaa, kun ihmiset ajattelevat, että vain sitä esikoista voi juhlia kunnolla.. Miten se toinen, kolmas tai neljäs lapsi on niin vähäpätöisempi muiden mielestä? :/

    VastaaPoista
  8. Ihana kirjoitus <3

    Mä olen kans aina halunnut lapsen / lapsia, mutta koskaan en ole osannut sanoa tarkkaa määrää. Olen niin onnellinen, että olemme saaneet yhden ja tulevaisuus näyttää jääkö meidän lapsiluku tähän, vai halutaanko enemmän.. :)

    Mun mielestä mitään "oikeaa" perhekokoa ei ole, joten itse en ainakaan pidä yksilapsista perhettä sen "oudompana" kuin 5 lapsista perhettä.

    VastaaPoista
  9. Ihanasti kirjoitettu :)

    VastaaPoista
  10. Niinpä - jokaisella on se oma lukunsa!

    On jotenkin kummaa, miten muut edes pystyvät avoimesti kauhistelemaan jonkun toisen ihmisen elämää.. Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi jokin "vakava" asia, mutta lapsiluku ei kyllä kuulu kenellekään muulle kuin niiden lapsien vanhemmille! :)

    VastaaPoista
  11. Onneksi kotiin jää vielä lellittäviä ;)





    VastaaPoista
  12. :D
    Rautaa pitää takoa, kun se on kuumaa ;)

    VastaaPoista
  13. Ihana teksti ! :) Mä oon aina kans tienny että mulle tulee enemmän kuin kaksi lasta , johtuen ehkä siitä että itelläni on neljä veljeä :)
    Nyt esikoinen vasta tulossa ja oon miettiny jo että kyllä sille sisarus tulee sit pienellä ikäerolla et on sit toisesta seuraa ;D Saas nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan :) Sais nyt ensiksi tämän yhden ulos!! :d

    VastaaPoista
  14. Se on se toinen ääripää tässä keskustelussa - miksei joku saisi olla lapseton niin halutessaan? Mulla on sellanen tuttu, joka ei koskaan halua lasta olematta silti mitenkään lapsivihaaja tms. Se on hänen oma valintansa, enkä itse ole koskaan sitä edes oikeastaan ihmetellyt - kaikki eivät ole äiti- tai isätyyppiä. Eikä se tarkoita, että he olisivat jollain tapaa huonompia ihmisiä.

    Joillekin käy hyvin se yksi lapsi! Se on myös oma valinta. Ymmärrän hyvin kuinka ärsyttävää on vastailla noihin "kyllä se mieli vielä muuttuu" ja "pitää olla sisaruksia". Nekin on mielipiteitä, jotka voi kylläkin jättää omaan arvoonsa..
    Onneksi jokainen meistä voi vaihtaa sitä omaa mielipidettään! Itse en ole vain koskaan kokenut, että yksi lapsi olisi se mun lapsiluku.. Enkä sitä oikeastaan edes osaa sen paremmin selittää. Ymmärrän hyvin niitä ihmisiä, joiden mielestä yksi on hyvä. Silloin pystyy esim. antamaan kaiken huomion siihen ainokaiseen.

    Kaikilla on tässä asiassa onneksi oikeus siihen omaan valintaan! :)

    VastaaPoista
  15. Kiitos :)

    Neljä on mullekin aina ollut "se numero". Nyt, kun se nelonen on tulossa, niin jotenkin tää nykyinen lapsimäärä ei tunnu mitenkään hurjalta tai liialta. Vaikka ehkä niin joskus ajatteli, että se tulisi olemaan pelkkää menoa ja vilskettä... Tai - en sano mitään ennen kesää :D

    Lapset ovat kyllä sellainen rikkaus, ettei itse osaisi elää ilman! :)
    Ja toisaalta - olenhan koko aikuisikäni ollut äiti, joten en siitä elämästä ilman tiedäkään mitään :D

    VastaaPoista
  16. Kiitos :)

    Olen samaa mieltä, ettei ole mitään yhtä ja oikeaa perhekokoa - se on jokaisen perheen oma asia!
    Nämä ovat niitä asioita, joista ei luulisi kuulevan mitään kritiikkiä keneltäkään ja sitten se kritiikin ja ihmettelyn määrä yllättääkin yhtäkkiä..

    VastaaPoista
  17. Kiitos :)

    :D
    Teillä on vasta homma aluillaan! Kyllä kokemuksesta voi kertoa, että tuollainen alle 3 vuoden ikäero on kyllä ainakin vanhempien tyttöjen kohdalla erinomainen! Tytöistä on todella paljon seuraa toisilleen - niin hyvässä kuin huonossa ;)

    VastaaPoista
  18. Ihana teksti tosiaan! :) Mulle se lapsiluku on tällähetkellä ollu pitkään mielessä, eli joko vain tämä yksi tai sitten jossakin vaiheessa toinen. Tai, voihan se olla että mieli muuttuu ajan myötä ja löydänki itteni jossakin vaiheessa suurperheen äitinä! :D

    VastaaPoista
  19. Kiitos :)

    Niin, sehän tässä onkin parasta, ettei mitään tarvitse lyödä lukkoon ja mieli saa vaihtua! Paitsi, ettei lapsiasioissa tuo palautusoikeus oikein toimi :D

    VastaaPoista
  20. Olen aina ajatellut, että haluaisin lapsia enemmän kuin yhden. Sisarukset ovat rikkaus :) Mieheni taas on ainokainen lapsi, muttei ole kokenut lapsuuttaan yksinäiseksi tai erilaiseksi. Minunkin mielestäni on harmi, että nykyaikaan lasten määrä 4+ on jostain syystä outoa ja erilaista tai vähintäänkin uskontoon liittyvä juttu. Perheen perustaminen on luonnollinen asia ja kukin rakentakoot siitä niin ison kuin haluaa :) Isoveljeni on minua vain vuoden vanhempi ja äitini on kertonut että paljon sai (jo 30 v sitten) kuulla "vahingosta". Vaikka olin kovasti toivottu ja odotettu. Kaikkea hyvää teidän perheen neljännen prinsessan odotukseen!

    VastaaPoista
  21. Minä luulen kanssa, että lapsiluvun siirtyessä kolmesta neljään herättää ihmisissä mietteitä?! Kolme vielä menee just siihen "normikastiin", mutta neljä alkaa enteillä jo suurperhettä. Jos neljännen jälkeen tulisi viides, niin ei varmaan ihmettelijöitä olisi taas niin paljon. Kolmen ja neljän välillä on "isompi" ero, kuin kahden ja kolmen tai neljän ja viiden. Ehkä syitä on myös käytännöllisyydessä, kolme lasta vanhempineen mahtuu vielä normaalikokoiseen autoon, kolmen lapsen kanssa mahtuu helpommin 5h+k asuntoon, joita vielä löytyykin, jos siis haluaa lapsille omat huoneet. Tietenkään lapset eivät tarvitse omia huoneita, että en sitä tarkoita! Meillä Sisu ja Voima jakavat tulevassa kodissa huoneen, kunnes Onni muuttaa kotoa pois ja Onnin tuntien muuttaa ajoissa, joten Sisu ja Voima saavat omat huoneet siinä esiteiniän alettua. Meille tulee siis neljähuonetta ja keittiö sinne uuteen kotiin. Niin ja MEIDÄN LAPSILUKU ON KOLME! No more :D

    VastaaPoista
  22. Inhoan kommenttia vain yhden äiti. Ensin ei ole oikea nainen, kun ei ole äiti ja sitten kohta on vain yhden äiti. Ja sitten kahden jälkeen lapsia onkin jo liikaa. Kaikessa on loppupeleissä jotain pielessä.

    Ihana teksti ja hienoa, että olette saamassa sen neljännen ihmeen :)

    VastaaPoista
  23. Mikään ei ole koskaan hyvin ja riitä ulkopuolisille ;)

    Kiitos kovasti!

    VastaaPoista
  24. Pidän myös itseäni onnekkaana, sillä minulla on kaksi sisarusta, joista varsinkin siskoni kanssa meillä on todella lämpimät ja tiiviit välit! En tiedä, mitä tekisin ilman häntä!
    Mutta samanlaisen suhteen voi myös saada ystävästä, jos onni käy :) Eikä ne kaikki sisaruksetkaan aina ihan miellytä :D

    Kiitos oikein paljon! :)

    VastaaPoista
  25. Kolme taitaa nykypäivänä olla jo ihan normi! Sitä ei enää ihmetellä..
    Ehkä siinä on joku tuollainen käytännönläheisyys ja se, että kolmen lapsen kanssa vielä pääsee ilman "erikoisjärjestelyjä", esim. auto.
    Mä oon jakanu myös huoneen siskoni kanssa ja sain oman huoneen "vasta" 14-vuotiaana, jos oikein muistelen. Kyllähän se välillä kismitti, mutta oli kuitenkin ihan luonnollinen asia... Ei teini-ikäisenä tule enää edes oltua niin paljoa kotona, että alkais se siskon naama kyllästyttämään ;)

    VastaaPoista
  26. Hyvä teksti!

    Se on jännä juttu, miten monelle tuntuu kuuluvan perheen lapsiluku, on se sitten yksi tai vaikka viisi. Olen itse sydänjuuriani myöten kyllästynyt uteluun, että koska teille tulee toinen. Meille ei toista lasta suruksemme voi tulla terveydentilanteeni vuoksi, mutta kuka sitä alkaa sairauttaan jokaiselle selostamaan.

    Se satuttaa useamman lapsen äitiä, kun kysytään oliko lapsi vahinko ja yhden lapsen äitiä satuttaa se, kun patistellaan hankkimaan sisarus lapselle. Luulisi jo, että tänä päivänä ihmiset osaisivat pitää mölyt mahassaan. Mikä siinä vanhemmuudessa tekee sen, että pienten lasten vanhemmille voidaan sanoa miltei mitä tahansa?

    Jokainen on oman onnensa seppä ja elämänsä mestari - annetaan muiden höpinät mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. :) Onnea ihanasta perheestä ja neljännestä tulokkaasta. <3

    VastaaPoista
  27. Kiitos! :)

    Sinä sen sanoit niin hienosti!
    Eihän se kenellekään kuulu, MUTTA ;) Aina on niitä, joille muiden asiat ovat kaikkien asioita. Ja valitettavan suuri osa on niitä, jotka eivät yksinkertaisesti ajattele yhtään ennen kuin sammakko on jo ulkona suusta. Jos sen jälkeenkään...

    VastaaPoista
  28. Hyvä kirjoitus!

    Meillä ei ole lapsilukua, tiedän, että haluan neljä, mutten neljännenkään jälkeen sano; Ei koskaan. Voin nähdä itseni kuudenkin lapsen äitinä, ihan fiiliksen mukaan mennään. Sen verran tiiän että joskus 35+ en varmaan enää lapsia hanki, haluan ehtiä keskittymään muihinkin asioihin elämässä ennenkuin eläkeikä koittaa, ja haluan myös että lapset ehtivät kasvaa kunnolla aikuisiksi ja elää, ennenkuin minusta täytyy alkaa pitämään huolta. :)

    VastaaPoista
  29. Miten mulla on voinu jäädä vastaamatta SUN kommenttiin!?!?!?! SUURI vääryys on tapahtunut!

    Fiiliksen mukaan se pitäisikin mennä. Ainakin mun mielestä. Olis ihan kauheaa ajatella, että pitää olla joku tarkka suunnitelma valmiina ja sen mukaan sitten pitäisi toimia tapahtui, mitä tapahtui. Hyi. :D

    VastaaPoista