Blogiarvonnat - missä menee ahneuden raja?

Blogimaailmaan kuuluu olennaisena osana erilaiset arvonnat. Kaikki eivät suinkaan niitä harrasta, mutta useassa blogissa ne ovat yleisiä. 

Itse pyrin järjestämään arvontoja, kun sellaiseen tulee mahdollisuus - joko omasta tahdosta ja omasta pussista kiittää lukijoita tai jonkun yhteistyökumppanin ehdottamana. Oma halu järjestää arvonta on minun osaltani sitä, että haluan kiittää lukijoitani siitä, että he pysyvät mukanani. En suinkaan järjestä arvontoja sen vuoksi, että itse hyötyisin niistä - en ole koskaan hyötynyt. Yhteistyökumppaneidenkin kanssa tehdyt arvonnat ovat olleet täysin vapaaehtoisia, enkä ole itse niistä hyötynyt millään tavalla - ne olisi voinut jättää järjestämättäkin.

Nykymaailma on kuitenkin jo niin julma, ettei tässäkään asiassa pääse pelkällä lukijoiden yllättämisellä tai palkitsemisella. On tullut bloggaajien tietoon, että näissäkin asioissa meitä yritetään huijata keinolla millä hyvänsä. 
On tehty bloggertunnuksia moneen menoon ja niillä osallistutaan arvontoihin monta kertaa saman ihmisen toimesta. Lisäksi käytetään anonyymimahdollisuutta ja käytetään niissäkin monia eri sähköpostiosotteita. Voittomahdollisuudet siis moninkertaistetaan. 

Tietty voi vain todeta don't hate the player - hate the game. Mutta ainakin itse otan aika henkilökohtaisesti, kun minua yritetään huijata. 
Onneksi meikäläisen piskuinen blogi on niin pieni, että se ei juurikaan näitä huijareita houkuttele, ne ovat enemmän suurempien blogien ongelma. Mutta siltikin niitä eksyy Mammankin luokse, varsinkin nyt Lapsimessuaikaan.

Lapsimessuliput ovatkin olleet kovassa huudossa. Niitä on parit viimeiset viikot arvottu lähes joka toisessa blogissa, itsekin sain tänään arvottua yhden lipun onnelliselle voittajalle. Yhteensä osallistujia minun pika-arvonnassani oli reilu 20, joista jäljelle jäi vain ja ainoastaan 10 arvontakriteerit täyttävää lukijaa. 
Eikö tässä tapauksessa nämä yli 10 ihmistä olleet lukeneet antamiani osallistumisohjeita lainkaan vai yritettiinkö minua viilata linssiin ajattelemalla, etten kuitenkaan tarkista, kuka osallistujista oikeasti blogiani lukee? 
Virheitä sattuu tietty itse kullekin, mutta jotkut yrityksistä olivat aika suorasukaisia ja jopa tyhmiä. Arvontaan tulee myös jatkuvasti lisää osallistumiskommentteja, vaikka se on jo päättynyt ja olen siitäkin kyseiseen postaukseen selvästi ilmoittanut. Missä vika? 

Lapsimessulippuja kaupitellaan myös erilaisissa nettikaupoissa, joissa blogiarvontavoittajat keräävät siis potin itselleen ensin haalimalla väärin perustein itselleen lippuja ja sitten myymällä ne eteenpäin. Reilukerho? 
Samaten olen huomannut näiden huijareiksi osoittautuneiden ihmisten voittavan peräperän jälkeen erilaisia tuotteita eri blogeista. Kyllä se pistää harmittamaan. Ei pelkästään sen takia, että olisi voinut itse haluta voittaa jotain, vaan ihan sen vuoksi, että miten voi olla, että jatkuvasti nämä samat ihmiset voittavat ja vievät meiltä rehellisiltä osallistujilta voittomahdollisuudet pois? 

Uskon kuitenkin hyvään ja ihmisten hyvään tahtoon. Sillä haluanhan itse muille pelkkää hyvää järjestämällä arvontoja.
Minulla on luonnoskansiossa yhden arvonnan alku, muttei minulla ole tällä hetkellä halua lähteä arpomaan ko. tuotetta, sillä tämän hetkinen ihmisten ahneus ja kyynärpäätaktiikan siirtäminen blogimaailmaan sapettaa todella kovaa! 

On ehkä aika tämänkin bloggaajan ottaa ne ruusunpunaiset lasit pois silmiltä ja todeta, ettei tässä maailmassa mikään asia pysy rehellisenä ja pyhänä. Ei edes minun blogini kommenttiboxit.
Tulevien arvontojen kohdalla pitää siis keksiä keino, jolla karsia mahdolliset huijarit, mutta mahdollistaa osallistumismahdollisuudet kuitenkin mahdollisimman monelle rehelliselle osallistujalle - miten se tehdään? Pitääkö sitä vain todeta itsensä riittämättömäksi torjumaan huijatuksi tulemista ja antaa olla? Ei välittää? 

Kuten mainitsin, tämä ei onneksi minun blogini kokoisessa blogissa ole mikään järjetön ongelma. Ongelma se taitaa olla isommille blogeille, joilla ei välttämättä ole aikaa ja resursseja valvoa tilannetta. 
Mutta uskon kuitenkin, että oli blogi sitten iso tai pieni, niin kyllä se huijatuksi tuleminen ärsyttää meitä bloggaajia täysin yhtä paljon! 

Onko se huijaamisesta saatu hyöty kuitenkaan niin iso, että sitä kannattaa ihan kunnolla harrastaa? 
Ihan mielenkiinnolla kysyn, sillä itselleni ei ole tullut mieleenkään elättää itseäni blogiarvonnoilla.... 
Onko huijaaminen vain harrastus vai silkkaa ahneutta? Missä menee se ahneuden raja?  

34 kommenttia

  1. En ole edes miettinyt tätä vaihtoehtoa, ompa erikoista että joku jaksaa nähdä noinkin paljon vaivaa luomalla lisätunnuksia. Harmi juttu kaikinpuolin, arvonnat ovat aina kiva juttu blogeille ja lukijoille. :)

    VastaaPoista
  2. Tää ärsyttää kyllä suunnattomasti muakin!! Mä tykkäisin kans hirveästi järjestää arvontoja lukijoille. Pari oon jo järjestänytkin, molemmat ihan tasan omasta pussista, koska nimenomaan haluan ilahduttaa lukijoita. Ja juuri sen takia sallinut osallistumisen myös anonyymeille, koska niitä mun blogissa on enemmän kuin kirjautuneita!
    Tämmöset vie kyllä fiiliksen järjestää yhtään mitään. Mä en vaan hyväksy sitä, että sitten joku ei-lukija/huijari veisi voiton!!

    VastaaPoista
  3. Olen törmännyt samaan, en sinällään ole mieltäni siitä pahoittanut, lähinnä huvittunut vain. Blogini arvointoihin osallistuu nimimerkkejä jotka kyllä löydän lukijalistasta mutta heistä kulee vain ja ainoastaan silloin kuin on se arvonta. Ei koskaan mitään muuta, ei mihinkään. Paljon myös tulee lisää lukijoita joista osa häipyy heti arvonnan päätyttyä, se joku vasta huvittavaa onkin. En itse liity jonkin blogin lukijaksi vain arvonnan takia ja poista itseäni sieltä heti sen jälkeen.

    Mutta kukin tavallaan, maailmassa on monta asiaa joita en itse kehtaisi tehdä, yksi niistä on tämän lisäksi oikeasti trokaaminen. Nettikirppiksillä näkee melkein joka päivä huudossa juuri kauppoihin tulleita tuotteita jotka on loppuunmyyty, juurikin näiden trokareiden takia. Niitä 10 euron juttuja myydään lähemmäksi 30 eurolla kun se ''on pakko saada''.. Mutta vaikka itse kuinka tykkäisin en periaatteestakaan osta sellaselta joka on varastoon ostanut ennakkosuosikiksi leimatut tuotteet vain voiton toivossa. En mä vaan kehtaisi.. enkä edes viitisisi nähdä sitä vaivaa kantaa kasaa rojua kotiin ja sitten hoitaa vielä duunit niiden myymiseksi. Ei ei ei... Mutta kuten sanoin, kukin tavallaan. Oli kyse sitten arvonnoista tai mistä tahansa, rajansa kaikella..

    VastaaPoista
  4. En ymmärrä, mutta meitä on moneen junaan.
    Ihmiset ostaa varmasti paljon tavaraa ja myy kalliimmalla eteenpäin jne.

    Voihan jos hankalaksi tekee arvonnan niin pyytää, että jokainen osallistuu laittamalla sinulle sähköpostia virallisella nimellä ja osoitteella tms.?

    VastaaPoista
  5. Itse seuraan blogiasi bloglovinin kautta ja postauksestasi tuli mieleen että taidan olla siellä eri nimimerkillä kuin kommentoin arvontaan. Pitääpä tarkistaa tuo ja vaihtaa samaksi, tarkoituksena ei missään nimessä ollut huijata vaan ihan ajattelemattomuutta :) erittäin hyvä että jaksat käydä läpi osallistujat, jos on ilmaista tarjolla, ihmisten ahneudella ei ole rajaa. Niin ja kiitos mukavasta blogista, olen seurannut vasta vähän aikaa mutta tykkään kovasti!

    VastaaPoista
  6. Onpa törkeää, en itsekkään tullut ees tuollaisia keinoja ajatelleeksi. Esim. näihin lapsimessuarvontoihin en oo ollenkaan osallistunut, kun en täältä saakka mitenkään pääsis Helsinkiin... "Fiksu" minä olisi tietenkin osallistunut kaikkiin kaikilla sähköpostiosotteilla, voittanut useammat ja laittanut nettikauppaan myyntiin kovalla hinnalla... Huh huh!

    VastaaPoista
  7. En ymmärrä ihan itsekään...

    Ei sitä kuitenkaan halua tehdä arvontaan osallistumista kenellekään miksikään rakettitieteeksi... Arvonnat ovat kuitenkin aina positiivinen asia lukijoiden kannalta ja jos niitä alkaa monimutkaistamaan, niin ei se taida olla enää kenellekään hauskaa.
    Täytyy fundeerata, miten jatkossa toimia :)

    VastaaPoista
  8. Kuten mainitsinkin, että virheitä sattuu ihan kaikille! Olisin itsekin voinut olla tarkempi osallistumisohjeiden kanssa - ensi kerralla laitan todella tarkat ohjeet.
    Enkä ketään lähtenyt syyttämään (ainakaan omasta mielestäni). Vaan kerroin, että jos huomaat oman kommenttisi poistuneen, niin syy on siinä, etten ole nimimerkkiä löytänyt lukijalistalta.
    Enkä missään nimessä ajatellut, että "kaikki ovat huijareita" vaan halusin ottaa tämän Lapsimessuarvonnan esimerkiksi ja olla tasapuolinen ihan kaikkia osallistujia kohtaan.
    Harmi, etteivät kaikki sitä ihan niin ymmärtäneet. Kyllä ne huijarit näkyivät sieltä viesteistä kilometrin päähän.... Mutta en voinut ottaa myöskään sitä riskiä, että joku kyselee, että miksi luotan toiseen enemmän kuin toiseen, jonka nimeä ei mistään löydy.

    Joskus on otettava esiin näitäkin asioita ja kertoa ihan ääneen, ettei itsekään ole ihan niin naiivi kuin jotkut luulevat. Se voi pahoittaa niiden mielen, joilla ei itsellään ole ihan ne puhtaimmat jauhot pussissa ;) Samalla valitettavasti karsiutuu usein pois myös niitä ihan vilpittömiäkin osallistujia.
    Onneksi arvontoja on aina uusia! En ainakaan millään usko, että jonkun elämä olisi suoranaisesti kaatunut tähän yhteen arvontaan....

    Kiitos sinulle ymmärtämisestäs! :)

    VastaaPoista
  9. Eipä mullekaan tullut mieleen tehdä rahaa lipuilla... Mutta niin niitä vaan kaupitellaan tuolla myyntipalstoilla.
    Noh, jos jonkun elämää piristää "varastettu" kymppi tai kaksi, niin kai se pitää sitten niille ihmisille sallia :D

    VastaaPoista
  10. Ehkä mulla on raskaushormonit kovalla kierroksella, kun vedin herneen nenääni :DD

    Ja mäkin oon sitä tyyppiä, joka myy kirpparilla todella hyvälaatuisia vaatteita ihan pilkkahintaan, niin en kyllä myöskään ymmärrä sitä joidenkin ihmisten rahanahneutta ja halua netota ihan kaikella!
    Jotkut käyttää todella häikälemättömästi hyväkseen muiden hyväuskoisuutta ja tarvetta jollekin asialle. Sad but true.
    Mulla ei valitettavasti oo luonnetta siihen ja sitten tulee paha mieli, kun joillain on....

    VastaaPoista
  11. Tää on valitettavan yleinen ongelma!
    Itellä meni ihan kokonaan eilen maku ja olin jo ihan luovuttamassa koko arvonnan suhteen.

    Mutta leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! ;)

    VastaaPoista
  12. En mäkään ollu oikeastaan edes ajatellu koko asiaa, kunnes se tuli bloggaajien kesken keskusteluaiheeksi jokin aikaa sitten...
    Valitettavasti tuli itse niin kovin vainoharhaiseksi ja epäileväiseksi ihan kaikki kohtaan, että meni maku arvontoihin.

    Tähän asti ne ovat olleet positiivisia asioita ihan tosiaan kummallekin osapuolelle! Toivottavasti se pysyy sellaisena jatkossakin :)

    VastaaPoista
  13. Hei, otit hienosti esille nämä huijausjutut. Itsestä on kiva osallistua arvontoihin,ja olen todella kiitollinen niille,jotka järjestävät. Olen itse myös huomannut yhden,jolla on monta tunnusta ja rekisteröitynyt joka blogiin,eli tulee arpajaisiin kun arpajaisiin monella arvalla. Minuakin oksettaa tollainen. Ja voin ymmärtää,miten bloggaajia harmittaa. Tietty jokainen voi osallistua,vaikka kuuluisi samaan perheeseen,mutta kyllä huijauksen haistaa. Itse olen joskus vahingossa laittanut,vaikka olen tarkemmin luettuani huomannut,että olikin rekisteröityneille tms. Uskon,että suurin osa on rehellisiä,mutta kyllä ikäviä noi huijarit. Ihanaa kevättä sinulle. Anne

    VastaaPoista
  14. Yksi juttu, missä olen huomannut ihmisten tosi paljon huijaavan, on se, jos saa useampia arpoja esim. olemalla lukija, jakamalla arvontaa, tykkäämällä facebookissa tms. Ilmoitetaan olevansa mukana kaikilla mahdollisilla arvoilla, vaikka oikeasti sääntöjen mukaan olisi yksi arpa. Sen takia olen itse aina yhdellä arvalla mukana, vastalauseena näille monen arvan huijareille :)

    VastaaPoista
  15. Kiitos!

    Ymmärrän kyllä, että virheitä sattuu itse kullekin ja joskus tulee luettu säännöt tms. vähän huonosti.
    Mutta kyllä nämä huijarit, joista tosiaan tässä postuksessa puhuin, ovat ihan silmäänpistäviä ja erottuvat joukosta. Itse en vain aina ole edes hokannut niiden olemassaolomahdollisuutta, kun olen arvontoja järjestänyt.
    Harmittaa se, että koittaa tuottaa iloa jollekin ja sitten sen takana onkin joku, joka ei sitä oikeasti ansaitse.

    Aurinkoista kevättä sinnekin!

    VastaaPoista
  16. Juu, se on myös aika iso ongelma!
    Päätinkin pastilliarvonnan jälkeen, etten näitä tuhannen arvan arvontoja itse enää järkkää, kun eivät ne oikein toimi.... :D

    Pitää keksiä joku kultainen keskitie, jotta jokainen pääsisi osallistumaan, mutta silti minimoisin sen "hyötyjien" määrän... :)

    VastaaPoista
  17. Inhottavaa tommonen ja niin epäreilua näitä oikeasti rehellisiä osallistujia kohtaan :/

    VastaaPoista
  18. Arvontoihin osallistuminen on joillekin harrastus. Kun kaikkiin yritysten ja yhteisöjen järjestämiin arvontoihin on jo osallistunut, arvontariippuvainen hakee fiksinsä blogeista.
    Vaikea silti tietää, miten kukakin lippunsa oikeasti käyttää, ellei voittaja sitten satu tekemään kuvareportaasia messuilta.
    Minäkin osallistuin moniin messulippuarvontoihin, sillä kaikistahan ei voi voittaa. Messuilla pyöriminen vain tuntuu mukavammalta, kun sisäänpääsystä ei ole tarvinnut maksaa ;)
    Ikävää, että koet tulleesi hyväksikäytetyksi. Arvonnan järjestäminen vie sinulta ihmisen kalleinta resurssia, aikaa. Tämä jälkipuinti on ryöstänyt aikaasi myös. Toivottavasti et kyynisty, sillä verkossa se tosiaan on helppoa.

    VastaaPoista
  19. Mä oon varmaan ollut liian sinisilmäinen bloggaaja, kun en ole edes ajatellut, että tälläistä on liikenteessä :( Todella kurjaa, enkä voi ymmärtää! :(

    VastaaPoista
  20. Toki ymmärrän sen, että osallistutaan arvontoihin. Osallistun niihin mielelläni itsekin!
    Eihän se ole keneltäkään pois kuinka monen eri blogin arvontaan sitä kukin osallistuu. Ja näissä messulipuissahan kannattaakin kokeilla sitä omaa onneaan montaa eri kautta, jos ei niistä lipuista halua maksaa ;)
    Huijaamiseksi kuitenkin koen sen, että sama ihminen osallistuu yhden ja saman blogin arvontaan moneen otteeseen, monella eri nimellä/käyttäjätunnuksella. Tämä ei mielestäni (eikä monen muunkaan mielestä) ole enää reilun pelin kriteerejä täyttävää toimintaa. Samaten se, että jos voittaja osallistuu aikomuksenaan myydä liput tai voittamansa tuotteen eteenpäin on myös mielestäni vähintäänkin epäilyttävää toimintaa... Ainakin itse toivon voiton menevän sille, joka sitä oikeasti tarvitsee tai haluaa.

    Hetken tämä harmittaa varmaan itse kutakin - minua ja niitä, joiden arpaliput "vein", mutta toivottavasti kaikki me otimme tästä jotain onkeemme ja tulevaisuudessa arvonnatkin sujuvat paremmin :)

    VastaaPoista
  21. En mäkään ennen hokannu, mutta pastilliarvonnassa alko jo vähän oleen toinen kulma mutrussa ja sitten tuli näitä ihme kommentteja ja osallistumisia tohon messuhommaan...
    Kai sitä on harrastukset kullakin!

    VastaaPoista
  22. Tämä on surullista mutta totta. Varsinkin nyt messulippujen aikoihin tämä eräs henkilö osallistuu pahimmillaan kymmenellä kommentilla sekä anonyyminä, että blogger-tunnuksilla. Ja tuntuu olevan nyt vähän kaikissa kisoissa mukana, mitä olen seurannut. Messulippuarvontoihin ainakin osallistui ihan kaikkiin tosi monena tuplana ja voittikin, raivostuttavaa! Ja on täysin selkeä tapaus, siis mitä joku aiemmin urputti (ehkä hän itse :D), että mutu-tuntumallako tuomaroit huijariksi, niin tämän kanssa ainakaan ei tarvitse paljoa yksi yhteen laskea...

    VastaaPoista
  23. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  24. Arrrggg lähti liian aikaisin kun pikkumieskin oli näpertämässä kännykkää =D siiiiiiis multa on tulossa pienimuotoinen arvonta ja nämä tällaset on silloin tällöin ok. Pointti oli et menee myös maku heistä jotka koko ajan arpovat jtn ja niinku vloggaajat bloggareille naureskelevat että kalastelee lukijoita niinku maksullinen huvipalvelu =D mut jokainen tyylillään....

    VastaaPoista
  25. Sain pientä vihiä tuollaisesta toiminnasta.Siksi päätinkin että jos ja kun on jotakin suurempaa , parempaa arvottavaa ei siihen pääse anonyymit mukaan ollenkaan. Ilkeyttä? Tuskin. Jotenkin haluan "palkita" julkisia lukijoitani. Ja juu.. Tykkään kun heitä tulee lisää...Etten tyhjille seinille huutele....

    VastaaPoista
  26. Valitettavasti meitä löytyy moneen eri junaan.. ja jotkut jäävät asemalle.

    VastaaPoista
  27. Kyllä arvonnoillakin on rajansa - ihan totta!
    Itsellä piti olla kevään aikana kaksi arvontaa, mutta sitten tuli tämä lapsimessujuttu. Toki olisin voinut jättää arpomatta lipun, mutta halusin ilahduttaa jotakuta, joka messuille halusi.

    Joten nyt on vielä tulossa yksi arvonta (sovittu aikasemmin yhteistyökumppanin kanssa), enkä sen jälkeen kyllä hetkeen arvo yhtään mitään :D

    VastaaPoista
  28. Jokainen saa valita sen oman tyylin järjestää arvontoja! :)

    VastaaPoista
  29. Minulla ei ole edes tullut mieleen tämmöinen, mutta ihan hyvä huomio.. Siis elättääkö joku itsensä tämmöisellä toiminnalla? Ei voi sanoa muuta kuin että HUHHUH.. Minun blogissani on ollut vuosia sitten tasan yksi arvonta, omasta pussista. Tämän tein vähän blogi kilpailu hengessä, eli minun mielestä kiinnostavin blogi voittakoon. Tuli katkeria kommentteja, kun jotkut eivät pääseet osallistumaan..

    VastaaPoista
  30. Hyvä kirjoitus. Mulle ei oo ees tullut mieleen että joku vois tehdä tuolla lailla.

    Sattumalta tulin kurkkaamaan, millainen blogi tämä on mutta täytyy sanoa että jatkossakin tulen tätä lukemaan.

    VastaaPoista
  31. No en mä usko, että sellasella nyt elää.. Mutta kyllä siitä varmaan kivat taskurahat tienaa, kun myy voittamiaan tuotteita eteenpäin?

    Aina löytyy joku, jolle jonkun menetelmät eivät kelpaa.. Oli kyse ihan mistä tahansa :/

    VastaaPoista
  32. Olen myös sulkenut anonyymit pois. Vanhassa blogissani pari vuotta sitten oli muumimuki arvonta ja jestas kuinkan paljon oli anonyymeja mukana. Nytkin muuten on arvonta meneillään jos kiinnostaa :D

    VastaaPoista